Meiltä matkanjohtajilta kysytään usein mielimaata. Vakiovastaukseni, ihan todenmukainen sellainen, on tämä: on vaikeaa tai suorastaan mahdotonta asettaa erilaisia kulttuureita paremmuusjärjestykseen. Kun matkustaa Kiinaan, juuri Kiina tuntuu sillä hetkellä kiinnostavimmalta ja Zimbabwessa taas Zimbabwe. Mutta rehellisyyden nimessä minullakin on ’viiden kärki’, paikat, jotka syystä tai toisesta ovat jääneet erityisellä tavalla mieleen. Myanmar, hurmaava Burma, kuuluu viisikkoon pysyväisjäsenenä.

Burmassa hurmaavinta ovat ihmiset. Maa on etninen tilkkutäkki monine kielineen, jotka ovat yhtä kaukana toisistaan kuin suomi on suahilista tai kiina englannista. Burmalaisia on pitänyt yhdessä maan kimalteleva selkäranka, mahtava Iravadi-joki, ja myös milloin mistäkin suunnasta ahdistelleet valloittajat, viimeisimpinä merten takaa tulleet jätti-imperiumiaan paisuttanut Britannia ja Kaakkois-Aasian herruudesta haaveillut Japani. Vahvin burmalaisia koossa pitävä voima on kuitenkin uskonto, theravada-buddhalaisuus.

Kun muinaisista egyptiläisistä sanottiin, että he elivät kuollakseen, vain tuonpuoleista elämää varten, voi burmalaisista sanoa, että he elävät stupiaan ja luostareitaan varten. Burmaa ovat satojen punaviittaisten munkkien ruokakulkueet ja kullatut buddhapatsaat temppeleissä. Burmaa ovat myös maan tuhansiin pagodeihin lahjoineen ja lahjoituksineen rientävät ihmiset, sitä ovat prinssiasuiset pienet pojat valkoisten hevosten selässä, kun he viettävät shin-pyu  –juhlaansa ennen luostariin astumista.

Tämä velvollisuus odottaa kaikkia poikia, olkoonkin että munkkina vietetty aika on useimmille vain lyhyt ja nimellinen pyrähdys. Buddhalaisuuden pyhiä kertomuksia esitetään nukketeattereissa ja tanssinäytelmissä. ”Lysähtämisen taiteen” draamaesitys voi jatkua ilta illan perään ja kestää viikkokausia. Eivätkä burmalaisille riitä vain buddhalaiset pyhät, vaan täällä palvellaan myös nateja, luonnonhenkiä, joilla on omat temppelinsä ja patsaansa.

Mitkään sanat eivät yllä ylistämään buddhalaisen maailman loisteliainta monumenttia, Shwedagonin pagodia Yangonissa. Sadan metrin korkeuteen nousevassa stupassa sanotaan olevan enemmän kultaa kuin Britannian valtionpankissa – ja taatusti enemmän jalokiviä. Loisto kertautuu yli sadassa pienemmässä kultaisessa pagodissa ja ympäröivien rakennelmien hohtavissa marmoriseinissä. Uskoville suurin aarre ovat kuitenkin Buddhan itsensä hiukset stupan sisällä.

Yhtä ällistyttävän vaikutelman synnyttää Pagan: taivasta vasten kohoaa tasangolla vieri vieressä yli 3000 pientä ja suurta punatiilistä pagodia. Hengellisen ansion ja paremman karman toivossa niitä on tänne pystytetty yli tuhannen vuoden ajan – ja pystytetään yhä. Vähän ennen auringonlaskua Paganissa syntyy säpinää, kun sekä turistit että paikalliset pyrkivät kaikilla mahdollisilla kulkuvälineillä kohti pagodien portaikkoja ja terasseja katsomaan, kun aurinko laskee tummien temppelisilhuettien taakse.

Inlejärven rantamilla asustavat inthat. Matalan järven pohja on lähes kaikkialla näkyvissä, joten ranta-asukkaiden on helppo kerätä ruuhiinsa vesiheinää kelluvien peltojen rakennusaineeksi ja lannoitteeksi. Kaikenikäinen väki mummoista koululaisiin liikkuu kanooteilla. Talot on rakennettu veden päälle paalujen varaan, samoin hotellit. Sellaisessa majapaikassa heräsin kerran outoon ääneen, joka tuntui tulevan suoraan sänkyni alta. Ei muuta kuin parvekkeelle kurkistelemaan, näkyisikö öistä mekkalan pitäjää.

Vesipuhveli se siellä otti kylpyjä matkanjohtajan budoaarin alla. Ja kun kerran olin valmiiksi hereillä, jäin parvekkeelle katselemaan unenomaista näkyä järveltä: pyydyksiään laskemassa olevat kalastajat ohjasivat kanoottejaan maitomaisessa usvassa. Vain aavemaiset, tummat silhuetit liikkuivat verkkaisesti hiljaisessa aamussa. Yhtäkkiä yksi kalastajista aloitti laulun ja pian jo lauloivat kaikki. Auringon oranssi pallo kohosi usvan takaa. 

Irmeli Repo

Matka kiehtovaan Burmaan >