Hyppää pääsisältöön

Chicago ja New York

Jazzin, bluesin ja soulin Chicago, sen historia kieltolain ja Caponen värittämänä sekä New Yorkin Manhattan ja Broadway-musikaali tempaavat mukaansa.
  • Chicago 3 yötä
  • New York 4 yötä

Matkareitti

Bussi
Auto
Lento
Laiva
Juna

Al Capone, Elliot Ness ja 1920-luvun kieltolaki tulevat monelle mieleen Chicagosta puhuttaessa. Myös maailman varhaisimmat pilvenpiirtäjät sekä arkkitehti Frank Lloyd Wright muistetaan.  Illinoisin osavaltiossa Michiganjärven rannalla sijaitseva Chicago, ”tuulinen kaupunki”, on nykyisin Yhdysvaltojen kolmanneksi suurin metropoli. Rakkaus pilvenpiirtäjiin ja pistäytymiset viihtyisiin pikkuravintoloihin hyvän jatsin pariin ovat kuitenkin säilyneet. Tämän päivän Chicagosta matkustaja löytää kiinnostavia museoita, mukavia etnisiä kortteleita, futuristisia rakennuksia, houkuttelevia ostospaikkoja, kauniita puistoja ja monenlaisia kulttuuririentoja. Se on tullut tunnetuksi myös monien poliittisten suurtapahtumien pitopaikkana. Chicago on rantojen ja laitureiden kaupunki – sen uljasta siluettia voi ihailla niin Michiganjärveltä kuin Chicagojoelta käsin.

Yhdysvaltojen suurinta kaupunkia New Yorkia pidetään usein koko maailman pääkaupunkina, koska Yhdistyneiden kansakuntien päämaja sijaitsee juuri siellä. Kaupunki saattaa ansaita tittelin myös kirjavan väestönsä vuoksi – voidaan puhua todellisesta kansojen sulatusuunista. New Yorkissa on kaikkea: Broadway musikaaleineen, Keskuspuiston vehreys, lukemattomat museot ja lyömätön kulttuuritarjonta. Vapaudenpatsas tervehtii edelleen lukemattomia New Yorkissa vierailevia, kuten se tervehti aikoinaan tuhansia ja taas tuhansia uudesta maailmasta parempaa elämää etsimään lähteneitä siirtolaisia. 

Matkaohjelma

A=aamiainen, P=päivällinen

Helsinki – Chicago
1. päivä, lauantai
Lähtö Helsingistä (Finnair) klo 17.35 suoralla lennolla Chicagoon, jonne saavumme klo 18.45. Majoitumme 3 yöksi kaupungin keskustaan hyvään keskitason Palomar Chicago -hotelliin (★★★★). 

Chicago
2. päivä, sunnuntai Tutustumme kiertoajelulla Chicagoon, sen historiallisiin muistomerkkeihin ja moderniin arkkitehtuuriin. Näemme muun muassa vilkkaan Navy Pier -laiturialueen maailmanpyörineen ja teattereineen, Magnificent Mile -ostoskadun ja Michiganjärven rantaa pitkin kulkevan Lakeshore Driven. Pysähdymme myös Grand Park -puistossa ja näemme kaupungin ydinkeskustan, jota chicagolaiset kutsuvat Loopiksi. Sen Millennium Park monine muistomerkkeineen on kaupungin ehdoton vetonaula. Käymme lopuksi Willis-tornin näköalatasanteella katsomassa kaupunkia lintuperspektiivistä. Iltapäivällä on aikaa tutustua kaupunkiin omin päin. Illalla nautimme tervetulopäivällisen. (A, P)

Chicago
3. päivä, maanantai
Chicago tunnetaan maailmankuulun arkkitehdin Frank Lloyd Wrightin ja hänen kollegojensa kotikaupunkina. Aamuinen vajaan 2 tunnin risteily Chicagojoella tutustuttaa meidät yli 40 merkittävään rakennukseen, muun muassa Hancock Centeriin sekä Wrigleyn pilvenpiirtäjiin. Iltapäivällä lähdemme matkanjohtajan kanssa läheisille ostoskaduille. Kaupungin monet museot ja korkeatasoinen kulttuuritarjonta sekä lukemattomat ravintolat ja pienet olutpanimot ovat myös kiinnostavia vierailukohteita. Tarjoamme matkustajillemme lipun julkisiin kulkuneuvoihin Chicagossa. (A)

Chicago – New York
4. päivä, tiistai
Tänään on vielä aikaa tutustua kaupunkiin omin päin tai matkanjohtajan mukana. Iltapäivän puolella lähdemme lentokentälle, josta lento New Yorkiin. Majoitumme 4 yöksi hyvään keskitason Renaissance Times Square -hotelliin (★★★★). (A)

