Olympia Kaukomatkatoimisto








ehdot
esitetilaus
palaute



Hae paikan ja/tai matka-ajankohdan mukaan










kaukoretket

matkainfo



 
Meksiko Pähkinänkuoressa - historiaa, hopeaa ja hiekkarantaa 2010

Mexico City – Teotihuacan – Taxco – Acapulco

Meksikossa kaikki on suurta. Yli 20 miljoonan asukkaan pääkaupungista Mexico Citystä on luontevaa aloittaa tutustuminen tähän monivivahteiseen vastakohtien maahan. Vaikka nykyaika on vahvasti läsnä pilvenpiirtäjineen ja ostoskeskuksineen, niin kulman takana odottavat menneet vuosisadat. Kaupungin keskusaukiolla Zocalolla kohtaavat niin muinaisen Tenochtitlanin kaupungin historia kuin Espanjan siirtomaa-aikakin, jonka tunnetuin maamerkki on katedraali. Kaupungin ulkopuolella kohoavat Teotihuacanin massiiviset pyramidit, jotka kertovat joskus muinoin eläneestä, nykyisin lähes tuntemattomasta kansasta. Käymme myös idyllisessä Taxcossa, josta löydettiin 1700-luvulla runsas hopeasuoni. Kaupungissa on edelleenkin kymmeniä käsityöpajoja, jotka myyvät taidokkaita hopeatöitä. Acapulco nousi kansainväliseen tietoisuuteen 1900-luvun puolivälin jälkeen, kun filmitähdet ottivat sen suosikkikohteekseen. Matkan päätteeksi vietämme vapaapäiviä Acapulcon kullankeltaisilla hiekkarannoilla nauttien Tyynenmeren leppoisista mainingeista.

 

A=aamiainen, L=lounas, P=päivällinen

Helsinki – Mexico City
1. päivä, tiistai
Lähtö Helsingistä (Lufthansa) klo 8.45 Frankfurtin kautta (Lufthansa) Mexico Cityyn, jonne saavumme klo 19.05. Majoitumme kaupungin keskustassa sijaitsevaan ensimmäisen luokan Royal Zona Rosa -hotelliin.

Mexico City
2. päivä, keskiviikko
Mexico Cityssä arvioidaan asuvan yli 20 miljoonaa ihmistä. Kaupungin sydän on Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluva historiallinen keskustori Zócalo, jonka laidalla on monet maanjäristykset kokenut katedraali sekä Kansallispalatsi. Palatsin portaikkoon Diego Rivera maalasi maan dramaattisesta historiasta kertovat freskot. Teemme kaupunkikierroksen, jonka aikana paikannamme kaupungin tärkeimmät maamerkit. Käymme myös Antropologisessa museossa, jota pidetään yhtenä maailman parhaimmista. Sen henkeäsalpaavat kokoelmat kertovat Meksikon muinaisista kulttuureista. (A, L)

Teotihuacan
3. päivä, torstai
Aamiaisen jälkeen lähdemme kokopäiväretkelle. Aluksi pysähdymme Guadelupen basilikassa, jossa neitsyt Maria ilmestyi vuonna 1531. Se on Meksikon pyhin paikka, jonne tuhannet meksikolaiset saapuvat 12. joulukuuta juhlistamaan ilmestyksen vuosipäivää. Myöhemmin jatkamme bussilla kaupungin ulkopuolella sijaitsevaan Teotihuacaniin, jossa massiiviset Kuun ja Auringon pyramidit kohoavat kohti korkeuksia. Unescon suojelema Teotihuacan oli aikoinaan yli 100 000 asukkaan kaupunki. Sen perustamisajankohtaa ei tarkkaan tiedetä. Kaupungissa asunut kansa, sen alkuperä ja elämäntavat ovat edelleen suuria arvoituksia. Lounas retkellä. (A, L)

Mexico City – Taxco
4. päivä, perjantai
Lähdemme bussilla kohti etelää ja hopeakaupunki Taxcoa. Matkalla pysähdymme Cuernavacassa, jota kutsutaan ikuisen kevään kaupungiksi. Monet varakkaat pääkaupunkilaiset tulevat tänne kakkosasunnoilleen viikonlopun viettoon nauttimaan suotuisasta ilmastosta. Iltapäivällä saavumme kukkulan rinteille rakennettuun Taxcon hopeakaupunkiin. Vaikka runsaimmat hopeasuonet ovat jo ehtyneet, kaupungissa on edelleen kymmeniä hopeapajoja, joita kutsutaan nimellä platerias. Majoitumme ensimmäisen luokan Posada de la Mision -hotelliin, jossa syömme myös päivällisen. (A, P)

