Olympia Kaukomatkatoimisto








ehdot
esitetilaus
palaute



Hae paikan ja/tai matka-ajankohdan mukaan










kaukoretket

matkainfo



 
Syyrian kiertomatka 2010

Damaskos – Palmyra – Hama – Apamea – Ebla – Aleppo – St. Simeon – Ugarit – Latakia – Crac des Chevaliers – Maalula – Damaskos (– Baalbek)

Syyriaan matkaava ei kulje vain paikasta toiseen – hän tekee matkaa myös ajassa. Tuhansia vuosia Syyria on ottanut vastaan valloittajia ja vaikutteita; maa sijaitsee Egyptin ja Mesopotamian korkeakulttuureiden välissä, kristinuskon ja islamin kohtaamispisteessä, hiekkaerämaan kuumuuden ja Välimeren rannikon jatkuvassa vuorovaikutuksessa.
Vilkkaat miljoonakaupungit Damaskos ja Aleppo kilpailevat molemmat maailman vanhimman yhtäjaksoisesti asutun kaupungin kunniasta. Kapeilla basaarikujilla on käyty kauppaa ja nuokuttu vesipiipun ääressä vuosisatoja. Eblan ja Ugaritin kaivaukset vievät aikaan, jolloin ihminen jätti savitauluihin ensimmäisiä kirjallisia merkkejä itsestään. Rooman imperiumin mahtia heijastelevat Palmyran ja Apamean katuja reunustaneet pylväsrivit ja temppelit. Roomalaisia seurasivat bysanttilaiset: ankaran askeetin Simeon Pylväspyhimyksen basilikasta tuli ajanlaskumme ensimmäisten vuosisatojen suosittu pyhiinvaelluskohde. Ristiretkeläisten linnat – upeimpana esimerkkinä Crac des Chevaliers – ovat todistamassa paitsi upeasta arkkitehtuurista, myös kahden suuren uskonnon, kristinuskon ja islamin välisistä taisteluista. Syyria on ensisijaisesti kuitenkin esimerkki näiden kahden suuren suvaitsevasta rinnakkainelosta, jonka matkailija voi kokea vaikka Maalulan pienessä kylässä, kun kuulee samanaikaisesti rukouskutsun minareetista ja luostarin kirkonkellojen kaikuvan iltaan. Kiertomatkalla täysihoito, Damaskoksessa puolihoito.

 

A=aamiainen, L=lounas, RL=retkilounas, P=päivällinen

Huom! 1.10. alkava matka on päivän pitempi. Lähtö on jo perjantaina ja vietämme matkan alussa ylimääräisen päivän Damaskoksessa.

Helsinki – Damaskos
1. päivä, lauantai
Lähtö Helsingistä (Tyrolean Airways) klo 8.00 Wienin kautta (Austrian) Damaskokseen, jonne saavumme klo 15.00. Majoitumme hyvään keskitason hotelliin kaupungin keskustaan. Illalla kävelemme basaarissa ja tutustumme Umaijadimoskeijaan. (P)

Damaskos – Palmyra
2. päivä, sunnuntai
Suuntaamme Damaskoksesta koilliseen 220 kilometrin päässä sijaitsevaan Palmyraan. Hiekkaerämaassa Palmyra on keidas taatelipalmuineen ja oliivipuineen. Rooman maailmanvaltaan kuuluminen toi Syyrialle 200-luvulle tultaessa ennennäkemätöntä taloudellista vaurautta. Palmyrasta kehittyi tärkeä kaupan ja liikenteen keskus, jonka pylväsrivein reunustettuja katuja, monikerroksisia hautoja, kauppahallia ja teatteria voi ihailla vielä tänäkin päivänä. Kansainvälisen kaupungin suvaitsevassa uskonnollisessa ilmapiirissä kukoistivat monien eri kansojen mukanaan tuomat jumalat. Rauniokaupungin parhaiten säilynyt yksittäinen rakennus on Baalin temppeli yli 2000 vuoden takaa. Majoitumme ensimmäisen luokan hotelliin. Tutustumme Palmyran nähtävyyksiin sunnuntaina ja maanantaina. (A, L, P)

Palmyra – Hama
3. päivä, maanantai
Puoliltapäivin jatkamme matkaa Hamaan, jonne on 200 kilometrin ajomatka. Olemme tulleet ns. hedelmällisen puolikuun alueelle, jossa valtavat puiset vesipyörät, noriat, ovat nostaneet vettä Orontesjoesta viljelyksille ja Haman lukuisiin puutarhoihin yli 500 vuotta. Majoitumme ensimmäisen luokan Apamee Cham Palace -hotelliin. (A, L, P)

