Hyppää pääsisältöön

Suuri Etelä-Amerikan kiertomatka

Tutustu Brasilian, Chilen, Argentiinan ja Perun hienoihin nähtävyyksiin, upeaan luontoon sekä koe Tulimaan-risteily Kap Hornin kierron ja jäätiköiden kera.
25 päivää alk.11 280 €/hlö
  • 5.11.2017 - 29.11.2017 Varaa
  • Rio de Janerio 3 yötä
  • Santiago de Chile 2 yötä
  • Punta Arenas 1 yö / risteily alkaa
  • Tulimaan risteily 4 yötä
  • Ushuaia risteily päättyy
  • Buenos Aires 4 yötä
  • Iguassun putoukset 2 yötä
  • Lima 2+1 yötä
  • Urubamba 2 yötä
  • Machu Picchu retki
  • Cusco 2 yötä

Matkareitti

Bussi
Auto
Lento
Laiva
Juna

Lähes neljän viikon mittainen laaja kiertomatkamme esittelee Etelä-Amerikan upeaa luontoa sademetsistä ja maailman laajimmilta putouksilta Andien rinteille ja Tulimaan jäätiköille saakka. Tutuiksi tulevat niin vuoristojen intiaanikulttuurit kuin löytöretkeilijöiden ja siirtolaisten mukana tullut eurooppalainen vaikutus. Monta suurta ja keskenään erilaista kaupunkia jää matkamme varrelle. Legendaarinen Kap Horn kierretään neljä vuorokautta kestävän all inclusive -risteilymme aikana.

Samban kotiseutua Rio de Janeiroa on pidetty yhtenä maailman kauneimmista kaupungeista. Matkustaja tunnistaa Sokeritoppavuoren ja Corcovadon Kristus-patsaan.

Tyynenmeren ja Andien väliin jää kapea Chile ja sen kuuluisat viinitilat. Santiago de Chile on maan tyylikäs pääkaupunki ja kiitelty hyvistä ravintoloistaan.

Tulimaan-risteilymme alkaa lammasseutuna tunnetusta Punta Arenasista Magalhãesinsalmen rannalta. Pääsemme katselemaan mantereen eteläkärjen monia jäätiköitä ja koskemattomia rantoja sekä risteilyaluksemme m/v Stella Australiksen kannelta että myös kumiveneistä. Risteily päättyy Argentiinan puolelle Ushuaiaan.

Buenos Airesissa odottaa eurooppalaistyylinen elegantti pääkaupunki leveine puistokatuineen ja maailmankuuluine tangoesityksineen.

Yli kolmen neliökilometrin alalle levittäytyneet Iguassun putoukset pauhaavat sademetsässä Argentiinan ja Brasilian rajalla.

Perun pääkaupunki Lima on tunnettu erinomaisista museoistaan. Niistä kuuluisimmassa on mahdollisuus tutustua inkojen kulta-aarteisiin, jotka houkuttelivat löytöretkeilijöiden perässä tulleet konkistadorit uuteen maailmaan viisisataa vuotta sitten. Inkojen itsensä jälkiä seuraamme Cuscoon, heidän muinaiseen pääkaupunkiinsa ja Machu Picchulle, kaupunkiin joka hautautui vuosisadoiksi viidakon kätköihin.

Matkaohjelma

A=aamiainen, L=lounas, P=päivällinen, AI=all inclusive

Helsinki – Rio de Janeiro
1. päivä, sunnuntai
Lähtö Helsingistä (KLM) klo 7.00 Amsterdamin kautta (KLM) Rio de Janeiroon, jonne saavumme klo 19.40. Majoitumme 3 yöksi Copacabanan rannalla sijaitsevaan ensimmäisen luokan Windsor Atlantica -hotelliin (★★★★★).

