Jouluristeilyllä purjehdimme kiireettömästi Costa Rican länsirannikolla Tyynenmeren hyväilevissä tuulissa nelimastoisella Star Clipper -kuunarilla. Tunnelma purjealuksella on kotoisa ja lämminhenkinen. Pienellä aluksella pääsemme satamiin, joihin suuret risteilijät eivät pääse ja nautimme Costa Rican ainutlaatuisista rannoista sekä upeasta luonnosta.
Risteily Star Clipper -purjealuksella jouluna Tyynellämerellä
Tämä matka ei ole tällä hetkellä ohjelmassamme. Kaikki risteilymatkamme löydät täältä.
Jouluristeilymme Star Clipper -aluksella alkaa Puntarenasin satamasta, Tyynen Valtameren rannikolta. Ennen risteilyä ehdimme jo tutustua Costa Rican pääkaupunkiin, San Joséen ja sen nähtävyyksiin.
Lähes kolmannes Costa Rican pinta-alasta on luonnonsuojelualuetta, ja risteilyn retkiohjelma painottuukin maan monimuotoiseen luontoon. Tyynenmeren pitkät palmurannat, mystiset pilvimetsät ja mahtavat tulivuoret luovat upeita maisemia. Risteilyllä ensimmäinen kohteemme on Manuel Antonion kansallispuisto, johon teemme retken Queposin satamasta. Manuel Antoniossa teemme muutaman tunnin patikoinnin ja voit lukuisten lintulajien lisäksi nähdä mm. laiskiaisia ja apinoita.
Joulupäivän vietämme merellä, nauttien laivan palveluista. Matkalla on myös muutama satamapäivä ilman valmista ohjelmaa. Playa Nacascolossa ja Tortugan saarella voit viettää rantapäivää Costa Rican kauneimmilla rannoilla, vuokrata laivalta vaikkapa snorklausvälineet tai osallistua Star Clipperin järjestämille lisämaksullisille retkille. Star Clipperillä matkamme etenee tuulista ja niiden mahdollisesta puutteesta huolimatta aikataulun mukaisesti, sillä tarvittaessa laiva käyttää liikkumiseen moottoreitaan.
Star Clipper -aluksella palvelu on henkilökohtaista ja tunnelma mukavan kotoisa.
Potreron satamasta teemme retken, jolla tutustumme lähellä sijaitsevaan maatilan historiaan ja nykypäivään. Teemme myös jokiristeilyn Palo Viejon kansallispuiston reunalla kulkevalla Tempisque-joella. Risteilymme päättyy Puntarenasiin, josta siirrymme bussilla San Joséen. Teemme matkalla vielä veneretken Tarcoles-joella ja täällä saatamme kohdata myös kunnioitusta herättävän amerikankrokotiilin sen luonnollisessa elinympäristössä.
Risteilemme s/y Star Clipperillä, joka on 4-mastoinen, 115 metriä pitkä kuunari, valmistunut vuonna 1992. Laivalle majoittuu enintään 166 matkustajaa, henkilökuntaa on 74. Alukselta löytyy ravintola, 2 baaria, kirjasto, 2 pientä ulkoallasta ja pieni kauppa. Alus on myös varustettu vakaajalla. Purjeita käytetään tuuliolosuhteiden mukaan ja moottoria niiden lisäksi tarvittaessa. Aluksen omistaa ruotsalainen Star Clippers -varustamo.
Majoitumme kategorian 2 hyteissä (yhden hengen hytit kategoria 3), jotka sijaitsevat Clipper-kannella. Hytit ovat ikkunahyttejä (pieni pyöreä ikkuna) ja kooltaan n. 12 m2. Hyteissä on mm. ilmastointi, kylpyhuone, TV, tallelokero ja hiustenkuivaaja.
Matkamme sisältää enemmän
Matkan hintaan sisältyy lennot, majoitus 2h huoneessa ja 2h hyteissä, risteilyllä täysihoito sekä muut ohjelmassa mainitut ateriat, ohjelman mukaiset kuljetukset ja retket pääsymaksuineen, palvelurahat risteilyllä sekä paljon muuta. Mukana suomalainen matkanjohtajamme. Lisämaksu 1h huoneesta/hytistä alk. 1 100 €.
Kaikilla risteilyillämme on koko matkan ajan mukana suomalainen matkanjohtaja, joka auttaa tutustumaan laivaan ja sen ohjelmatarjontaan. Hän huolehtii järjestämistämme retkistä ja myös kääntää ruokalistat ja muun tarvittavan materiaalin laivalla suomeksi.
