Varusteet

OIKEAT VARUSTEET MATKALLE MUKAAN

Vaellukset ja retket eivät välttämättä vaadi kalliita huippuvarusteita, vaan useimmat perusvarusteet löytyvät todennäköisesti kotoa kaapista. Pääsääntöisesti mukaan riittävät hyvät kengät, hyvä reppu, sekä sään mukainen vaatetus. Varusteista kertyy kuitenkin helposti paljon painoa, ja pääsääntöisesti lentoyhtiöt sallivat ruumaan otettavaksi enintään 20–23 kg matkatavaraa. Nykyaikaiset tekniset vaatteet ovat tähän avuksi, sillä ne ovat monikäyttöisiä ja usein kevyitä. Päivärepun paino kevenee myös, mikäli varavaatteet tai sadevaatteet ovat kevyitä. Annamme ennen matkaa vielä lisätietoja kullakin matkalla tarvittavista varusteista.

Vaelluskengät
Kenkien varren tulisi ulottua nilkan yläpuolelle ja niissä tulisi olla voimakas pohjakuviointi. Vibram-pohjat ovat kestävät ja pitävät. Monessa kohteessa maasto on vaihtelevaa ja joskus hyvinkin vaativaa. Nilkka ei saa päästä nyrjähtämään. Tärkeää on myös kengän hyvä istuvuus. Ei ole välttämätöntä hankkia kalliita vuorikiipeilykenkiä, sillä alennusmyynneistä voi saada jo noin 60 euron sijoituksella aivan kelvolliset vaelluskengät (esimerkkejä vaelluskenkien valikoimista). Kenkien tulee olla hyvin ”sisäänajetut” jo ennen matkaa.

Vedenpitävä ja hengittävä kenkä toimii parhaiten melkein kaikilla Kaukoretkien matkoilla. Vaikka kenkä hengittää, on hyvä tuulettaa ja kuivattaa kenkiä aina kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Hyvä vinkki on samalla pestä jalat kosteuspyyhkeellä. Jos jalat eivät toimi, ei toimi reissukaan.

Puhdista ja rasvaa kengät hyvin ennen matkaa. Kalvolliset kengät voi hoitaa samalla tavalla kuin tavalliset nahkakengät. Mukaan kannattaa ottaa myös varakengännauhat.
 

Takki
Tärkeää on takin vedenpitävyys, hengittävyys, ja että siinä on huppu. Untuvatakki ei ole yleensä tarpeellinen vaan esimerkiksi nykyaikainen talviulkoiluun tarkoitettu kuitutäytteinen takki riittää hyvin. Kuoritakki on monipuolinen ja toimii myös sateen sattuessa. Oikeanlainen kerrospukeutuminen pitää vaelluksella kuivana ja lämpimänä.

Hupun on hyvä olla kiinteä. Neppareilla kiinnitetty huppu voi irrota ja lähteä lentoon. Hyvä huppu seuraa pään liikkeitä kun katsot sivuille, ylös tai alas. Hyvä huppu on erittäin tärkeä Kilimanjaron ja Annapurnan matkoilla.

Takin on hyvä olla muotoiltu siten, että käsien nostaminen on vaivatonta. Erityisen tärkeää tämä on sauvakävelyssä, kiipeilyssä ja pyöräilyssä. Kyynärpäistä muotoillut, ylipitkät hihat mahdollistavat laajat liikeradat ja helpottavat liikkumista. Samalla ranne pysyy aina suojattuna kylmältä.

Takissa olevat heijastimet auttavat pitämään ryhmää koossa, jos vaelletaan tai kiivetään pimeässä, kuten Kilimanjarolla.
Taskujen pitää olla niin isot, että niihin mahtuu varahansikkaat, kartta tai jopa litran kokoinen juomapullo. Taskut eivät saa jäädä repun lantiovyön alle.
Taskujen ja tuuletusaukkojen roiskesuojatut vetoketjut estävät veden pääsyn vaatteen sisälle ja mahdollistavat rakenteen keventämisen, kun suojaavia listoja ei tarvita.
 

