Hyppää pääsisältöön

Beninin matkat

Benin – orjakaupan muistoja ja suomalais-afrikkalaista kulttuurivaihtoa

Dahomeyn kuningaskunnalla ei ollut tarjota naapuriensa tavoin kultaa tai norsunluuta eurooppalaisille tulijoille. Niiden sijaan maan tuottoisin kauppatavara olivat orjat, joita myymällä Dahomeyn foni-heimoon kuuluva kuningas hankki itselleen mittaamattoman omaisuuden ja antoi samalla tahtomattaan seudulle pahamaineisen nimen Orjarannikko. Kukoistavan kuningaskunnan pääkaupunki oli Abomey, jonka hallintopalatsialue on Unescon maailmanperintökohde. Jälkipolvien ihailtaviksi on 1600- ja 1700-luvulta jäänyt myös taidokkaita kupari-, pronssi- ja kultaesineitä, joissa hovin henkilöt ja rituaalit heräävät henkiin. Hovit olivatkin suuria ja käsittivät parhaimmillaan 10 000 henkeä. Kuninkaan hyvinvoinnin turvaamiseksi uhrattiin leopardeille, norsuille ja pythoneille omistetuissa temppeleissä. Foni-hallitsijat hakivat orjia erityisesti naapureiden asantien ja joruboiden joukoista. Nämä puolustautuivat taistelemalla ja järjestämällä rajakahakoita. Kun orjakauppa lakkautettiin ja eurooppalaiset alkoivat kiinnostua muistakin Afrikasta saatavista tuotteista, alkoi Dahomeyn kuningas käydä kauppaa orjien sijasta palmuöljyllä, joka on edelleen yksi alueen merkittävimmistä hyötykasveista.

Dahomeystä Beniniksi

Ranska liitti Dahomeyn siirtomaaomistukseensa vuonna 1894. Palmuöljyplantaasit ja uutena viljelykasvina maahan tullut kahvi siirtyivät ranskalaisten haltuun. Kauppaa alettiin käydä nykyisestä pääkaupungista Porto Novosta ja myös Cotonousta, joka on tänäänkin Beninin suurin kaupunki. Dahomey ennätti mukaan Afrikan itsenäistymisaaltoon vuonna 1960. Vallankaappaukset seurasivat toisiaan lähes vuosittain, kun eri alueiden ja yli 40 heimon edustajat kilpailivat vallasta. Maassa elettiin myös marxilaisen ideologian vaihe vuosina 1972–91. Maan muuttuessa sosialistiseksi myös sen nimi vaihtui vuonna 1975 uljaasta menneisyydestä kertovaksi Beniniksi, joka oli nykyisen Nigerian alueella sijainnut Saharan karavaanikaupan keskus. Ensimmäiset vapaat parlamenttivaalit Beninissä pidettiin vuonna 1991.

Etelässä paaluasutusta, pohjoisessa savanneja

Guineanlahden kainalossa sijaitseva kapea Benin kuuluu trooppiseen kuumaan ja kosteaan ilmastovyöhykkeeseen. Vuotuinen sademäärä saattaa nousta etelässä jopa 1500 millimetriin. Talot on soisilla rannikkoalueilla pystytetty paalujen varaan. Sisämaahan mentäessä etelän sademetsät kaikkoavat kuivan savannin ja luoteessa sijaitsevan Atakora-vuoriston tieltä. Lämpötilat sekä etelässä että pohjoisessa liikkuvat 25–30 asteessa.

Pohjoisen savanneilla on villieläimiä, mutta safarimatkailusta ei ole ainakaan vielä tullut merkittävää taloudellista tekijää. Beninin suhteellisen vaatimaton vienti nojaa maakaasuun, puuvillaan, öljykasvien siemeniin, kahviin ja kaakaoon. Suurin osa väestöstä on pienviljelijöitä, jotka saavat omasta maasta etupäässä maissia, maniokkia ja papuja.

Fonien uskonto on voodoo

Beniniläisistä valtaosa puhuu sudanilaiseen kieliryhmään kuuluvia kieliä, joista eteläinen fon on yleisin. Siirtomaamenneisyydestä kertoo ranskan kielen vahva asema virallisena kielenä.

Benin on niitä harvoja Afrikan valtioita, joissa luonnonuskontojen harjoittajien osuus on suuri, yli puolet väestöstä. Orjarannikolta peräisin oleva ja eteläiseen Amerikkaan sekä Karibialle levinnyt voodoo elää edelleen vahvana. Ouidahin kaupunkia ja sen Python-temppeliä pidetään Beninin voodoo-uskonnon kehtona, mutta myös suurimpana yksittäisenä orjasatamana koko Afrikassa.

Afrikkalainen ja suomalainen kulttuuri kohtaavat Villa Karossa

Kirjailija Juha Vakkuri on perustanut pieneen Grand Popon rannikkokaupunkiin eri taiteenlajien tutkijoille ja opiskelijoille tarkoitetun suomalais-afrikkalaisen kulttuurikeskuksen, Villa Karon, jonne ensimmäiset stipendiaatit saapuivat vuonna 2001. Erilaisten järjestöjen ja yhteisöjen tukeman keskuksen tavoitteena on parantaa suomalaisten kulttuurivaikuttajien Afrikka-tietämystä. Suuri joukko taiteilijoitamme on jo käynyt Guineanlahden rannalla kirjoittamassa, maalaamassa tai säveltämässä. Samalla on luotu tuttavuuksia ja yhteistyösuhteita, jotka ovat tuoneet muun muassa länsiafrikkalaisia muusikoita Suomeen esiintymään ja opettamaan.

 

Matkakalenteri