Olympian Star Clipper risteilymatkan hintaan sisältyy lähes kaikki – lennot ja kuljetukset, majoitus hotellissa ja ikkunahytissä sekä täysihoito risteilyn aikana.
Hotellit
Gran Hotel Costa Rica – Curio by Hilton, San José
Star Clipper -purjealus, 7 yön risteily
Lisämaksulliset retket ja palvelut
Lennot business-luokassa
Lennot business-luokassa
Tälle matkalle on mahdollista varata lennot (Helsinki–Frankfurt–San José-Frankfurt–Helsinki) business-luokkaan.
Lisähinta on alk. 3 050 €/henkilö. Paikkoja rajoitetusti.
HUOM! Business-luokan paikoista veloitamme normaalin ennakkomaksun lisäksi erillisen ennakkomaksun, 1 000 €/henkilö. Mikäli varaat matkan ja business-luokan lennot netistä, laskutamme tämän ennakkomaksun varauksen jälkeen seuraavana arkipäivänä. Loppuosa lisämaksusta erääntyy matkan loppumaksun yhteydessä.
Mikäli matkustaja peruuttaa matkansa tai business-luokan paikan ennakkomaksun maksettuaan, veloitamme matkan normaalien peruutuskulujen lisäksi erillisen ennakkomaksun kokonaisuudessaan.
Varaa matka omalle ryhmällesi
Kun kokoat vähintään 10 hengen ryhmän, järjestämme matkan yksilöllisenä teille.
Matka omalle ryhmällesiHinta, sisältö ja ehdot
Jouluristeily Star Clipper -purjealuksella Costa Ricassa- suorat reittilennot turistiluokassa
- lentokenttäkuljetukset matkakohteessa
- majoitus kahden hengen huoneissa ohjelmassa mainitussa tai vastaavassa hotellissa, risteilyllä kahden hengen kategorian 2. ikkunahyteissä
- risteilyllä täysihoito, lisäksi ohjelmassa mainitut ateriat
- ohjelmassa mainitut kuljetukset ja retket pääsymaksuineen
- palveluraha risteilyllä
- lento- ja satamaverot sekä muut viranomaismaksut
- juomarahat paikallisoppaille ja bussinkuljettajille
- suomalainen matkanjohto
Matkan ehdot ja ohjeet
Jouluristeily Star Clipper -purjealuksella Costa RicassaMatkalle yksin osallistuvan edellytetään maksavan lisämaksun, 1 100 € yhden hengen ikkunahytistä (kategoria 3). Yhden hengen hyttejä on rajallinen määrä. Tällöin myös hotellissa on yhden hengen huone.
Matkan perushintaan (5 970 €/hlö) majoitus 2h ikkunallisessa (pieni pyöreä ikkuna), kategorian 2 hytissä Clipper-kannella.
Kansainvälisen risteilykäytännön mukaan laivan henkilökunnalle maksetaan varustamon määrittelemä palveluraha risteilyn lopussa. Olemme sisällyttäneet tämän maksun (56 €) matkan hintaan.
Passin tulee olla voimassa vielä 6 kuukautta matkan jälkeen. Tarkista passisi voimassaolo ja kunto jo matkaa varatessasi ja hanki tarvittaessa uusi hyvissä ajoin. Toimita meille värillinen kopio passisi kuvasivusta matkavarauksesi yhteydessä tai viimeistään 3 kk ennen matkaa. Mikäli uusit passisi ennen matkaa, toimita kopio myös uudesta passistasi viimeistään 3 kk ennen matkaa. Passikopion voit lähettää suojatussa sähköpostissa osoitteeseen passi(at)olympia.fi tai Omaloman kautta.
Huom! Matkustajilta edellytetään hyvää liikuntakykyä. Matka ei sovellu liikuntarajoitteisille. Osassa satamista maihin mennään laivan pelastusveneillä, jolloin maihinnousu tapahtuu kapeaa kulkusiltaa pitkin ja joissain paikoissa rantautuminen voi olla rantaveteen. Retkillä kävellään paljon ja osittain sademetsissä poluilla, joilla voi olla juurakoita. Tiet syrjäisillä seuduilla saattavat olla paikoin heikkokuntoisia ja matkanteko hitaampaa. Costa Rica sijaitsee tropiikissa ja sadetta saadaan ympäri vuoden. Sadekuurot voivat olla joskus rankkoja ja osuvat useimmiten iltapäivään. Ryhmän minimikoko 15.
