| |

Bhutan ja Kathmandu 2010
Kathmandu – Thimpu – Punakha – Paro
Bhutanin pieni, alle miljoonan asukkaan kuningaskunta Himalajalla on yksi maailman eristyneimmistä valtioista. Maan hallitus säätelee tiukasti turismia säilyttääkseen tiibetinbuddhalaisuuteen perustuvan kulttuurin. Vasta viimeisten kolmenkymmenen vuoden ajan Bhutanin hallitsija on sallinut matkailijoiden käydä maassaan. Bhutan elää parhaillaan merkittävää muutoksen aikaa. Marraskuussa 2008 nuori Jigme Khesar Namgyel Wangchuck kruunattiin virallisesti viidenneksi Lohikäärmekuninkaaksi ja samalla juhlittiin Bhutanin kuningashuoneen 100-vuotisjuhlia. Ehkä suurin poliittinen muutos on ensiaskelten ottaminen perustuslaillisena monarkiana. Koskematon luonto, ainutlaatuinen uskonnollinen loisto sekä paikallisten värikkäät perinteet yllättävät kokeneemmankin matkailijan. Kathmandun laakso Nepalissa muodostuu kolmesta kaupungista: Kathmandusta, Patanista ja Bhaktapurista, joiden keskustat on aikanaan rakennettu kilpailemaan näyttävyydessä. Kaupungit koristeellisine temppeleineen ovat oikeutetusti Unescon maailmanperintölistalla. Matkalle kannattaa ilmoittautua ajoissa, koska pelkästään Bhutanin viisumin ja matkustuslupien saaminen saattaa kestää useita kuukausia. Nepalissa ja Bhutanissa on täysihoito.
A=aamiainen, L=lounas, P=päivällinen
1. päivä, torstai Helsingistä (Finnair) klo 20.05 suoralla lennolla Delhiin Intiaan, jonne saavumme perjantaina klo 5.10. Kuljetus lähellä lentokenttää sijaitsevaan hotelliin, jossa syömme aamiaisen.
Delhi – Paro – Thimpu
2. päivä, perjantai Aamiaisen jälkeen kuljetus Delhin lentokentälle, josta lento Paroon, Bhutaniin. Lounaan jälkeen matkamme jatkuu maanteitse pääkaupunkiin Thimpuun, joka sijaitsee Himalajalla noin 2300 metrin korkeudella merenpinnasta. Majoitumme 2 yöksi keskitason hotelliin. (A, L, P)
Thimpu
3. päivä, lauantai Noin 90 000 asukkaan pääkaupunki Thimpu on sekoitus vanhaa ja uutta. Thimpun sydän on yli 400 vuotta vanha Taschichho-linnoitus, kaupungin hallinnollinen ja uskonnollinen keskus. Kaupunki lienee niitä ainoita pääkaupunkeja maailmassa, jossa ei vieläkään ole liikennevaloja. Kaupunkikuva on yhtenäinen, koska uudetkin rakennukset tulee rakentaa perinteiseen tyyliin. Myös bhutanilaisten käyttämät taidokkaasti kudotut kansallisasut, miesten kho ja naisten kira, antavat värikkään lisän katukuvaan. Teemme koko päivän kiertoajelun ja vierailemme mm. näköalapaikalla, uskonnollisen maalaustaiteen koulussa ja kansalliskirjastossa sekä näemme, miten perinteistä bhutanilaista paperia valmistetaan. (A, L, P)
Thimpu – Punakha
4. päivä, sunnuntai Aamiaisen jälkeen tutustumme mm. paikallisiin käsitöihin ja vierailemme luostarissa, johon vanhemmat tuovat vastasyntyneen lapsensa jumalille esitettäväksi sekä näemme kolmannelle kuninkaalle omistetun muisto-stupan. Lounaan jälkeen lähdemme kohti Bhutanin vanhaa pääkaupunkia Punakhaa. Kaunis, metsäinen reittimme nousee korkeimmillaan yli 3000 metrin korkeuteen, missä kirkkaalla säällä voimme nähdä Itäisen Himalajan korkeimmat huiput. Kasvillisuus vaihtelee havupuumetsistä viljaviin terassiriisiviljelmiin. Myös banaani ja appelsiini viihtyvät Punakhan subtrooppisessa ilmastossa. Majoitumme 2 yöksi keskitason hotelliin. (A, L, P)
