Olympia Kaukomatkatoimisto








ehdot
esitetilaus
palaute



Hae paikan ja/tai matka-ajankohdan mukaan










kaukoretket

matkainfo



 
Etelämanner – löytöretki pingviinien ja jään valtakuntaan 2010

Buenos Aires – Ushuaia – Etelämantereen-risteily – Buenos Aires

Vain harvat ovat käyneet tällä ainutlaatuisella mantereella, jonka luonto ja maisemat ovat lähes täysin koskemattomat. Joulukuussa Etelämantereella on kesä, jolloin sääolosuhteet ovat parhaat ja luonto kauneimmillaan. Ushuaiasta, Argentiinan Tulimaasta alkavan 10 päivän risteilyn aikana käymme eri kohteissa Antarktiksen niemimaalla ja sen lähisaarilla ja tutustumme alueen eläimistöön ja ainutlaatuiseen luontoon sekä mahdollisesti myös tutkimusasemien elämään. Teemme laivalta käsin mahdollisimman paljon retkiä kumiveneillä. Asiantuntijoiden luennot laivalla täydentävät ympäristöön tehtävien retkien antia.
Laivamme m/v Plancius on vuonna 1976 rakennettu tutkimusalus, joka on 2009 uudistettu ja muutettu risteilykäyttöön soveltuvaksi. Laivan hytit ja yleiset tilat ovat vaatimattomat, mutta mukavan käytännölliset, joten se soveltuu erinomaisesti arktisten alueiden tutkimusmatkoille. Plancius on 89 m pitkä, viimeisten SOLAS-vaatimusten mukaisesti rakennettu laiva. Laivalla on tilaa 112 matkustajalle, joiden hyvinvoinnista huolehtii n. 40 hengen miehistö ja henkilökunta. Kaikissa hyteissä on ikkunat sekä oma suihku ja wc. Laivalla on ruokasali, baari-kirjasto ja lääkäriasema. Laivan kannelta ja leveältä komentosillalta voi seurata Etelämantereen maisemia. Rantautumiset ja tutkimusretket maihin tehdään perämoottorillisilla kumiveneillä. Matkalla tutustumme myös Buenos Airesiin ja Tulimaan Ushuaiaan. Risteilyllä on täysihoito.

 

A=aamiainen, L=lounas, P=päivällinen

Sunnuntai 5.12. Lähtö Helsingistä (Lufthansa) klo 6.35 Frankfurtin kautta (Lufthansa) Buenos Airesiin, jonne saavumme klo 21.05. Majoitumme kaupungin ydinkeskustaan ensimmäisen luokan Sheraton Libertador -hotelliin.

Buenos Aires
Maanantai 6.12.
Aamiaisen jälkeen tutustumme Buenos Airesin nähtävyyksiin puolen päivän kiertoajelulla. Kaupungin eurooppalaistyyliset leveät kadut sekä vehreät puistot henkivät vauraudesta ja loisteliaasta menneisyydestä. Käymme mm. Plaza de Mayo -aukiolla, La Bocan satamakortteleissa ja Recoletan hautausmaalla, jossa on Eva Peronin hauta. Illallisen nautimme tyypillisessä argentiinalaisessa parrilla-ravintolassa. (A, P)

Buenos Aires
Tiistai 7.12.
Aamupäivällä käymme kaupungin ulkopuolella Tigrejoen suistossa, jossa risteilemme loma-asuntojen reunustamia kapeita kanavia pitkin. Iltapäivällä on vapaa-aikaa. Tangon ystäville on luvassa tunnelmallinen klubi-ilta San Telmon kaupunginosassa. Ennen sitä syömme päivällisen. (A, P)

Buenos Aires – Ushuaia
Keskiviikko 8.12.
Lennämme Buenos Airesista Amerikan mantereen eteläkärkeen Tulimaan Ushuaiaan, jossa majoitumme kaupungin ulkopuolelle ensimmäisen luokan Los Cauquenes -hotellin. (A, P)

Ushuaia
Torstai 9.12.
Teemme puolipäiväretken Tierra del Fuegon kansallispuistoon, jossa niityt ja pyökkimetsät vuorottelevat eteläisten Andien maisemassa. Kansallispuisto on monien lintulajien koti. Siellä viihtyvät myös laamansukuinen guanako, kettu ja kanadanmajava. Retken päätteeksi on lounas. (A, L)

Etelämantereen-risteily
Perjantai 10.12. – maanantai 20.12.