Hama – Apamea – Ebla – Aleppo
4. päivä, tiistai
Aamulla suuntaamme pohjoiseen kohti Aleppoa (150 km). Matkalla tutustumme Apameaan, josta tuli merkittävä sotilastukikohta ensin seleukideille, Aleksanteri Suuren vallanperijöille, ja myöhemmin heidät kukistaneille roomalaisille. Apamean muinaisen pääkadun, cardo maximuksen, pylväsrivistö on yksi Lähi-idän parhaiten säilyneistä. Käymme myös Eblassa, josta arkeologit ovat onnistuneet kaivamaan esiin pronssikautisen kaupungin perustukset. Tuhannet nuolenpääkirjoituksella täytetyt savitaulut kertovat muinaisen suurkulttuurin elämästä. Aleppossa majoitumme ensimmäisen luokan hotelliin. (A, L, P)

Aleppo
5. päivä, keskiviikko
Aleppo kilpailee Damaskoksen ja muutaman muun Lähi-idän kaupungin kanssa maailman vanhimman yhtäjaksoisesti asutun kaupungin kunniasta. Aleppo on Syyrian kosmopoliitein ja värikkäin kaupunki. Sen vanhankaupungin basaarissa on käyty eurooppalaisten kanssa kauppaa jo keskiajalta lähtien. Kaupunkikuvaa hallitsee mamelukkiajalta peräisin oleva linnoitus, joka on syytä nähdä myös öisessä valaistuksessaan. Päivällä kiipeämme sen muureille katselemaan kaupunkia lintuperspektiivistä. Vanhankaupungin kapeilla kujilla ja väen täyttämillä pikku aukioilla tavoitamme parhaiten Aleppon ainutlaatuisen tunnelman. Tänne ovat asettuneet myös monet kristityt vähemmistöt: vieri vieressä seisovat maroniittien, ortodoksien ja armenialaisten kirkot. Halukkailla on mahdollisuus lisämaksusta kylpeä hammamissa, turkkilaisena saunana tunnetussa kylpylässä. (A, L, P)

 

Aleppo – St. Simeon – Ugarit – Latakia
6. päivä, torstai
Aamiaisen jälkeen lähdemme kohti St. Simeonia. Hurskas askeetti Simeon Pylväspyhimys palveli 400-luvulla Jumalaa korkean pilarin päästä lähes 40 vuotta. Kaikkialta Bysantin maailmasta tultiin kuulemaan hänen saarnojaan, ja pian hänen kuuluisan pylväänsä ympärille syntyi vilkas pyhiinvaelluskeskus kirkkoineen ja majoitustiloineen. Jatkamme matkaamme kohti Välimeren rantaa ja 240 kilometrin päässä sijaitsevaa Latakian kaupunkia. Karut maisemat muuttuvat rehevämmiksi ja ilmaan tulee merellistä kosteutta. Ennen kuin majoitumme ensimmäisen luokan merenrantahotelliimme, käymme vielä tutustumassa Ugaritin kaupunkivaltion perustuksiin, jotka ovat osoittautuneet kukoistavan foinikialaisen kulttuurin jäännöksiksi. Arkeologit ovat pystyneet paikallistamaan mm. suuren kauppasataman ja paikallisen ruhtinaan palatsin. Ugaritissa syntyi myös yksi maailman vanhimmista kirjoitusjärjestelmistä yli 3000 vuotta sitten. (A, RL, P)

Latakia – Crac des Chevaliers – Maalula
7. päivä, perjantai
Kun Palestiina, Jeesuksen asuinseutu, joutui 1000-luvun lopulla islaminuskoisten haltuun, Euroopan kristittyjen hallitsijoiden keskuudessa syntyi ajatus vapauttaa Pyhä maa vääräuskoisilta. Ristiretket alkoivat. Pitkin Levantin rannikkoa rakennettiin vahvoja linnoituksia ristiritarien tukikohdiksi. Aamulla lähdemme tutustumaan Latakiasta 160 kilometrin päässä sijaitsevaan johanniittaveljestön puolustuslinnoitukseen. Aukeassa maisemassa sijaitsevan Crac des Chevaliersin vahvat muurit suojasivat tuhansiin nousevaa sotilasjoukkoa lähes 200 vuotta. Bussimatkamme jatkuu vielä 180 kilometriä etelään kohti Maalulaa, jossa majoitumme viihtyisään keskitason Maaloula-hotelliin. Pienessä kaupungissa, jossa talot tuntuvat roikkuvan suoraan vuoren seinämästä, puhutaan vielä arameaa, Jeesuksen äidinkieltä. Uskonnot ovat täällä eläneet vuosisatoja rinnakkain. St. Sergiuksen kirkko ikoneineen kuuluu kristikunnan vanhimpiin. Vierailemme myös Pyhän Teklan luostarissa. Hotellimme sijaitsee korkealla mäellä, josta voimme ihailla kaupungin valojen syttymistä illalla ja kuunnella luostarista kantautuvaa iltapalveluksen ääntä. (A, L, P)