Rio de Janeiro
2.–3. päivä, ma–ti
Maanantaina teemme puolen päivän kiertoajelun, jonka aikana mm. nousemme kaapelihissillä Rion symbolin, Sokeritoppavuoren huipulle. Illan hämärtyessä syömme tervetulopäivällisen churrascaria-ravintolassa. Tiistaina jatkamme kaupunkikierrostamme valloittamalla toisen Rion kuuluisista näköalapaikoista eli Corcovado-vuoren, jonka huipulta (710 m) Kristus-patsas siunaa alla levittäytyvää maisemaa. (2xA, 1xL, 1xP)

Rio de Janeiro – Santiago de Chile
4. päivä, keskiviikko
Aamupäivällä on vielä vapaa-aikaa. Myöhään iltapäivällä lennämme Chilen pääkaupunkiin Santiagoon, jossa majoitumme 2 yöksi ensimmäisen luokan Plaza El Bosque Ebro -hotelliin (★★★★★). (A)

Santiago de Chile
5. päivä, torstai
Santiago sijaitsee pitkän ja kapean maan keskellä taustanaan lumihuippuiset Andit. Kaupunkikiertoajelulla näemme keskustan tärkeimmät nähtävyydet ja käymme San Cristobal -kukkulalla katsomassa kaupungin siluet­tia. Kierroksen päätteeksi vierailemme kaupungin ulkopuolella sijaitsevalla viinitilalla. (A, L)

Santiago de Chile – Punta Arenas
6. päivä, perjantai
Lennämme iltapäivällä Etelä-Chileen Punta Arenasiin, jossa majoitumme hyvään keskitason Cabo de Hornos -hotelliin (★★★★). (A, P)

Punta Arenas
7. päivä, lauantai
Magalhãesinsalmen rannalla sijaitsevan Punta Arenasin asukkaat saivat aikaisemmin elantonsa pääsääntöisesti merenkulusta ja lampaankasvatuksesta. Nykyisin myös matkailu on tärkeä elinkeino. Teemme pienen kaupunkikierroksen, jonka jälkeen lounastamme patagonialaisittain. Iltapäivällä nousemme laivaan aloittaaksemme 4 yön risteilyn Tulimaan karun kauniissa maisemissa. (A, L, P)

Tulimaan-risteily

Laivamme on vuonna 2010 valmistunut m/v Stella Australis, jossa on tilaa 210 matkustajalle. Kaikissa 16 m2:n hyteissä on oma wc/kylpyhuone, itsenäinen lämpötilansäätö, satelliittipuhelin ja ikkuna. Täysihoidon lisäksi matkustajia hemmotellaan myös paikallisilla viineillä, oluilla, sekä vahvemmilla alkoholijuomilla (tietyin rajoituksin), jotka sisältyvät tähän all inclusive -risteilyyn. Laivalla pidetään Patagonian luontoon ja risteilyyn liittyviä luentoja. Retkeilemme kumiveneillä päivittäin (säävaraus) asiantuntevien paikallisoppaiden johdolla. Pidätämme oikeuden muutoksiin alla olevassa risteilyohjelmassa.

Ainsworth Bay – Marinellijäätikkö – Tucker Island
8. päivä, sunnuntai
Olemme saapuneet aamuksi Ainsworth Bayn pohjukkaan n. 40 m korkean Marinellijäätikön läheisyyteen. Siirrymme maihin patikoidaksemme taianomaisen metsän siimeksessä sijaitsevalle majavapadolle. Vuonon rannalla saatamme nähdä etelänisohylkeitä. Myöhemmin iltapäivällä meillä on hyvät mahdollisuudet kiikaroida patagonianpingviinejä. (AI)

Piajäätikkö – Beaglen kanaali – Glacier Alley
9. päivä, maanantai
Päivä on pyhitetty Beaglen kanaalin monille jäätiköille, joita näemme sekä mereltä että maista. Kohokohta on majesteettinen vuono, Glacier Alley eli ”jäätikkökuja”, jonne virtaa monta massiivista jäätikköä. (AI)

Kap Horn – Wulaia Bay
10. päivä, tiistai
Kukapa ei tietäisi legendaarisen Kap Hornin nimeä. Ihailemme tätä vajaan puolen kilometrin korkeuteen nousevaa massiivia laivan kannelta. Iltapäivällä nousemme maihin Wulaia Bayssa, jonka historialliset löydöt ovat valottaneet nykypolville Patagonian muinaisten alkuasukkaiden elämää. (AI)

Ushuaia – Buenos Aires
11. päivä, keskiviikko
Saavumme aamulla risteilymme päätepisteeseen, Argentiinan eteläisimpään kaupunkiin Ushuaiaan. Teemme pienen kierroksen kaupungissa, mikäli lentoaikataulu sallii sen. Lennämme Buenos Airesiin, jonne saavumme iltapäivällä. Majoitumme 4 yöksi ensimmäisen luokan Emperador-hotelliin (★★★★★). (A, P)