Siirrymme laivaan perjantaina iltapäivällä. Hotelliaamiaisen jälkeen seuraava ateria on päivällinen laivalla. Navigoimme Beaglen kanaalia pitkin kohti Draken salmea. Salmen ylitys kestää pari päivää ja merenkäynti on usein voimakasta, olemmehan legendaarisen Kap Hornin vesillä. Etelämpänä Antarktiksen kylmät vedet kohtaavat Atlantin lämpimämmät merivirrat ns. konvergenssialueella. Näissä ravinteikkaissa vesissä viihtyvät useat merilintulajit, kuten jättiläis-, harmaapää-, mustakulma- ja etelännokialbatrossit, kapinmyrskyliitäjät, etelänmyrskylinnut, etelänkeijut, siniliitäjät sekä jäämyrskyliitäjät. Lähestyessämme Eteläisiä Shetlandsaaria näemme todennäköisesti ensimmäiset jäävuoret.

Risteilyreittiimme ja vierailukohteiden valintaan vaikuttavat aina sää- ja jääolosuhteet, joten tämän esitteen reittikuvaus on ainoastaan viitteellinen. Lopullisen matkaohjelman päättää tutkimusretken johtaja yhdessä kapteenin kanssa risteilyn aikana. Risteilymme tyypillinen ohjelma saattaa olla esimerkiksi alla olevan kuvauksen kaltainen.

 

Rantaudumme kumiveneillä Deceptionsaaren Baily Headiin, jossa näemme tuhansittain myssypingviinejä. Deception on suuri tulivuoren kraatteri, joka yhdeltä sivultansa avautuu merelle ja muodostaa vieraileville laivoille luonnollisen suojasataman. Saaren erikoisuuksia ovat kuumat lähteet ja vanha, aikoja sitten hylätty valasasema, jonka rauniot tarjoavat suojaa pesiville etelänkeijuille ja aallonpolkijoille.

Ornesaarilla näemme toisen suuren myssypingviiniyhdyskunnan. Jatkamme vuoristoisen Antarktiksen niemimaan ja Dancosaaren välissä sijaitsevalle pienelle Cuvervillesaarelle, jonka vakioasukkaita ovat valkokulmapingviinit ja kihut. Paradise Bayn jyrkkärinteisissä vuonoissa on yleensä lukemattomia jäävuoria, joita sääolosuhteiden salliessa käymme katsomassa lähemmin kumiveneillä. Hyvällä onnella saatamme nähdä myös valaita.

Laivamme navigoi Lemairen kanaalin kautta Petermannsaarelle, jossa tutustumme jääpingviineihin ja etelänmerimetsoihin. Etelämantereen kuudesta hyljelajista suurin on jopa muutaman tonnin painoiseksi kasvava etelänisohylje (ent. etelänmerinorsu), joihin tutustumme Pleneausaarella. Tällä alueella on tehty myös ryhä-, lahti- ja sillivalashavaintoja. Jatkaessamme kohti pohjoista Neymayerin ja Gerlachen salmien kauniiden maisemien kautta saatamme tavata leopardi- ja rapuhylkeitä.

Half Moon -saari on kaunis, tuliperäinen saari, jonka vakioasukkaita ovat lukuisat pingviinit, merimetsot, tuppinokat ja kihut. Weddellinhylkeet ja merinorsut kuuluvat myös saaren eläimistöön. Ennen paluuta Ushuaiaan käymme mahdollisesti vielä Hannah Pointissa katsomassa etelänisohylkeitä.