Maalula – Damaskos
8. päivä, lauantai
Aamupäivällä jatkamme noin 60 kilometrin päässä sijaitsevaan Damaskokseen. Siellä liikenne jyrää edelleen pitkin Raamatussakin mainittua Suoraa katua, jonka toista päätä vartioi 1300-vuotias Umaijadimoskeija upeine mosaiikkeineen ja monine merkittävine hautoineen ja toisessa päässä Pyhän Paavalin kirkko muistuttaa kristillisen alkuseurakunnan ajoista, jolloin apostoli Paavali lähti toteuttamaan lähetyskäskyä silloiseen maailmaan. Vierailemme Kansallismuseossa sekä Azemin palatsissa. Käymme tietenkin myös tuliaisostoksilla basaareissa ja maustekujilla. (A, P)

Damaskos (– Baalbek)
9. päivä, sunnuntai
Halukkailla on mahdollisuus lähteä lisämaksulliselle koko päivän bussiretkelle Libanonin puolelle Baalbekiin, joka on myös Unescon suojelukohde. Baalbekin valtavankokoiset temppelit jykevine pylväineen ja taidokkaine kivitöineen viestivät jo kauas Rooman imperiumin mahtia ja vaurautta. Tutustumme mm. hyvin säilyneisiin Juppiterin ja Bacchuksen temppeleihin. Vierailemme retken aikana myös paikallisella viinitilalla maistelemassa libanonilaisia viinejä. Lisäretken hinta on 95 e (sis. lounaan). Huom! Viisumikäytännön vuoksi pyydämme ilmoittautumaan Baalbekin-retkelle jo Suomessa matkaa varatessanne. (A, P)

Damaskos – Helsinki
10. päivä, maanantai
Iltapäivällä kuljetus lentokentälle, josta klo 16.00 alkaa paluulentomme (Austrian) Wienin kautta (Tyrolean Airways) Suomeen. Helsinkiin saavumme klo 23.10. (A, L)


Linkkejä Unescon maailmanperintökohteisiin:

Syyria
Ancient City of Damascus
Site of Palmyra
Ancient City of Aleppo
Crac des Chevaliers

Libanon
Baalbek

Vihjeitä matkalle Lähi- ja Kaukoitään
Matkaehdot

 






Linkkejä:
Hyvä tietää matkoistamme
Syyrian kiertomatka (pdf)


KERRO TÄSTÄ MATKASTA YSTÄVÄLLE

 
 

Matka-ajat:
1.10.2010 - 11.10.2010 (TÄYNNÄ)

Huom! 1.10. alkava matka on päivän pitempi. Lähtö on jo perjantaina ja vietämme matkan alussa ylimääräisen päivän Damaskoksessa.

Matkan hinta
Matkan hinta on 2.220 e
Matkan hinta 1.10. lähdöllä on 2.290 e
(sis. lento- ja turistiverot sekä muut viranomaismaksut ja viisumikulut 288 e)
Lisämaksu yhden hengen huoneesta 510 e
Lisämaksu yhden hengen huoneesta 1.10. lähdöllä 540 e

Lisäretki: Baalbek (Libanon) 95 e

Matkan hintaan sisältyvät:
- reittilennot turistiluokassa
- lentokenttäkuljetukset matkakohteissa
- ohjelman mukaiset kuljetukset, retket ja kiertokäynnit pääsymaksuineen
- majoitus kahden hengen huoneissa ohjelmassa mainituissa tai vastaavissa hotelleissa
- verot, palvelupalkkiot ja kantajamaksut hotelleissa
- lento- ja turistiverot sekä muut viranomaismaksut ja viisumikulut
- täysihoito 2.–7. matkapäivänä, puolihoito 1. ja 8.–10. matkapäivänä (1.10. lähdöllä täysihoito 2.-8. matkapäivänä, puolihoito 1. ja 9.-11. matkapäivänä)
- juomarahat paikallisoppaille ja bussinkuljettajille
- suomalainen matkanjohto

Matkan hinta annetaan sitoumuksetta ja se perustuu 12.5.2009 voimassa olleisiin tariffeihin ja valuuttakursseihin. Lopulliseen hintaan voivat vaikuttaa tariffien ja valuuttakurssien muutokset.

Matkalla tarvitaan Syyrian viisumi, joka saadaan maahan tultaessa. Passin tulee olla voimassa vielä 6 kuukautta matkan jälkeen eikä siinä saa olla Israelin leimoja. Tarkistakaa passinne voimassaolo ja kunto jo matkaa varatessanne ja hankkikaa tarvittaessa uusi jo silloin. Pakollisia rokotuksia ei ole.

Matkakoodi: OLISYYR


MATKAVARAUSPYYNTÖ

 
 

Katso myös näitä:

 
 

© Olympia Kaukomatkatoimisto 2004- All rights reserved.