Buenos Aires
12.–13. päivä, to–pe
Torstaina puolen päivän kiertoajelulla näemme mm. Plaza de Mayo -aukion ja presidentinpalatsin eli Casa Rosadan. Vierailemme myös La Bocan värikkäässä satamakorttelissa, jossa tango soi aamuvarhaisesta iltamyöhään. Päivällisen jälkeen käymme katsomassa tunnelmallista tangoesitystä San Telmon kaupunginosassa. Perjantaina on vapaa-aikaa, jolloin voi käydä vaikka ostoksilla vilkkaalla Florida-kävelykadulla. (2xA, 1xP)

San Antonio de Areco
14. päivä, lauantai
Teemme kokopäiväretken San Antonio de Arecon siirtomaatyyliseen pikkukaupunkiin. Aroalueen eli pampan vanha gaucho- eli karjapaimenkulttuuri on säilynyt täällä nykypäiviin asti. Käymme myös maatilalla, jossa meille tarjoillaan grilliherkkuja lounaaksi. (A, L)

Buenos Aires – Iguassun putoukset
15.–16. päivä, su–ma
Lennämme sunnuntaina Buenos Airesista Iguassun putouksille, jotka jylisevät Argentiinan ja Brasilian rajalla. Majoitumme 2 yöksi Argentiinan puolelle putousten äärelle ensimmäisen luokan Sheraton-hotelliin (★★★★★). Maanantaina tutustumme kävellen Argentiinan puolen putouksiin. (2xA, 1xP)

Iguassun putoukset – Lima
17. päivä, tiistai
Huoneenluovutuksen jälkeen lähdemme Brasilian puolelle katsomaan lähietäisyydeltä suurinta yksittäistä putousta, ns. ”paholaisen kitaa”. Näemme myös Paranájoessa sijaitsevan Itaipun vesivoimalaitoksen, joka on maailman toiseksi suurin. Illalla lennämme Perun pääkaupunkiin Limaan, jossa majoitumme 2 yöksi ensimmäisen luokan Swissotel-hotelliin (★★★★★). (A, L)

Lima
18. päivä, keskiviikko
Lima on kuuluisa historiallisesta keskustastaan ja erinomaisista museoistaan. Puolen päivän kaupunkikierroksella tutustumme Liman nähtävyyksiin, kuten vanhan keskustan siirtomaatyyliseen Plaza de Armas -aukioon. Käymme myös kultamuseossa. (A, L)

Lima – Cusco – Urubamba
19.–20. päivä, to–pe
Torstaiaamuna lennämme Cuscoon (korkeus n. 3300 m), Perun inkakulttuurin kehtoon. Cuscossa on vanhoja inkavaltakunnan aikaisia raunioita, joiden lomaan espanjalaiset siirtomaaisännät rakensivat kirkkonsa ja hallintorakennuksensa. Teemme pienen kierroksen, jonka jälkeen jatkamme matkaa Urubambaan. Majoitumme 2 yöksi ensimmäisen luokan Tambo del Inka Resort & Spa -hotelliin (★★★★★). Perjantaina teemme puolipäiväretken Ollantaytambon inkaraunioille sekä Pisacin markkinoille. (2xA, 2xL)

Urubamba – Machu Picchu – Cusco
21.–22. päivä, la–su
Lauantaiaamuna lähdemme kokopäiväretkelle mystiseen inkakaupunkiin Machu Picchuun. Kaupunki oli vuosisatoja hautautuneena vihreän viidakon kätköihin, kunnes amerikkalainen arkeologi Hiram Bingham löysi sen vuonna 1911. Illaksi siirrymme Cuscoon, jossa majoitumme 2 yöksi ensimmäisen luokan Libertador Palacio del Inka -hotelliin (★★★★★. Sunnuntaina on omaa aikaa päivälliseen asti. (2xA, 1xL, 1xP)

Cusco – Lima
23.–24. päivä, ma–ti
Maanantaina lennämme takaisin Limaan, jossa majoitumme jo tuttuun Swissotel-hotelliin ja syömme jäähyväispäivällisen. Tiistaina käymme Larco Herreran museossa, jonka mittava kokoelma muinaisen Perun esineistöä kertoo mm. entisajan erotiikasta. Lounaan syömme museon miellyttävissä tiloissa, ennen kuin siirrymme lentokentälle. Paluulentomme (KLM) lähtee klo 21.15 Amsterdamin kautta (KLM) kohti Helsinkiä. (2xA, 1xL, 1xP)

25. päivä, keskiviikko Saavumme Helsinkiin klo 23.55.

