Taivaan temppelin puistossa Pekingissä on täysi meno päällä jo yhdeksältä aamulla. Ryhmä taijin harrastajia liikkuu kuin hidastetussa filmissä. Vähän kauempana rituaalimiekkailijat tekevät tahdissa nopeita hyökkäysliikkeitä ja eläkeläisten ”nitrodisko” pyörähtelee vanhan sypressin alla parhaat päivät nähneen kasettisoittimen tahtiin. Katetun puutarhakäytävän kaiteella istuu monta kortti- ja mahjongporukkaa ja vähän kauempana iäkkäät musikantit säestävät perinteisillä soittimilla, erhulla ja yueqinilla, Pekingin oopperan aariaa harjoittelevaa harrastajalaulajaa.

Ihmeellistä on katsella myös vanhoja kalligrafimestareita, jotka piirtävät vedellä ja isolla pensselillä pihan laatoitukseen taidokkaita kirjoitusmerkkejä erilaisilla tyyleillä. Tuuli ja aurinko haihduttavat piirrokset nopeasti pihakiviltä, mutta kaikkialla muualla Kiinassa kauniit ja graafiset merkit suorastaan syöksyvät matkustajan verkkokalvolle.

Jokaisen kirjainmerkin pohjana on kuva. Kun me rakentelemme sanoja panemalla aakkosia erilaisiin järjestyksiin, ovat kiinalaiset lähteneet liikkeelle kirjainten sijasta kuvista. Ja vaikka emme enää pysty nykyisistä kirjoitusmerkeistä heti näkemään, mistä kuvasta ne ovat alun perin syntyneet, voimme silti arvata oikein, että nelikulmio tarkoittaa aitausta ja sen sisään piirretty ihmisen merkki vankia ja aitauksen sisässä oleva sian merkki taas sikolättiä.

Vähän silmiään siristämällä voi vuoren merkin takaa nähdä oikean vuorijonon kolme korkeaa huippua.

Kaksi miehen merkkiä peräkkäin muodostaa yhdessä merkityksen ’seurata’ ja kaksi puun merkkiä on ilmiselvästi ’metsä’, eikö vain?

Joskus täytyy tuntea kiinalaista kulttuuria vähän tarkemmin nähdäkseen ilmiön taakse, kuten vaikka ’oven’ merkissä. Mutta kun tietää, että kiinalaisen talonpoikaistalon ovet eivät toimi saranoilla vaan ovat sekä ylhäältä että alhaalta puutappien varassa kuten lännenelokuvan ”saluunanovet”, alkaa merkkikin hahmottua järkeen käyväksi.

Jotain lähes uskomattoman runollista on siinä, miten muinaiset kiinalaiset yhdistämällä kaksi tai useampia merkkejä saivat aikaan uusia merkityksiä. Vai mitä sanotte esimerkiksi näistä: auringon ja kuun yhdistävä merkki tarkoittaa kirkasta, naisen ja lapsen merkit yhdessä rakastamista, ihmisen ja puun merkit yhteen liitettyinä viittaavat lepäämiseen ja kolme merkkiä – savupiippu, katto ja sika yhdessä – on perhe. Entisajan Kiinassa sialla ei tietystikään viitattu perheen jäseniin, vaan elämän vaurauteen savupiipullisen katon alla.

On kuitenkin helppo arvata, että puhutun kielen lukemattomille sanoille ja nykymaailman abstrakteille käsitteille ei ole pelkän kuvan perusteella mutkatonta rakennella omaa merkkiä. Miten siis ilmaistaan esimerkiksi ’monityydyttämätön rasvahappo’ tai’ kvartaalitalous’? Ongelma ratkaistiin siten, että nykykielessä päädyttiin käyttämään yhdistelmämerkkejä, joissa merkin toinen osa ilmaisee merkitystä ja toinen osa viittaa ääntämykseen. Näin on pystytty ilmaisemaan valtaosa yli 80 000:sta suuressa sanakirjassa olevasta ilmiöstä, esineestä tai käsitteestä. Vaikeaa? Kyllä.

Muttei niin vaikeaa kuin kirjainmerkkien piirtäminen. Lapset alkavat heti kouluun mentyään harjoitella kahdeksaa perusviivaa, joista merkit koostuvat. Apuruutuihin jaettuun vihkoon piirretään siveltimellä ja tussilla rivi toisensa perään. Jos et muista pitää sivellintä oikealla tavalla pystyssä tai käytät liikaa vetistä tussiväriä, voi hupparin hiha sutata viivarivit ja saat alkaa alusta.

Harjoitus tekee kuitenkin mestarin. Lukiossa oppilaat jo jäljentävät vanhojen oppineiden tekstejä ja saattavat kokeilla erilaisia sivellintyylejä. Silloin ollaan hyvää vauhtia matkalla kalligrafian maailmaan.

Yksi kiinalaisen kalligrafian suurista taitajista oli puhemies Mao Zedong. Sopii vain arvailla, miltä Kiinan historia näyttäisi tänään, mikäli hän olisi valinnut aikanaan elämäntehtävänsä siveltimen ja tussin maailmasta politiikan ja vallankumouksen sijaan.

Irmeli Repo

Kaikki Kiinan matkat >