Olympia Kaukomatkatoimisto








ehdot
esitetilaus
palaute



Hae paikan ja/tai matka-ajankohdan mukaan










kaukoretket

matkainfo



 
Pohjois-Korea - aidosti erilainen 2010

Peking – Pjongjang – Mt. Myohyang – Pjongjang – Peking

Korean niemimaalla vahvistettiin toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1948 alueen jako kahdeksi erilliseksi valtioksi. Pohjoisesta osasta tuli kommunistinen Pohjois-Korea, joka on eristäytynyt muusta maailmasta. Vuonna 2003 valmistuneesta rautatieyhteydestä huolimatta Koreoiden välistä rajaa voi yhä nimittää “rautaesiripuksi”. Vielä tänä päivänä Pohjois-Koreaa voidaan pitää maailman suljetuimpana valtiona, johon vain harvat ovat voineet tutustua. Aloitamme matkan Pekingistä, jossa vietämme yhden yön ennen kuin lähdemme junalla kohti Pohjois-Koreaa. Junassa majoitus makuuvaunuissa 4 hengen hyteissä. Pohjois-Korean luonto ja Pjongjangin mahtavat muistomerkit ovat mieleenpainuvia elämyksiä. Pohjois-Koreassa asumme Pjongjangin lisäksi myös Myohyangvuoren kauniissa maisemissa. Tutustumme näiden alueiden nähtävyyksiin ja vierailemme myös Koreoiden välisellä raja-alueella, joka on maailman tarkimmin vartioitu alue. Matkan aikana liikumme junalla ja bussilla. Matkalla on useimpina päivinä täysihoito.

 

A=aamiainen, L=lounas, P=päivällinen, RE=retkieväät

1. päivä, tiistai Lähtö Helsingistä (Finnair) klo 18.05 suoralla lennolla Pekingiin.

Peking
2. päivä, keskiviikko
Klo 6.55 saavumme Pekingiin. Lentokentältä ajamme suoraan tutustumaan Taivaallisen rauhan aukioon. Lounaan jälkeen majoitumme hyvään keskitason Capital-hotelliin. Loppupäivä on varattu rentoutumiseen. (L)

Peking – Pjongjang
3. päivä, torstai
Aamulla vierailemme Pekingin eläintarhan pandatalossa, onhan isopanda Kiinan symboli. Sieltä jatkamme Keisarilliseen kesäpalatsiin, yhteen Kiinan kuuluisimmista puutarhoista. Lounaan jälkeen tutustumme Taivaan temppeliin, missä keisarit kävivät suorittamassa pyhiä riittejään. Klo 17.30 lähtee juna kohti Pjongjangia. Junassa retkieväät ja majoitus 4 hengen hyteissä.
(A, L, RE)

Pjongjang
4. päivä, perjantai
Päivä kuluu kiinalaisessa junassa rattoisasti. On mielenkiintoista seurata, miten maisemat radan varrella vaihtuvat ja miten ne muuttuvat, kun siirrymme Pohjois-Korean puolelle. Illansuussa saavumme Pjongjangiin ja majoitumme 2 yöksi ensimmäisen luokan Koryo-hotelliin. (2xRE, P)

Pjongjang
5. päivä, lauantai
Pjongjang poikkeaa suuresti muista Aasian pääkaupungeista. Sieltä puuttuu kokonaan se ihmismassojen paljous ja meteli, jota muissa pääkaupungeissa ei juuri voi välttää. Aloitamme kaupunkiin tutustumisen kiertoajelulla, jonka aikana näemme mm. maailman korkeimman riemukaaren, Kim Il Sungin syntymäkodin, puolueen perustamisen monumentin sekä Juche-aatteen tornin. Juche on valtion virallinen ideologia, jonka Kim Il Sung kehitti jo teini-ikäisenä. Tornin juurella olevissa laatoissa on eri maiden Juche-yhdistysten lähettämiä tervehdyksiä. Tutustumme myös Pjongjangin metroon ja näemme upeasti koristeltuja asemia. Lounaan jälkeen näemme amerikkalaisen vakoilulaivan. (A, L, P)

Pjongjang – Mt. Myohyang
6. päivä, sunnuntai
Aamulla vierailemme Kim Il Sungin vanhassa hallintopalatsissa, jossa sijaitsee myös hänen mausoleuminsa. Käymme myös marttyyrien hautausmaalla. Lounaan jälkeen jatkamme kohti Myohyang-vuorta, joka on kuuluisa kiinankatajametsistä, vesiputouksista, temppeleistä sekä tuoksuvista kasveista. Ennen päivällistä käymme vielä läheisessä laaksossa kävelemässä. Majoitumme ensimmäisen luokan Hyangsan-hotelliin. (A, L, P)

 

