Hyppää pääsisältöön

Omanin matkat

Omanin sulttaanikunta on vanhin itsenäinen valtio Arabian niemimaalla. Se oli myös yksi alueen merkittävimmistä merimahdeista jo paljon ennen portugalilaisia ja espanjalaisia.

Omanin luonto vaihtelee karuista aavikko- ja vuoristomaisemista vehreisiin taatelipalmukeitaisiin ja turkoosinsinisen meren valkoisiin rantoihin. Tämä infrastruktuuriltaan kehittynyt sulttaanikunta vaalii perinteitään ja omaa kulttuuriaan. Kaupunkien katukuvassa tämä näkyy miesten käyttämien dishdasha-kaavun sekä kuma-päähineiden ja turbaanien runsautena.

Paikoitellen vehreät wadit eli  palmujen reunustamat joenuomat ovat vastakohtina Omanin kuivalle maisemalle. Wahiban hiekka-aavikolla liikumme maastureilla ja yövymme nykyaikaisesti varustelluissa beduiini-teltoissa. Tutustumme myös Omanin pääkaupunkiin Masqatiin ja eteläisemmän maakunnan pääkaupunki Salalahiin.

Merten herruutta, siirtomaamenneisyyttä ja yksinvaltaa

Kaksoisvirranmaassa ja sen takana Euroopassa himoittiin jo ennen ajanlaskumme alkua kullan veroista suitsuketta, jota saatiin Omanin ja Jemenin rajamailla kasvavan puun pihkasta. Sitä tuotiin lahjaksi myös vastasyntyneelle Jeesus-lapselle. Vaikka kauppa tyrehtyi joksikin aikaa ja islamilaistunut Omanin alue joutui Persian alaisuuteen, se nousi uudelleen jaloilleen ja valtasi monopoliaseman arabien Kaukoitään suuntautuvassa merikaupassa. Monsuunituulten mukaan liikennöivät dhow-alukset toivat tavaroita niin Afrikasta kuin Aasiasta. Vaurastuminen herätti kateutta ja kilpailua omien heimojen, mutta myös eurooppalaisten suurvaltojen keskuudessa. Intian valtamerikaupan haltuunsa ottaneista portugalilaisista tuli Omanin ensimmäisiä siirtomaaisäntiä, joiden rakentamien linnoitusten raunioita löytyy vielä tänäänkin. Heidän jälkeensä alueen herruus siirtyi ottomaaneille ja vuodesta 1741 kotimaiselle, edelleen hallitsevalle bin Saidin suvulle. 1800-luvulla sulttaanikunta oli laajimmillaan, kun Sansibarin saarikin kuului sen omistukseen ja valtakunnan raja kulki kaukana Pakistanissa saakka.

Englanti käytti tilaisuutta hyväkseen kasvattaakseen vaikutustaan veljesten välisten taisteluiden heikentämässä Omanissa. Maasta tuli brittien Masqatin ja Omanin protektoraatti vuonna 1891. Muodollinen itsenäisyys saatiin vuonna 1951. Suojelusopimuksen nojalla maahan jääneet britit poistuivat vasta 1960-luvulla vuoristoheimojen ja sulttaanin joukkojen verisiin riitoihin kyllästyneinä.

Eristäytynyt ja alikehittynyt Oman hyppäsi keskiajasta suoraan nykyaikaan vuonna 1970, kun Qabus bin Said syrjäytti vanhoillisen isänsä. Maassa oli ennen hänen hallituskauttaan vain kolme koulua ja yksi sairaala. Nyt hallinto länsimaistui, öljytuloja alettiin käyttää kansalaisten hyväksi ja erilaiset kehitysprojektit pyörähtivät käyntiin. Naisten asema kohentui paremmaksi kuin suuressa osassa muuta arabimaailmaa. Absoluuttinen monarkia kuitenkin säilyi.