 

Mikäli hotellilla on virallinen paikallinen tähtiluokitus, olemme maininneet sen hotellin nimen perässä. Huomioittehan, että paikalliset tähtiluokitukset eivät ole yhteismitallisia maailman eri kolkissa ja antavat usein liian hyvän kuvan hotellista.

Lisämaksu yhden hengen huoneesta/hytistä 3.480 e
Huom! Yksin matkustavan edellytetään maksavan lisämaksun yhden hengen huoneesta/hytistä

Huom! Oleskelu korkealla vuoristossa (Cusco 3300 m) ohuessa ilmassa edellyttää hyvää terveydentilaa. Suosittelemme keskustelua lääkärin kanssa ennen matkalle ilmoittautumista. Ohut ilma saattaa aiheuttaa oireita, kuten päänsärkyä, pahoinvointia, vatsavaivoja yms. Kehotamme myös tarkistamaan matkavakuutuksenne kattavuuden mm. mahdollisen vuoristotaudin osalta.

Matkalle suositellaan keltakuumerokotusta. Tulimaan-risteilylle on hyvä varustautua tuulen ja sateen varalle. Tarkemmat ohjeet saatte toimintaohjeiden mukana.

Passin tulee olla voimassa vielä 6 kuukautta matkan jälkeen. Tarkistakaa passinne voimassaolo ja kunto jo matkaa varatessanne ja hankkikaa tarvittaessa uusi hyvissä ajoin. Etelä-Amerikan sisäisiä lentoja varten tarvitsemme syntymäaikanne sekä matkalla käytettävän passin numeron ja voimassaoloajan jo varauksen yhteydessä tai viimeistään 3 kuukautta ennen matkaa.

Etelä-Amerikassa lentoyhtiöt voivat muuttaa aikataulujaan hyvin lyhyellä varoitusajalla, joten pidätämme oikeuden muutoksiin. Tutustukaa Etelä-Amerikan-matkojen erityisehtoihin.

Maksuaikataulu ja peruutusehdot

Ennakkomaksu 600 e/hlö. Loppuerä matkan hinnasta erääntyy 65 vrk ennen matkan alkua.Matkan erityisluonteen vuoksi matkaan sovelletaan yleisistä valmismatkaehdoista poikkeavia peruutusehtoja. Kehotamme matkustajiamme ottamaan matkavakuutuksen ja tarkistamaan sen peruutusturvakohdan.

Peruutusajankohta            Peruutuskulut

Viim. 120 vrk ennen matkaa   toimistokulut 100 e
119–91 vrk ennen matkaa      300 e
90–60 vrk ennen matkaa        600 e
59–41 vrk ennen matkaa        1.600 e
40–29 vrk ennen matkaa        3.900 e
28–7 vrk ennen matkaa         5.500 e
Alle 7 vrk ennen matkaa        koko matkan hinta

Matkan hinta annetaan sitoumuksetta ja se perustuu 3.5.2016 voimassa olleisiin tariffeihin ja valuuttakurs­seihin. Kuluttaja-asiamiehen antamien ohjeiden mukaisesti matkan lopullinen hinta määritellään niiden valuuttakurssien ja tariffien mukaisesti, jotka ovat voimassa 6 viikkoa ennen matkan alkua.

Suuri Etelä-Amerikan kiertomatka: Vinkkejä ja suosituksia

Olympia on järjestänyt matkoja Amerikan mantereelle jo 1960-luvun alusta lähtien. Matkavalikoimamme Amerikan mantereella on edelleen laaja. Erilaisia vaihtoehtoja on 11 päivän Kanadan-matkasta 25 päivän Suureen Etelä-Amerikan kiertomatkaan, jonka reitti kattaa Etelä-Amerikan kohokohdat. Kohteinamme Amerikassa ovat mm. tunnetuimmat suurkaupungit, sykähdyttävät luontokohteet Alaskassa, Niagaran putoukset Kanadassa, Iguassun putoukset Argentiinan ja Brasilian rajalla, Andit Etelä-Amerikassa, risteily Galápagossaarillaja safari Brasilian Pantanalissa. Meksikon, Perun ja Bolivian intiaanikulttuurit puolestaan tarjoavat historiallisen näkökulman löytöretkiä edeltäneeseen aikaan. Meksiko ja Kuuba -matkan Kuuban osuus on ehkä viimeinen silmäys Castron aikakauteen. Monet kohteistamme ovat Unescon maailmanperintölistalla.

