Minulla piisaa buddhan patsaita. Kotonani on muun muassa siro thaimaalainen teak-puinen ja toinen pronssinen bhutanilainen. Repun hihnassa killuu työmatkoja turvaamassa kolmas pieni muovinen. Buddhistani mahtavin ei mahdu reppuun eikä kunnolla edes kapsäkkiin vaan istuu – tai on tähän kesään saakka istunut – kesämökin hyllyllä. Kyseessä on itäaasialaisten erityisesti rakastama ”smiling” (hymyilevä) tai ”big belly” (isomahainen) buddha, kauttaaltaan kipsiä ja imeliä pastellin sävyjä. Leikkivät lapset kiipeilevät sen pyöreällä vatsakummulla. Käsissään buddhani pitelee mantranauhaa ja pitkäikäisyyden symbolia, persikkaa. Juuri tämän ”hamppusäkkimunkin” suuria patsaita näkee temppeleiden edustoilla monissa Aasian maissa. Iloisen jumalhahmon vatsan hierominen kuulemma takaa hyvää onnea elämässä eteenpäin. Legendan mukaan olennon esikuvana on 800-luvulla hamppusäkki selässä vaeltanut avulias kerjäläismunkki Hotei.

Buddhaveistos ilmestyi elämääni lahjan muodossa yli 20 vuotta sitten. Aloittelin matkanjohtajan hommia ja olin tätä päivää tuhat kertaa varmempi ja tietävämpi monista asioista. Tarkkaan tiesin sanoa esimerkiksi sen, mikä edustaa hyvää ja mikä huonoa makua. Jos minulta olisi ennen kahden ystävällisen tädin tuloa matkalleni kysytty, kumpaa kipsiset buddhan patsaat edustavat, olisin taatusti vastannut – ja vieläkin ehkä vastaisin – että ”huonoa, kamalan huonoa makua”. Mutta kun sitten marssin ryhmäni kanssa Kiinassa pekingiläisen kipsivalimon pihalle ja näin rivikaupalla näitä hirvityksiä, tulin matkustajieni kuullen todenneeksi sarkastisesti: ”Tuopa vasta kaunis sisustusesine jokaiseen kotiin!”. Siinä silmänräpäyksessä nuo kaksi tätiä päättivät ostaa sellaisen minulle lahjaksi. Muut matkustajat kyllä tohtivat epäillä, mahdanko tosiaan haluta juuri tämän, mutta tädit pitivät topakasti pintansa. ”Irmeli nimenomaan itse sanoi, että tuo kaunistaa kotia kuin kotia”.

Näin siis sain buddhan, ja jotenkin oudosti kiinnyin siihen vuosien mittaan. Ensin se istui komerossa talvihattujen ja lapasten alla, sitten kuvaamataidonopettaja-lankomieheni vei sen oppilaille piirustusmalliksi, jonka jälkeen se istui sisareni komerossa hattujen ja lapasten alla turvassa lapsenlapsilta. Viimein buddhani muutti maalle, jossa se on mökin hyllyllä hymyillyt jo yli kymmenen vuotta. Talvella elo on ollut hiljaista. Vain jokunen hiiri tai hämähäkki vieraili silloin tällöin. Kesäisin ympärillä on ollut vilkkaampaa: on lintujen laulua, moottoriveneen pärinää ja lasten mekastusta.

Viime kesänä buddhani elämä kuitenkin mullistui täysin. Kesämökin hylly revittiin alas, moottorisaha alkoi laulaa ja vanhat hirret vapista, kun lankomies ryhtyi remontteeraamaan. Hamppusäkkimunkki sai muuttaa ensin kannon päälle maisemia ihmettelemään. Siinä se jaksoi hymyillä koleasta kesäsateesta huolimatta. Kanto tarvittiin kuitenkin sahapukin virkaan, ja taas buddhaa vietiin. Puutarhakeinusta käsin maisemat paranivat, kun se sai katsella suoraan järvelle. Onkimiehet ja melojat moikkailivat.

Kesämökin remontti valmistui mutta vanhaa hyllyä ei enää pantu entiselle paikalle. Buddhani näytti jäävän vaille kotia. Vaan ei hätää: rannassamme kököttää muinaismuistona aikoja sitten lämmityskieltoon tuomittu sauna. Sen ikkunasta buddha nyt katselee tyyni kipsinen hymy huulillaan, miten punaiset pihlajanmarjat kohta väistyvät keltaisten lehtien tieltä ja miten lunta alkaa sadella ja tyyni järvenpinta jäätyä taas talven alle.

Kaikki Aasian matkat >