Punakha
5. päivä, maanantai Bhutanin vuoristolaaksoissa on majesteettisen kauniita valkeaksi kalkittuja dzongeja, luostarilinnoituksia, jotka on rakennettu satoja vuosia sitten lamojen ja muun luostariväen hallinnollisiksi ja uskonnollisiksi keskuksiksi. Aamulla tutustumme läheisen Wangdi Phodrang -kaupungin 1600-luvulla rakennettuun dzongiin. Teemme myös noin tunnin kävelyretken suositun tiibetiläisen pyhimyksen Drukpa Kunleyn hedelmällisyystemppeliin, josta haetaan perheonnea. Lounaan jälkeen vierailemme Punakhan ylväässä, vuonna 1638 rakennetussa luostarilinnoituksessa. Se toimii talvisin maan korkeimman hengellisen johtajan (je khenpo) hallinto- ja asuinpaikkana. Bhutanin ensimmäinen kuningas kruunattiin täällä vuonna 1907. (A, L, P)
Punakha – Paro
6.–7. päivä, ti–ke Aamiaisen jälkeen ajamme viehättävään Paroon. Majoitumme 2 yöksi keskitason hotelliin. Tuuheine mäntymetsineen ja kirkkaine jokineen Paron laakso on yksi Bhutanin kauneimmista. Äkkijyrkille vuorenrinteille rakennetut erakkoluostarit ja mietiskelymajat kertovat maan syvästä hengellisyydestä ja luonnon kunnioittamisesta. Parossa vierailemme mm. kaupungin luostarilinnoituksessa, vanhaan vartiotorniin rakennetussa museossa sekä Bhutanin vanhimmassa luostarissa Kyerchussa, joka on peräisin 600-luvulta. Teemme myös mieleenpainuvan vaelluksen läheisen vuoren noin 3000 metrin korkeudessa sijaitsevalle näköalatasanteelle, josta avautuu upea näkymä Tiikerin pesä -erakkoluostariin (Taktsang). Luostari on rakennettu jyrkälle kallionkielekkeelle, josta on noin 900 metrin pystysuora pudotus. Retken kokonaiskesto on noin 4 tuntia. Nousu on paikoin raskas, joten retkelle osallistuminen edellyttää hyvää terveyttä ja liikuntakykyä. (2xA, 2xL, 2xP)
Paro – Kathmandu
8. päivä, torstai Aamiaisen jälkeen lento Katmanduun, Nepaliin. Majoitumme 3 yöksi ensimmäisen luokan Radisson-hotelliin. Kathmandun laakson sijainti 1300 metrin korkeudessa ikivanhan Tiibetiä ja Intiaa yhdistävän karavaanireitin varrella on tehnyt siitä todellisen kansatieteellisen aarreaitan. Himalajan kaukaisten vuorilaaksojen asukkaat ovat kauppamatkoillaan tuoneet omat vaikutteensa laakson elämään. Nepalilaisten arkielämään kuuluu henkien ja jumalten alituinen läsnäolo. (A, L, P)
Kathmandu
9.–10. päivä, pe–la Kathmandun vanha keskusta Durbar-aukion ympärillä on täynnä temppeleitä, joiden koristelusta ovat jo vuosisatojen ajan huolehtineet newariheimon käsityöläiset. Kävelykierroksella näemme mm. Hanuman Dhokan, vanhan Malla-kuninkaiden palatsin ja elävän lapsijumalattaren Kumari Devin palatsin. Käymme pyhän Bagmatijoen varrella sijaitsevassa Patanin kaupungissa, jonka palatsiaukio lukuisine temppeleineen ja kuninkaallisine palatseineen on kuin sadusta. Pashupatinathin hindutemppeli on pyhitetty yhdelle Shiva-jumalan inkarnaatioista, eläinten jumalalle, jonka tehtävänä on paimentaa ihmisiä ja eläimiä maailmankaikkeudessa. Bagmatijoen rannan tasanteilla toimitetaan polttohautausseremonioita. Kohteenamme on myös aikoinaan pääkaupunkina toiminut Bhaktapur, joka on säilyttänyt keskiaikaisen ilmeensä. Tämän voi todeta poikkeamalla esimerkiksi ”ruukuntekijöiden aukiolla”, jota hallitsevat Vishnu- ja Jeth Ganesh -jumalien pienet temppelit. (2xA, 2xL, 2xP)