Milloin on paras aika matkustaa?
Matkoja suunnitellessamme olemme pyrkineet ottamaan huomioon paikalliset sääolosuhteet. Suomen talvikuukausina matkamme keskittyvät pääsääntöisesti Etelä-Amerikkaan ja vastaavasti kesäkuukausina Amerikan pohjoisosiin. Selkeä poikkeus tähän on safarimme Brasilian Pantanaliin, koska heinäkuussa kuiva kausi mahdollistaa matkustamisen tällä valtavalla kosteikkoalueella. Väli-Amerikassa taas on lämmintä ympäri vuoden, mutta paras matkustusaika alkaa myöhäisestä syksystä sadekauden jälkeen. Eri puolilla Amerikkaa maantieteelliset tekijät kuten vuoristot, sademetsät, merivirrat ja vallitsevat tuulet vaikuttavat sääolosuhteisiin ja matkailusesonkiin vuodenaikojen lisäksi. Periaatteessa järjestämme matkat silloin, kun suomalaisten matkustushalukkuus on suurimmillaan ja kohteen olosuhteet parhaimmillaan.

Toimintaohjeet
Noin 5 viikkoa ennen matkaa lähetämme matkustajille toimintaohjeet, joihin olemme keränneet ajantasaista perustietoa mm. matkalla tarvittavista vaatteista, valuutoista, matkatavaroista ja rokotuksista.

Mitä matkalle mukaan?
Henkilökohtaisten matkatavaroidensa lisäksi jokainen tarvitsee matkalle ehjän passin, jonka tulee olla joihinkin maihin matkustettaessa voimassa vielä 6 kuukautta matkan päättymisen jälkeen. Matkavaluutaksi USA:han suosittelemme Yhdysvaltain dollareita ja Kanadaan Kanadan dollareita, joita molempia voi vaihtaa jo Suomessa. Väli- ja Etelä-Amerikassa USA:n dollarit kelpaavat joissakin maissa sellaisenaan maksuvälineinä. Euroja kannattaa ottaa matkavaluutaksi Meksikoon ja Kuubaan ja niitä voi vaihtaa ainakin suuremmissa kaupungeissa Argentiinassa, Brasiliassa ja Chilessä (tarkemmat tiedot toimintaohjeissa). Luottokortit hyväksytään yleisesti, mutta niitä käytettäessä on syytä noudattaa varovaisuutta.

Rokotukset, lääkkeet ja terveys
Matkailijan perusrokotukset ovat jäykkäkouristus- ja kurkkumätä- sekä tarvittaessa MPR-rokotus. Suosittelemme yleisesti myös A/B-hepatiittirokotusta. Amazonin alueella tarvitaan malarianestolääkitystä. Keltakuumerokotus on myös suositeltava tietyille alueille matkustettaessa. Rokotussuositukset saattavat kuitenkin muuttua lyhyellä varoitusajalla, joten tarkempia tietoja rokotuksista ym. terveysasioista on hyvä katsoa esim. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen nettisivuilta www.thl.fi. Pakatkaa käsimatkatavaroihinne tarvitsemanne lääkkeet koko matkan ajaksi ottaen huomioon mahdolliset viivästykset. Käsihygieniaa voi matkalla hoitaa kätevästi esim. desinfiointigeelillä. Erilainen bakteerikanta saattaa aiheuttaa herkkävatsaisille oireita, joten matka-apteekkiin kannattaa varata vatsan toimintaa rauhoittavaa lääkettä. Jos suunnittelette matkaa korkeaan ilmanalaan, suosittelemme, että keskustelette matkan soveltuvuudesta itsellenne ensin lääkärinne kanssa – erityisesti silloin, jos Teillä on todettu keuhko- tai sydänperäisiä sairauksia tai esim. insuliinihoitoinen diabetes. Ohut ilma aiheuttaa usein erilaisia oireita, kuten päänsärkyä, huimausta, vatsavaivoja yms. Matkaohjelmassa on maininta ohuesta ilmanalasta, mikäli reitillämme on korkeita vuoristo-osuuksia. Edellytämme matkoillemme osallistuvilta normaalia tai hyvää liikuntakykyä (mainittu kunkin matkan kohdalla).

