Sata vuotta sitten löytyi elegantin kaupunkilaisdaamin vaatekaapista taatusti strutsinsulkainen viuhka tai puuhka, oltiinpa sitten Euroopan tai Amerikan metropoleissa. Joskus vaateparteen ei juuri muuta kuulunutkaan – muistellaan vaikka Joséphine Bakerin Pariisia ja sen iloista Punaisen myllyn kabareeta.

Sulat saatiin eteläisestä Afrikasta. Siellä Kapkaupungista itään, Outeniqua-vuorten pohjoispuolella, sijaitsee Pieni Karoo. Se on kovasti nimensä veroinen: karu, autio, lähestulkoon vailla vihreää, ja siellä on kasvatettu strutseja ammoisista ajoista. Alueen merkittävimmän kaupungin Oudtshoornin naapurista löytyy tänä päivänäkin kymmeniä tiloja. Sulat tosin ovat vaihtuneet nahkaan ja myynnissä on elegantteja strutsinnahkalaukkuja, kukkaroita, vöitä ja kalliita kenkiä.


Kuva: Karoo, Etelä-Afrikka

Maailman suurimpien lintujen, strutsien, kosiomenot ovat komeaa katsottavaa. Mustat ja valkoiset, harmaat ja ruskeat pyrstösulat värisevät ja aaltoilevat, kun uros keikistelee ja tanssahtelee naaraan edessä. Pitkä kaula saattaa muuttua punaiseksi silkasta ihastuksesta mutta myös vihastuksesta. Vähemmän komeaa mutta sitäkin koomisempaa seurattavaa ovat strutsien juoksukilpailut. Pienikokoiset jockeyt yrittävät pysytellä höyhenpukuisen ratsunsa selässä miten kuten. Mistä oikein pitäisi kiinni hurjassa kyydissä? Ote lipsuu ja yleisö ulvoo naurusta, kun epätoivonen ratsastaja tarraa linnun pyrstösulkiin henkensä hädässä.

Strutsi ei varsinaisesti ole tunnettu hengen jättiläisenä eläinmaailmassa. Sen silmämuna painaa enemmän kuin aivot ja lintua on todella helppo jymäyttää. Voi vaikka sujauttaa muutaman ylimääräisen munan pesään haudottavaksi – tämä emo ei osaa laskea. Mutta kannattaa vältellä sen veitsenterävää kynttä, jonka väitetään pystyvän viiltämään vatsan auki vaikka hevoselta. Mikä olisikaan nöyryyttävämpää kuin kuolla linnun potkaisuun!

Maailman sulkabuumia elettiin kiivaimmillaan pari vuosikymmentä ennen ensimmäistä maailmansotaa. Pian Karoolla tarhattiin lähes puolta miljoonaa lintua ja strutsiparin hinta saattoi nousta tuhanteen puntaan. ”Valkoiseksi kullaksi” kutsuttiin arvokkaimpia valkoisia pyrstösulkia. Nimitys oli hyvinkin osuva, sillä parhaimmillaan höyhenten kilohinta lähenteli kullan ja timanttien vastaavaa.

Jotkut siis rikastuivat huimasti – näin syntyi sulkaparoneiden joukko. Rahaa paloi Euroopasta tilattuihin ylellisyystarvikkeisiin ja näyttävään rakentamiseen. Karun Karoon maisemiin nousi toinen toistaan komeampia palatseja. Mallia rakennuksiin etsittiin niin lehtien sivuilta kuin Kapin viinimaiden komeista kartanoistakin. Sota lopetti strutsinsulkavillityksen, varastot täyttyivät myymättömistä höyhenistä, hinnat romahtivat ja paronit köyhtyivät. Komeat pytingit jäivät autioiksi pitkäksi aikaa. Tänään monet niistä ovat erilaisten yhdistysten ja järjestöjen käytössä leirikeskuksina ja vapaa-ajan viettopaikkoina.

Muodin oikuista puhutaan, ja vaikka pääsääntöisesti ensimmäinen maailmansota lopettikin sulkaparoneiden makean elämän, saattaa osasyy romahdukseen olla myös muodin oikullisessa maailmassa, tällä kertaa vain automuodin muutoksissa. Avokattoiset automallit kiilasivat markkinoille ja daamien suuret sulkahatut osoittautuivat epäkäytännöllisiksi niiden villissä vauhdissa. Korkea kampaus hiusneuloineen vaihtui huolettomaan polkkatukkaan ja strutsinsulin koristeltu päähine baskeriin tai avoauton kyydissä huolettomasti liehuvaan liinaan.

Irmeli Repo

Eteläinen Etelä-Afrikka -matkalla pääset myös Oudtshoorniin ja strutsitilalle.

Katso kaikki Etelä-Afrikan matkat >