New York
5. päivä, keskiviikko
New York on loistava matkakohde, jossa on loputtomasti näkemistä ja tekemistä. Hotellimme sijaitsee keskellä Manhattania Times Squaren alueella, kävelymatkan päässä Broadwaylta. Kaupunkiin on helppo tutustua metrolla tai bussilla; myös täällä käytössämme on lippu julkisiin liikennevälineisiin. Aloitamme kaupunkiin tutustumisen Manhattanin kiertoajelulla. Näemme muun muassa Keskuspuiston, Rockefeller Centerin, Little Italyn ja China Townin sekä tunnettuja museoita, kuten Guggenheimin ja Metropolitanin taidemuseon. Näemme myös YK:n päämajan ja Ground Zeron, entisen World Trade Centerin kaksoistornien alueen, johon on hiljattain avattu syyskuun yhdennentoista päivän museo. Marraskuussa 2014 paikalle valmistunut One World Trade Center (entinen Freedom Tower) on Yhdysvaltain korkein rakennus (antenneineen 541 m). Iltapäivällä voi tutustua omin päin New Yorkin nähtävyyksiin, museoihin ja erinomaisiin ostosmahdollisuuksiin. (A)

New York
6. päivä, torstai Aamulla lähdemme lautalla Manhattanin eteläkärjen edustalla sijaitsevalle Ellisin saarelle. Sen kautta siirtolaiset saapuivat Yhdysvaltoihin vuosina 1892–1954. Lauttamatkan reitti kulkee kaupungin symbolin eli Vapaudenpatsaan ohitse. Times Squaren alue on kuuluisa lukuisista teattereistaan, joten menemme illalla katsomaan jotakin suosittua Broadway-musikaalia. Mikäli haluatte nauttia show-esityksistä myös muina päivinä, TKTS-lippupalvelu (toimipiste mm. Times Squarella) myy jäljellä olevia lippuja saman päivän teatteri- ja musikaaliesityksiin 25–50 %:n alennuksella. (A)

New York
7. päivä, perjantai Tänään lähdemme 1,5 tunnin risteilylle Manhattanin ympäri katselemaan maailman ehkä kuuluisinta kaupunkisiluettia vesiltä käsin. Tutuiksi tulevat myös Manhattanin saaren mantereeseen yhdistävät Brooklynin ja Williamsburgin sillat. Illalla kävelemme lähiravintolaan nauttimaan jäähyväispäivällisen. (A, P)

New York
8. päivä, lauantai Aamupäivällä voi vielä nauttia New Yorkin tunnelmasta. Iltapäivällä kuljetus lentokentälle, josta klo 17.40 lähtee suora lento (Finnair) Hel­sin­kiin. (A)

9. päivä, sunnuntai Saavumme Helsinkiin klo 8.50.

Lisämaksu yhden hengen huoneesta 1.090 e
Huom. Yksin matkustavan edellytetään maksavan lisämaksun yhden hengen huoneesta

Passin tulee olla voimassa vielä 6 kuukautta matkan jälkeen ja sen tulee olla biometrisesti luettava. Tarkistakaa passinne voimassaolo ja kunto jo matkaa varatessanne ja hankkikaa tarvittaessa uusi hyvissä ajoin. USA:han tarvitaan sähköinen matkustuslupa (ESTA), jonka Olympia hankkii puolestanne. Lähetämme toimintaohjeiden yhteydessä matkustuslupaan liittyvän kysymyslomakkeen täytettäväksi. Huom. Jos olette vieraillut 1.3.2011 jälkeen Iranissa, Irakissa, Syyriassa, Sudanissa, Somaliassa, Jemenissä tai Libyassa, tarvitsette tälle matkalle USA:n viisumin. Se vaaditaan voimassa olevasta sähköisestä matkustusluvasta huolimatta. Mikäli olette matkustanut kyseisissä maissa tai emme jostain syystä saa antamillanne tiedoilla hankittua matkustuslupaa, joudutte hankkimaan USA:n viisumin itse. Siitä aiheutuvat kulut eivät sisälly matkan hintaan. Lisätietoja toimistostamme. USA:han tai USA:n kautta matkustettaessa lentoyhtiöt ovat EU-komission päätöksellä velvoitettuja antamaan USA:n maahantuloviranomaisille pääsyn matkustajan varaus- ja lentotietoihin. Tietoja käytetään turvallisuustarkoituksiin.

Ennakkomaksu 450 e
Peruutusehdot B:
Mikäli matkustaja peruuttaa matkansa
- viimeistään 91 vrk ennen matkan alkua, pidätetään toimistokuluina 100 e/henkilö
- 90–61 vrk ennen matkan alkua, pidätetään 250 e/henkilö
- 60–35 vrk ennen matkan alkua, pidätetään matkan ennakkomaksu
- 34–7 vrk ennen matkan alkua, pidätetään 50 % matkan hinnasta
- myöhemmin kuin 7 vrk ennen matkaa, ei suoriteta mitään takaisinmaksua

Matkan hinta annetaan sitoumuksetta ja se perustuu 3.5.2016 voimassa olleisiin tariffeihin ja valuuttakurs­seihin. Kuluttaja-asiamiehen antamien ohjeiden mukaisesti matkan lopullinen hinta määritellään niiden valuuttakurssien ja tariffien mukaisesti, jotka ovat voimassa 6 viikkoa ennen matkan alkua.

Voit olla kiinnostunut myös näistä