Taxco – Acapulco
5. päivä, lauantai
Matkamme jatkuu aamulla kohti Tyynenmeren rannikkoa. Saavuttuamme Acapulcoon käymme katsomassa La Quebradan sukeltajia, jotka syöksyvät 40 metriä korkealta kalliolta pää edellä Tyynenmeren aaltoihin. Majoitumme rannalla sijaitsevaan ensimmäisen luokan Elcano-hotelliin. (A)

 

Acapulco
6.–8. päivä, su–ti
Acapulco sijaitsee suojaisassa lahdessa, jota reunustavat kullankeltaiset hiekkarannat. Siirtomaavallan aikana se oli tärkeä satamakaupunki Filippiinien ja Espanjan välisellä kauppareitillä. Meksikon v. 1821 tapahtuneen itsenäistymisen jälkeen Acapulco vajosi unholaan aina 1900-luvun puoliväliin asti, jolloin sinne avattiin kansainvälinen lentokenttä. Sitä seuranneet matkailijavirrat alkoivat nostaa kaupunkia kohti uutta kukoistuskautta. Meillä on kaksi kokonaista päivää aikaa rentoutua ja nauttia Acapulcon monipuolisesta tarjonnasta.
Tiistaina lähdemme bussilla takaisin kohti Mexico Cityä. Syömme lounaan matkan aikana historiallisessa Vista Hermosan kartanossa. Paluulentomme (Lufthansa) Frankfurtin kautta (Lufthansa) Helsinkiin lähtee klo 20.55. (3xA, 1xL)

9. päivä, keskiviikko Saavumme Helsinkiin klo 22.35.


Linkkejä Unescon maailmanperintökohteisiin:

Meksiko
Pre-Hispanic City of Teotihuacan
Historic Centre of Mexico City and Xochimilco

Vihjeitä matkalle Latinalaiseen Amerikkaan
Matkaehdot

 






Linkkejä:
Hyvä tietää matkoistamme
Meksiko Pähkinänkuoressa (pdf)


KERRO TÄSTÄ MATKASTA YSTÄVÄLLE

 
 

Matka-ajat:
12.10.2010 - 20.10.2010 (TÄYNNÄ)
2.11.2010 - 10.11.2010

Matkan hinta
Matkan hinta on 1.990 e
(sis. lento- ja turistiverot sekä muut viranomaismaksut 323 e)
Lisämaksu yhden hengen huoneesta 440 e

Matkan hintaan sisältyvät:
- reittilennot turistiluokassa
- lentokenttäkuljetukset matkakohteissa
- ohjelmassa mainitut kuljetukset, retket ja kiertokäynnit pääsymaksuineen
- majoitus kahden hengen huoneissa ohjelmassa mainituissa tai vastaavissa hotelleissa
- palvelupalkkiot ja kantajamaksut hotelleissa
- lento- ja turistiverot sekä muut viranomaismaksut
- aamiaiset ja muut ohjelmassa mainitut ateriat
- juomarahat paikallisoppaille ja bussinkuljettajille
- suomalainen matkanjohto

Hinta perustuu 12.5.2009 voimassa olleisiin tariffeihin ja valuuttakursseihin. Kuluttaja-asiamiehen antamien ohjeiden mukaisesti matkan lopullinen hinta määritellään niiden tariffien ja valuuttakurssien mukaan, jotka ovat voimassa 6 viikkoa ennen matkan alkua.

Passin tulee olla voimassa vielä 6 kuukautta matkan jälkeen. Tarkistakaa passinne voimassaolo ja kunto jo matkaa varatessanne ja hankkikaa tarvittaessa uusi jo silloin.

Matkakoodi: OAMMEXS


MATKAVARAUSPYYNTÖ

 
 

Katso myös näitä:

 
 

© Olympia Kaukomatkatoimisto 2004- All rights reserved.