Mt. Myohyang – Pjongjang
7. päivä, maanantai
Myohyang-vuoren nähtävyyksiin kuuluu mm. ”kansainvälinen ystävyysnäyttely”, jossa käymme katsomassa minkälaisia lahjoja Pohjois-Korean johtajat Kim Il Sung ja Kim Jong Il ovat eri maista saaneet. Tämä 6-kerroksinen rakennus on omistettu Suurelle Johtajalle ja rakennettu perinteiseen korealaiseen tyyliin. Iltapäivällä palaamme Pjongjangiin ja vierailemme mielenkiintoisessa Korean sodan museossa. Jos aika sallii, niin käymme myös Pjongjangin filmistudioilla, jotka tuottavat vuosittain noin 20 uutta elokuvaa. Majoitumme 2 yöksi jo tuttuun Koryo-hotelliin. (A, L, P)

Pjongjang
8. päivä, tiistai
Aamulla lähdemme Kaesongiin, vanhaan Koryo-dynastian pääkaupunkiin, jonka kaupunkikuvaa hallitsee mahtava Suuren Johtajan patsas. Jatkamme matkaa Panmunjomiin Koreoiden väliselle raja-alueelle, jossa voimme tutustua neuvotteluparakkeihin sekä silmäillä näkymiä naapurimaan puolelle. Matkan aikana vierailemme mm. Koryo-museossa. Lounaan jälkeen palaamme takaisin Pjongjangiin ja tutustumme Lastenpalatsiin, jossa koululaiset kehittävät taitojaan koulupäivän jälkeen. Vierailemme myös kirja- ja postimerkkimyymälässä. Läksiäisillallinen. (A, L, P)

Pjongjang – Peking
9. päivä, keskiviikko
Aamulla kuljetus rautatieasemalle, josta klo 10.10 alkaa junamatkamme kohti Pekingiä. Matkan aikana voimme rentoutua ja muistella matkan kohokohtia. (A, 2xRE)

Peking
10. päivä, torstai
Junamme saapuu Pekingiin klo 8.30. Kuljetus Capital-hotelliin, jossa voimme nauttia aamiaista. Majoittumisen jälkeen vapaata aikaa rentoutumiseen ja omatoimiseen kaupunkiin tutustumiseen. Matkanjohtajamme auttaa vierailukohteiden valinnassa. Pekingissä on monipuolisen kulttuuritarjonnan lisäksi myös oivalliset ostosmahdollisuudet. (A, P)

Peking – Helsinki
11. päivä, perjantai
Aamulla kuljetus lentokentälle, josta klo 10.55–14.25 suora lento (Finnair) Helsinkiin. (A)

Vihjeitä matkalle Kiinaan
Matkaehdot

 






Linkkejä:
Hyvä tietää matkoistamme
Pohjois-Korea (pdf)

Kuvia matkan kohteista

KERRO TÄSTÄ MATKASTA YSTÄVÄLLE

 
 

Matka-ajat:
5.10.2010 - 15.10.2010 (TÄYNNÄ)

Matkan hinta
Matkan hinta on 2.780 e
(sis. lento- ja turistiverot sekä muut viranomaismaksut ja viisumikulut 404 e)
Lisämaksu yhden hengen huoneesta 520 e
(ei mahdollinen junassa)

Matkan hintaan sisältyvät:
- suorat reittilennot turistiluokassa
- lentokenttäkuljetukset matkakohteissa
- ohjelmassa mainitut kuljetukset, retket ja kiertokäynnit pääsymaksuineen
- majoitus kahden hengen huoneissa ohjelmassa mainituissa tai vastaavissa hotelleissa, junassa 4 hengen makuuhyteissä
- verot, palvelupalkkiot ja kantajamaksut hotelleissa
- lento- ja turistiverot sekä muut viranomaismaksut ja viisumikulut
- useimpina päivinä täysihoito, eli aamiaisen lisäksi kaksi kiinalaista/korealaista ateriaa päivittäin sisältäen lasillisen olutta tai virvoitusjuomaa, junassa retkiateriat
- juomarahat paikallisoppaille ja bussinkuljettajille
- suomalainen matkanjohto

Matkan hinta annetaan sitoumuksetta ja se perustuu 12.5.2009 voimassa olleisiin tariffeihin ja valuuttakursseihin. Lopulliseen hintaan voivat vaikuttaa tariffien ja valuuttakurssien muutokset.

Matkalla tarvitaan Kiinan ja Pohjois-Korean viisumit. Passin tulee olla voimassa vielä 6 kuukautta matkan jälkeen. Tarkistakaa passinne voimassaolo ja kunto jo matkaa varatessanne ja hankkikaa tarvittaessa uusi jo silloin. Tulemme pyytämään matkalla käyttämänne passin tiedot n. 2 kk ennen matkaa.
Huom! Tietyille ammattiryhmille (esim. sotilaat ja toimittajat) ei välttämättä myönnetä viisumia Pohjois-Koreaan.

Tutustukaa Kiinan-matkojen erityisehtoihin (ks. Olympian lisä- ja erityisehdot).

Matkakoodi: OKIPOKE


MATKAVARAUSPYYNTÖ

 
 

Katso myös näitä:

Etelä- ja Pohjois-Korea - Korean kahdet kasvot 2010

 
 

© Olympia Kaukomatkatoimisto 2004- All rights reserved.