Kathmandu – Delhi
11. päivä, sunnuntai Aamiaisen jälkeen lähtö lentokentälle, josta lento Delhiin. Majoitumme ensimmäisen luokan hotelliin. (A, P)
Delhi – Helsinki
12. päivä, maanantai Aamulla kuljetus lentokentälle, josta klo 10.40–14.40 suora lento (Finnair) Helsinkiin. (A)
Linkkejä Unescon maailmanperintökohteisiin:
Nepal
Kathmandu Valley
Vihjeitä matkalle Lähi- ja Kaukoitään
Matkaehdot

|
|



 |
Matka-ajat:
14.10.2010 - 25.10.2010 (TÄYNNÄ)
21.10.2010 - 1.11.2010 (TÄYNNÄ)
28.10.2010 - 8.11.2010 (TÄYNNÄ)
Matkan hinta
Matkan hinta 3.570 e
(sis. lento- ja turistiverot sekä muut viranomaismaksut ja viisumikulut 200 e)
Lisämaksu yhden hengen huoneesta 680 e
Matkan hintaan sisältyvät:
- reittilennot turistiluokassa
- lentokenttäkuljetukset matkakohteissa
- ohjelmassa mainitut kuljetukset, retket ja kiertokäynnit pääsymaksuineen
- majoitus kahden hengen huoneissa ohjelmassa mainituissa tai vastaavissa hotelleissa
- palvelupalkkiot ja kantajamaksut hotelleissa
- lento- ja turistiverot sekä muut viranomaismaksut ja viisumikulut
- täysihoito Bhutanissa ja Nepalissa
- juomarahat paikallisoppaille ja bussinkuljettajille
- suomalainen matkanjohto
Matkan hinta annetaan sitoumuksetta ja se perustuu 12.5.2009 voimassa olleisiin tariffeihin ja valuuttakursseihin. Lopulliseen hintaan voivat vaikuttaa tariffien ja valuuttakurssien muutokset.
Poliorokotusta suositellaan. Intiaan, Nepaliin ja Bhutaniin tarvitaan viisumi. Passin tulee olla voimassa vielä 6 kuukautta matkan jälkeen ja siinä tulee olla vähintään 4 tyhjää sivua. Matkalle kannattaa ilmoittautua hyvissä ajoin, koska pelkästään Bhutanin viisumin ja matkustuslupien saaminen saattaa kestää muutaman kuukauden.
Tarkistakaa passinne voimassaolo ja kunto jo matkaa varatessanne ja hankkikaa tarvittaessa uusi jo silloin. Tulemme pyytämään matkalla käyttämänne passin tiedot noin 5 viikkoa ennen matkaa ja passin noin 3 viikkoa ennen matkaa.
Tarvitsemme myös 3 värillistä passikuvaa viisumeita varten. Intian maahantuloviranomaiset edellyttävät, että matkailijan edellisestä Intian-vierailusta on vähintään 2 kuukautta.
Bhutanin viranomaiset varaavat oikeuden tarvittaessa muuttaa matkan ohjelmaa ja kulkuneuvoja, joilla paikasta toiseen siirrytään. Hotellit ovat Bhutanissa eurooppalaisen mittapuun mukaan vaatimattomia ja ne vahvistetaan yleensä vasta muutama viikko ennen matkaa. Hotellin vaihtuminen toiseen samantasoiseen ei myöskään ole epätavallista Bhutanissa. Tutustukaa Bhutanin-matkojen erityisehtoihin (ks. Olympian lisä- ja erityisehdot).
Matkakoodi: OKABHUT
MATKAVARAUSPYYNTÖ
|
 |



|
|