Etelämantereen olot ja elämä tulevat meille tutuiksi samalla kun laivamme toimii turvallisen kotoisena tukikohtanamme. Matkan tietopuolista antia lisäävät asiantuntijoiden laivalla antamat tietoiskut. Retkiä ja rantautumisia varten laivalla on tukevarakenteisia kumiveneitä, joita hyödynnämme risteilyn aikana mahdollisimman paljon. Ohjelmassa mainitut maihinnousupaikat ovat ainoastaan esimerkkejä mielenkiintoisista rantautumiskohteistamme. Etelämantereen oikukkaat ja nopeasti vaihtuvat sääolosuhteet sekä jäätilanne vaikuttavat lopullisten rantautumispaikkojen valintaan. Laivan miehistö ja oppaat tuntevat paikalliset olosuhteet ja tietävät, mitä milloinkin voidaan tehdä. Yksikään risteily ei ole kopio aikaisemmasta. Turvallisuudesta ei kuitenkaan tingitä.

Jokainen uusi päivä tuo meille unohtumattomia ja yllättäviä kokemuksia: milloin seuraamme massiivisten valaiden liikehdintää, milloin teemme tuttavuutta sulavaliikkeisten hylkeiden tai pelottomien ja arvokkaasti askeltavien pingviinien kanssa, milloin vain nautimme alueen kauneudesta ja ihailemme luonnon kykyä ylläpitää elämää äärimmäisissä olosuhteissa. Risteilyn täysihoito alkaa lähtöpäivän päivällisestä ja päättyy tulopäivän aamiaiseen.

Ushuaia – Buenos Aires
Maanantai 20.12.
Saavumme aamulla Ushuaian satamaan, josta jatkamme edelleen lentokentälle ja Buenos Airesiin. Majoitumme jo tuttuun Sheraton Libertador -hotelliin. Syömme jäähyväispäivällisen, jonka aikana on hyvä kerrata ikimuistoisen Etelämentereen-risteilyn kokemuksia. (A, P)

Tiistai 21.12. Paluulentomme (Lufthansa) lähtee klo 22.50 Frankfurtin kautta (Lufthansa) kohti Helsinkiä. (A)

Keskiviikko 22.12. Saavumme Helsinkiin klo 22.35.


Peruutusehdot
Etelämantereen-matkan erityisluonteen vuoksi matkaan sovelletaan yleisistä valmismatkaehdoista poikkeavia peruutusehtoja. Matkalle ilmoittautuvilta edellytetään matkavakuutusta, joka on voimassa myös Etelämantereen-risteilyllä. Vakuutukseen tulee sisältyä peruutusvakuutus oman, lähiomaisen tai matkatoverin (nimi ilmoitettava vakuutusyhtiölle kirjallisesti) vakavan sairastumisen tai kuoleman varalta. Risteilyjärjestäjää varten matkustajien tulee toimittaa toimistoomme englanninkielinen todistus matkavakuutuksen kattavuudesta Etelämantereen-risteilyllä. Ottakaa vakuutus jo maksaessanne ennakkomaksun, sillä peruutusvakuutus astuu voimaan vakuutuksen ottopäivänä. Vakuutuksen alkamisajankohdaksi merkitään matkan lähtöpäivä Helsingistä. Muilta osin matkaan sovelletaan yleisiä valmismatkaehtoja sekä Olympia Kaukomatkatoimiston lisä- ja erityisehtoja.