Ruokailut
Matkan hintaan sisältyy vähintään päivittäinen hotelliaamiainen. Pääsääntöisesti Etelä- ja Väli-Amerikan-matkoillamme on jonkin verran ruokailuja tai jopa puolihoito sisällytetty matkan hintaan (tarkemmat ateriamerkinnät on mainittu matkan yhteydessä). Tulimaassa ja Galapagosilla on laivoilla täysihoito. Pohjois-Amerikassa on paljon erilaisia ja erihintaisia ravintoloita, joita on mukava kokeilla omin päin tai matkanjohtajan opastuksella. Pullotettuja vesiä on saatavilla kaikkialla.

Kielet
Pohjois-Amerikan kohteissamme valtakieli on englanti. Latinalaisen Amerikan valtakieli on espanja, jota puhutaan paljon myös Floridassa. Etelä-Amerikan osalta suurin poikkeus on Brasilia, jossa pääkieli on portugali. Lisäksi erityisesti Perussa ja Boliviassa on säilynyt paljon alkuperäisväestön kieliä kuten ketšua ja aimara. Joskus jopa suurimmissa latinokaupungeissa saattaa olla hankalaa tulla toimeen englannin kielellä. Matkoillamme on kuitenkin aina mukana Olympian oma kielitaitoinen suomalainen matkanjohtaja.

Turvallisuus
Olympian ryhmässä on turvallista liikkua. Jos aiotte liikkua omin päin, on hyvä kysyä ensin matkanjohtajaltamme kohteen turvallisuudesta. Hotellista etukäteen tilattu taksi on usein suositeltavin tapa liikkua pimeän aikaan. Arvoesineet ja korut kannattaa jättää kotiin. Passi ja ylimääräiset rahat on varminta säilyttää hotellin tallelokerossa. Rahavyö ja vaatteiden alla pidettävä pussi ovat myös suositeltavia. Väentungosta on hyvä pyrkiä välttämään taskuvarkaiden vuoksi. On hyvä ottaa matkalle mukaan pari valokopiota passin kuva-aukeamasta.

Hintataso, ostokset, verot ja juomarahat
Hintataso vaihtelee eri maissa. Latinalaisessa Amerikassa hinnat saattavat olla ulkomaalaisille kalliimmat kuin paikallisille asukkaille, lisäksi tinkiminen kuuluu usein oleellisena osana kaupankäyntiin. Ostokset ja ravintolahinnat ovat vielä sangen kohtuullisia mm. Argentiinassa, Ecuadorissa ja Perussa. USA:ssa hinnat (myös ruokalistoilla) ilmoitetaan usein ilman veroa, mutta osavaltioiden välillä on eroja. Myös Kanadassa hintojen merkintätapa vaihtelee riippuen provinssista ja ostettavasta tavarasta. USA:ssa on vahva juomarahakulttuuri, joka edellyttää tyypillisesti esim. 15–18 %:n juomarahaa ravintolalaskun päälle. Matkanjohtajamme kertoo tarkemmin myös näistä käytännön asioista matkan aikana. Matkojemme hintaan sisältyvät juomarahat paikallisoppaille ja bussinkuljettajille. Olympian matkajohtaja hoitaa nämä maksut.

Lentoliikenne Latinalaisessa Amerikassa
Väli- ja Etelä-Amerikan lennoissa saattaa esiintyä silloin tällöin epäsäännöllisyyksiä kuten myöhästymisiä, peruuntumisia ja viime hetken aikataulumuutoksia. Nämä voivat aiheuttaa muutoksia matkan ohjelmaan ja matkakohteiden kiertojärjestykseen, koska korvaavia lentoja on usein vaikea saada.

Sään aiheuttamat muutokset matkaohjelmaan
Silloin tällöin myös sää saattaa aiheuttaa muutoksia matkaohjelmaamme. Pyrimme aina seuraamaan esitteessämme julkaistua matkaohjelmaa, mutta joskus joudumme esim. vaihtamaan eri matkapäivien ohjelmia keskenään. Tällöin teemme kaikkemme paikallisen yhteistyökumppanimme kanssa alkuperäisen tai korvaavan ohjelman toteuttamiseksi.

Linkkejä Unescon maailmanperintökohteisiin:

Argentiina
Iguazu National Park

Brasilia
Iguaçu National Park

Peru
Historic Centre of Lima
City of Cuzco
Historic Sanctuary of Machu Picchu

Voit olla kiinnostunut myös näistä