Vaellusreppu
Päivärepussa (5–8 kg) kannetaan kaikki henkilökohtaiset tavarat, kuten lompakko, kamera, kiikarit, kuori-/sadeasu, pieni EA-pakkaus, eväät ja vesipullo. Tärkeää on, ettei reppu roiku takapuolen päällä eli sitä on pystyttävä säätämään hihnoilla oikealle korkeudelle. Repussa olisi hyvä olla myös lannevyö, jolla painon saa keskitettyä lantion päälle – lantio kestää painoa huomattavasti paremmin kuin hartiat. Olkahihnoissa on syytä olla toppaukset, koska paljas hihna voi hiertää olkapäitä.

Repun sivussa on hyvä olla hihnoja, joilla varusteet saadaan kompressoitua. Näin sisältö ei kallistu ulospäin eikä reppu muutu hölskyväksi. Niillä voi kiinnittää myös esim. vaellussauvat repun sivuille. Nestetasapainon ylläpitämistä helpottaa, jos repussa on tasku ja reikä juomapussia ja letkua varten.
 

Vaellus- tai kävelysauvat
Sauvoista on käveltäessä paljon hyötyä, varsinkin kun kuljetaan reppu selässä. Hartia- ja selkälihakset saavat huomattavasti enemmän liikettä, verenkierto säilyy paljon parempana ja olo miellyttävämpänä. Tämä auttaa seuraavien päivien mahdolliseen lihasjäykkyyteen. Harjoittelussa kannattaa siis myös kokeilla vaellus- tai kävelysauvoja. Muutamilla matkoillamme olemme varanneet kaikille matkustajille vaellussauvat matkaa varten.

KERROSPUKEUTUMINEN

Kerrospukeutuminen pitää kehon kuivana ja lämpimänä, mikä paitsi tuntuu miellyttävältä myös lisää suoritustehoa elimistön voidessa kohdentaa energiavaransa lämmönsäätelyn sijaan itse suoritukseen.

Kerrospukeutumisen perusajatuksena on muodostaa useiden vaatekerrosten välille eristäviä ilmakerroksia. Koska jokaisen ihmisen kunto, aineenvaihdunta ja kylmänsietokyky ovat yksilöllisiä, ei kerrospukeutumiseen ole olemassa yhtä oikeaa ratkaisua. Tarkoituksenmukaisinta on pukea ja riisua kerroksia sääolosuhteiden, oman tarpeen ja fyysisen aktiivisuuden mukaan.

Aluskerros
Aluskerroksen tehtävänä on pitää iho kuivana ja lämpimänä. Oikein suunnitellut ja hyvistä materiaaleista valmistetut alusasut siirtävät kosteutta ihon pinnalta ulompiin vaatekerroksiin ja säilyttävät kuivan tunteen myös kosteana. Aluskerrokseksi hyviä ovat esim. Polartec Power Dry -alusasut.

Välikerros
Välikerroksen avulla säädellään vaatetuksen lämpöeristystä. Sen tärkein tehtävä on lämmittää, mutta sen täytyy myös siirtää kosteutta ulompaan kerrokseen. Välikerrokseksi soveltuvat erinomaisesti fleecet, microfleecet sekä Power Stretch -asut.

Kuorikerros
Kuorikerroksen tarkoitus on suojata tuulelta ja sateelta. Kuoriasut valmistetaan vedenpitävistä ja hengittävistä kankaista, kuten Gore-Tex, G-1000- tai Hydratic-materiaaleista. Kuorivaatteen tulee olla mitoitukseltaan sellainen, että sen alle voidaan tarvittaessa pukea alus- ja välikerrosvaatteet liikkuvuuden kärsimättä. Toimivat kuoriasut suunnitellaan lisäksi niin, että tuuletusta voidaan säädellä lämpötilan mukaan mekaanisten tuuletusaukkojen tai ventilaatioiden kautta.