Taateleita ja öljyä, hopeaseppiä ja kamelikilpailuja

Oman sijaitsee Arabian niemimaan kärjessä. Valtaosa maasta on harvaan asuttua aavikkoa ja väki on asettunut rannikolle. Maisemaa hallitsevat vuoristot: pohjoisessa Hajar- ja lounaassa Qaravuoret. Maan talous on keskittynyt pohjoiseen Batinahin rannikkoalangolle, joka saa vettä maanviljelykseen Hajarvuorilta virtaavista joista. Vettä levitetään viljelyksille keinokastelujärjestelmillä. Kuivilla alueilla kasvillisuus on vähäistä. Lounais-Omanin pensaikkoaluetta Dhofaria kutsutaan ”suitsukkeiden maaksi”. Suitsuke pitää pahat henget loitolla ja savun siivittämänä kiirivät monien eri uskontojen nimissä lausutut rukoukset kohti taivasta. Kosteutta saavilla vuorilla tavataan setrejä, oliivipuita sekä akasioita, sisämaan keitaissa taas taatelipalmuja, joita tilastojen mukaan kasvaa neljä kappaletta yhtä omanilaista kohti. Keitailla viljellään lisäksi vehnää, riisiä ja kookospähkinöitä. Rannikolla kalastus on tärkeä elinkeino. Omaniin kuuluu erillisalueena Hormuzinsalmen kapeikossa sijaitseva Musandam, tärkeä strateginen portti Persianlahdelle.

Oman saa kiittää viime vuosien ripeästä kehityksestä 1960-luvulla löytynyttä öljyä. Sen ehtymistä pelättäessä etsitään kuumeisesti muita luonnonvaroja. Tällä hetkellä sulttaanin määräysvallassa olevalla öljykaupalla katetaan 95 % viennistä. Ulkomaisia yrityksiä houkutellaan investoimaan hankkeisiin. Ulkomaalaisten osuus väestöstä kasvaa intialaisilla ja pakistanilaisilla siirtotyöläisillä, joiden mukana maahan on asettunut myös heidän herkullinen keittiönsä.

Omanilaisten käsityötaidot tunnetaan maailmalla. Käsityöläisten joukossa on filigraanitöitä osaavia hopeaseppiä, ja vaikka laivantekotaitoja ei juuri enää tarvitakaan, ovat loisteliaat puukaiverrukset osoituksena ammattitaidon säilymisestä. Omanissa suositaan perinteisiä asusteita: miehillä kaapu, kirjailtu lakki tai turbaani ja nahkasandaalit, naisilla islamin pukeutumissäädökset täyttävän viitan alla kirkasväriset vaatteet. Kamelikilpailuissa paikalliset ja matkailijat kohtaavat.

Perinteitä, rauhaa ja Orientin eksotiikkaa

Aito ja alkuperäinen Orientin ilmapiiri innostaa Omaniin matkustavaa. Rikkaiden naapurivaltioiden keinotekoinen ja dollarinmakuinen maailma ei tänne ulotu. Luontomatkailija löytää karunkauniita kohteita, rantalomasta nautiskeleva kirkkaita vesiä sukelteluun ja hiekkarantoja lepäämiseen. Etelän Salalah, suitsukekaupan pääpaikka ja sulttaanin lomakaupunki, on Omanin varsinainen rantalomakeskus. Historia herää eloon muinaisen pääkaupungin Nizwan linnoituksissa, kauppakujilla ja eläinmarkkinoilla.

Maan koillisosassa Omaninlahden rannalla sijaitseva pääkaupunki Masqat on ammoisista ajoista ollut kauppakaupunkina tärkeä Persianlahden portti, josta kertovat monet vanhaa kaupunkia hallitsevat linnoitukset. Sulttaani Qabus bin Said on rakennuttanut pääkaupunkiin mahtavan palatsin ja moskeijan. Se on ylellisten ja suurten valaisimiensa sekä mattojensa vuoksi päässyt Guinnessin ennätysten kirjaan. Masqatin souqista lähtevät suitsukkeet, hopeakorut ja muut omanilaiset tuliaiset matkustajan mukaan.

Matkakalenteri