Matkakohteena Brasilia
Brasilia on aina viehättänyt matkalaisia. Aikoinaan Brasiliaan lähdettiin etsimään kultaa, perustamaan kahviplantaasia tai kumiviljelmää. Myös suomalaiset perustivat aikanaan oman "siirtokunnan" Brasilian Penedoon. Yli 25 kertaa Suomen kokoinen Brasilia on Etelä-Amerikan todellinen jättiläinen – se on maanosansa ylivoimaisesti suurin maa sekä asukasluvultaan että pinta-alaltaan. Etelä-Amerikan ainoana maana Brasiliassa puhutaan portugalia.
Brasilian monivivahteinen kulttuuri ja upea luonto ihastuttavat ja hämmästyttävät
Eteläisen Amerikan kierroksella, yhdellä suosituimmista Olympian matkoista, matkaamme Chilen ja Argentiinan kautta Brasiliaan. Upeat Iguassun putoukset mahtavine vesimassoineen ja Rio de Janeiron nähtävyydet tulevat tutuiksi tällä matkalla. Copacapana, Sokeritoppa ja Corcovadolla sijaitseva Kristus-patsas ovat ehkä tunnetuimmat Rion nähtävyydet. Rio onkin eittämättä yksi maailman kauneimmista kaupungeista.
Laajalla kiertomatkallamme Brasiliassa perehdymme maan historiaan ja afrobrasilialaiseen kulttuuriin Salvador da Bahiassa ja ihmettelemme pääkaupunki Brasílian futuristista kaupunkiarkkitehtuuria. Amazonin sademetsien elämään ja eläimistöön tutustumme veneretkillä ja jalkaisin, majoitumme kolme yötä joen varrella sijaitsevassa ecolodgessa. Matkan viimeinen etappi on ihastuttava ja ikoninen Rio de Janeiro.
Luontomatkamme Brasiliaan suuntautuu Pantanalin tulvatasangoille. Jaguaarien, jättiläissaukkojen, tapiirien ja isomuurahaiskarhujen näkeminen on täällä mahdollista. Aivan varmasti näemme kapybaroja sekä runsaasti värikkäitä lintuja hyasinttiaroista ja kuningastukaanista alkaen. Matkan lopuksi nautimme Rio de Janeiron upeista nähtävyyksistä.