Risteilyohjelma annetaan sitoumuksetta. Kokemuksesta tiedämme, että sääolosuhteiden vuoksi reittimuutokset ovat mahdollisia. Myös kohteiden vierailujärjestys voi muuttua ja jokin kohde voi jäädä kokonaan pois. Varustamo ja Olympia Kaukomatkatoimisto pidättävät oikeuden muutoksiin. Laivan oma kansainvälinen retkiohjelma on lisämaksullinen. Matkan hintaan sisältyvistä retkistä ei saa hyvitystä, vaikka niille ei osallistuisi.
Huom! Business-luokan lennoilla erilliset maksu- ja peruutusehdot. Kts kohdasta lisämaksulliset palvelut.
Kuluttaja-asiamiehen antamien ohjeiden mukaan hinnanmuutosta laskettaessa verrataan matkan hinnoittelukurssia ja 6 viikkoa ennen matkaa voimassa ollutta valuuttakurssia.
Olympia Kaukomatkatoimisto varaa Yleisten matkapakettiehtojen kohdan 8. mukaisesti oikeuden matkapaketin hinnanmuutokseen verojen ja muiden julkisten maksujen, valuuttakurssien sekä polttoaineiden tai muiden energialähteiden hinnoista aiheutuvien kuljetuskustannusten muutosten nojalla.
Vastuullinen matkanjärjestäjä on Olympia Kaukomatkatoimisto, joka on asettanut vakuuden Suomen Kilpailu- ja Kuluttajavirastoon (KKV).
Matkoja on myynnissä rajoitettu määrä. Tässä ilmoitetut matkan tiedot ja hinta perustuvat tämän päivän tilanteeseen ja voivat muuttua. Matkan ajantasaiset tiedot, hinta ja saatavuus ovat aina saatavissa olympia.fi -verkkopalvelusta tai toimistostamme. Matkan varaushetkellä vallitseva matkan sisältö, hinta ja matkaehdot muodostuvat osaksi matkasopimusta, joten kehotamme tutustumaan niihin huolellisesti. Annamme mielellämme lisätietoja.
Matkaan sovelletaan Yleisiä Matkapakettiehtoja ja Olympian lisä- ja erityisehtoja.
Hyvä tietää risteilystä Star Clipper -aluksella Costa Ricassa
Risteilemme s/y Star Clipper 4-mastoisella ja 115 m pitkällä kuunarilla, joka on valmistunut vuonna 1992. Laivalle majoittuu enintään 166 matkustajaa. Henkilökuntaa on 74. Alukselta löytyy ravintola, 2 baaria, kirjasto, 2 pientä ulkoallasta ja pieni kauppa. Alus on myös varustettu vakaajalla. Aluksen omistaa ruotsalainen Star Clippers -varustamo.
Majoitus kategorian 2 hyteissä (yhden hengen hytit kategoria 3), jotka sijaitsevat Clipper-kannella. Hytit ovat ikkunahyttejä (pieni pyöreä ikkuna) ja kooltaan n. 12 m2. Hyteissä on mm. ilmastointi, kylpyhuone, TV, tallelokero ja hiustenkuivaaja.
Risteilyn hintaan sisältyy täysihoito laivalla (osa lounaista syödään retkillä). Risteilyn hintaan sisältyy myös laivan vesiurheiluvälineiden käyttö (esim. snorkkeli ja maski). Laivan oma kansainvälinen retkiohjelma on lisämaksullinen. Matkan hintaan sisältyvistä retkistä ei saa hyvitystä, vaikka niille ei osallistuisi.
Osassa satamista maihin mennään laivan pelastusveneillä, jolloin maihinnousu tapahtuu kapeaa kulkusiltaa pitkin ja joissain paikoissa rantautuminen voi olla rantaveteen. Retkillä kävellään paljon ja osittain sademetsissä poluilla, joilla voi olla juurakoita. Tiet syrjäisillä seuduilla saattavat olla paikoin heikkokuntoisia ja matkanteko hitaampaa. Matkustajilta edellytetään hyvää liikuntakykyä, matka ei sovellu liikuntarajoitteisille.
Costa Ricassa lämpötilat ovat läpi vuoden noin +22 – +29 C asteen välillä. Costa Rican ”kuiva kausi” kestää joulukuusta huhtikuuhun mutta koska olemme kuitenkin tropiikissa, jonkin verran sadetta saadaan ympäri vuoden. Sadekuurot voivat olla joskus rankkoja ja osuvat useimmiten iltapäivään.
Risteilyohjelma annetaan sitoumuksetta. Kokemuksesta tiedämme, että sääolosuhteiden vuoksi reittimuutokset ovat mahdollisia. Myös kohteiden vierailujärjestys voi muuttua ja jokin kohde voi jäädä kokonaan pois. Varustamo ja Olympia Kaukomatkatoimisto pidättävät oikeuden muutoksiin.