Lämpökerros
Lämpökerros lämmittää leiriydyttäessä tai pysähdyttäessä tauolle erittäin kylmissä olosuhteissa. Lämpökerros on tyypillisimmin untuvatäytteinen taukotakki, joka on kevyt ja voidaan pakata pieneen tilaan. Kaikkein kylmimmissä olosuhteissa lämpökerrosta voidaan käyttää myös liikuttaessa.

Kuorivaate pitää vettä ja tuulta sekä hengittää
DrymaxX ja Gore-Tex ovat huipputeknisiä ja kevyitä erikoiskankaita, jotka estävät veden pääsyn lävitseen, mutta päästävät höyrystyneen kosteuden ulos vaatteesta. Kankaan ydin on erikoiskalvo, joka yhdistetään vaatteen pintakankaan ja/tai vuorin kanssa, aina käyttötarkoituksen mukaan. Sen mikroskooppisen pienet huokoset ovat liian ahtaita veden pintajännitteelle, mutta höyrystynyt vesi mahtuu niistä läpi. Tällaiset tuotteet ovat samanaikaisesti riittävän vedenpitäviä ankarimpiinkin sääolosuhteisiin ja riittävän hengittäviä aktiiviseen liikuntaan. Vedenpitävyyden varmistamiseksi useiden tuotteiden yksityiskohdat on suunniteltu sateen-, lumen- ja viimanpitäviksi ja niiden saumat on teipattu.

PATAN VINKIT

Patrick ”Pata” Degerman on luennoitsija, tutkimusmatkailija ja valokuvaaja, joka on retkikuntineen käynyt mm. Etelämantereen ikuisilla jäillä, Amazonian ja Borneon viidakoissa, Himalajan huipuilla sekä arktisilla alueilla Grönlannissa ja Huippuvuorilla. Kaukoretket ja Pata jatkavat edelleen tiivistä yhteistyötään. Tässä pari Patan mainioista vinkeistä kaukoretkeläisille:

"Vesitiiviys kannattaa ottaa tosissaan. Olen huomannut matkoillani, että moraali laskee hyvin helposti johonkin kellarikerrokseen, jos vaatteet ja varusteet kastuvat. Vaikkei edes sataisi, voi kastua, jos vaatteita on päällä liian paljon. Hyvä nyrkkisääntö on, että kun lähdet liikkeelle, pitää tuntua hiukan viileältä. Viiden minuutin kävelyn jälkeen on sitten sopivan lämmin. Vanha norjalainen sanonta ´skynda långsamt´, eli ´kiirehdi hitaasti´ on hyvä ohje estämään vaatteiden kastumista hiestä. Samalla keho ei menetä niin paljon nestettä. Varusteet kannattaa aina pakata vesitiiviisti. Ohuet ja kevyet täysin vesitiiviit nylonpussit ovat kestävämpi ratkaisu kuin muovikassit tai jätesäkit. Ne voivat olla myös eri värisiä, niin tietää, mitä löytyy mistäkin pussista. Teknisistä varusteista, kuten kameroista ja kännyköistä kannattaa irrottaa akku ja pistää ne yöksi täysin vesitiiviiseen pussiin (minigrip), jossa on kourallinen Silicagel-rakeita. Rakeet imevät kosteuden välineistä tehokkaasti. Jos mikään ei toimi, kaiva esille suklaapatukka, kerro pari hauskaa vitsiä, ja anna suurin pala sille, joka kärsii eniten. Fiilis on tärkein ase huonoon keliin."

”Varusteet hajoavat ja ompeleet ratkeavat reissuilla, joten on syytä pakata mukaan ompeluvälineitä. Yksi toimivimmista ja kestävimmistä langoista on hammaslanka. Se kestää kovaa vetoa, liukuu helposti kankaan läpi vahauksen avulla, ja sitä paitsi se tuoksuukin hyvälle. Muovisessa hammaslankarasiassa on myös langankatkaisija. Muovirasian saa myös auki, ja sen sisällä voi säilyttää neulat. Hammaslangalla olen korjannut telttoja, reppuja, hanskoja ja jopa kiipeilyvarusteitakin.”

Lue tästä Patan terveiset kaukoretkeläisille (pdf).