Etelämantereen-matkan peruutuskulut:
Mikäli matkustaja peruuttaa matkansa, sovelletaan peruutuskuluissa alla olevaa aikataulua:

Peruutusajankohta.........Peruutuskulut
viim. 08.10.2010............600 e
09.10.–05.11.2010..........2.100 e
06.11.–19.11.2010..........3.100 e
20.11.–26.11.2010..........5.000 e
27.11.2010 tai myöh. ......koko matkan hinta

Vihjeitä matkalle Latinalaiseen Amerikkaan
Vihjeitä risteilyille
Matkaehdot
 






Linkkejä:
Hyvä tietää matkoistamme
Etelämanner (pdf)


KERRO TÄSTÄ MATKASTA YSTÄVÄLLE

 
 

Matka-ajat:
5.12.2010 - 22.12.2010

Matkan hinta
Matkan hinta on 8.940 e/matkustaja jaetussa kahden hengen huoneessa (sis. lento- ja turistiverot sekä muut viranomaismaksut 358 e). Hinta sisältää risteilyllä majoituksen perushytissä (n. 15 m2), jossa on oma suihku ja wc. Laivalla on myös tilavampia superior-hyttejä (n. 21 m2), joista lisämaksu on 800 e. Yhden hengen hyttejä ei risteilylle ole mahdollista varata. Yksin matkustavalle matkustajallemme Olympia pyrkii järjestämään hyttitoverin omasta ryhmästämme. Muussa tapauksessa risteilyjärjestäjä pidättää itsellään oikeuden majoittaa samaan hyttiin jonkun muista risteilymatkustajista.

Buenos Airesissa ja Ushuaiassa on mahdollista varata yhden hengen huone. Lisämaksu yhden hengen huoneesta on 650 e.

Matkan hintaan sisältyvät:
- reittilennot turistiluokassa
- lentokenttäkuljetukset matkakohteissa
- ohjelmassa mainitut kuljetukset, retket ja kiertokäynnit pääsymaksuineen
- majoitus jaetussa kahden hengen huoneessa/hytissä
- verot, palvelupalkkiot ja kantajamaksut hotelleissa
- lentoverot, satamamaksut sekä muut viranomaismaksut
- aamiaiset sekä muut ohjelmassa mainitut ateriat, risteilyllä täysihoito
- juomarahat paikallisoppaille, kuljettajille sekä laivan henkilökunnalle ja miehistölle
- suomalainen matkanjohto

Matkan hinta annetaan sitoumuksetta ja se perustuu 12.5.2009 voimassa olleisiin tariffeihin ja valuuttakursseihin. Lopulliseen hintaan voivat vaikuttaa tariffien ja valuuttakurssien muutokset.

Maksuaikataulu
Ilmoittautuneille lähetämme laskun sekä ennakko- että loppumaksua varten. Ennakkomaksu on 600 e hengeltä ja eräpäivä on viikon kuluttua ilmoittautumisesta. Ilman ennakkomaksun suorittamista ilmoittautuminen ei ole sitova. Loppuerä matkan hinnasta erääntyy maksettavaksi 1.10.2010.

Huom! Jo maksettua ennakkoa ei palauteta matkustajan mahdollisesti peruuttaessa matkan, koska Olympia Kaukomatkatoimisto maksaa ennakon välittömästi risteilyjärjestäjälle taatakseen vahvistetut paikat.

Muuta huomioitavaa
Tällä matkalla matkustajiltamme edellytetään ehdottomasti hyvää terveydentilaa ja normaalia liikuntakykyä. Keskilämpötila Etelämantereen rannikkoalueilla on matkan ajankohtana noin 0 ˚C, mutta säätilan muutokset saattavat olla hyvin nopeita ja arvaamattomia. Tälle matkalle ei vaadita erityisiä rokotuksia. Postitamme lähempänä lähtöä tietopaketin, jossa on käytännön tietoa risteilystä ja siihen valmistautumisesta.
Tarkistakaa passinne voimassaolo ja kunto jo matkaa varatessanne ja hankkikaa tarvittaessa uusi jo silloin.
Matkaan sovelletaan poikkeavia peruutusehtoja, jotka löytyvät vierestä.

Matkakoodi: OEAANTA


MATKAVARAUSPYYNTÖ

 
 

Katso myös näitä:

 
 

© Olympia Kaukomatkatoimisto 2004- All rights reserved.