Monipuolisella Etelä-Afrikan matkalla koet safarin Pilanesbergin kansallispuistossa, tutustut Nelson Mandelan historiaan Sowetossa, näet afrikanpingviinit matkalla Hyväntoivonniemeltä ja tutustut Kapkaupunkiin, kaikki yhdellä matkalla.
Aloitamme reilun viikon mittaisen matkan Etelä-Afrikassa Pilanesbergin savannilta, missä laiduntaa ja metsästää monien muiden eläin- ja lintulajien lisäksi myös ”Big Five” eli norsu, sarvikuono, afrikanpuhveli, leijona ja leopardi.
Kansallispuistossa liikumme eläinten tahtiin: aamulla ja illalla suunnataan savannille ja juomapaikoille, keskipäivän kuumuudessa uima-altaalle ja hyvän aterian ääreen
Afrikka ja safari kuuluvat yhteen mutta tällä Etelä-Afrikan matkalla tutustumme luonnon lisäksi myös maan kulttuuriin. Johannesburgin slummikaupungiksi syntynyt Soweto tunnetaan rotusorron vastaisesta taistelustaan. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus lain edessä saavutettiin Etelä-Afrikassa vasta vuonna 1994. Sen jälkeen Sowetosta on kasvanut kehittyvä asuinympäristö yrittäjineen, taiteilijoineen ja uusrikkaineen.
Kapkaupunkia pidetään yhtenä maailman kauneimmista kaupungeista. Pöytävuorelta avautuu huikaisevan kaunis näkymä kohti Atlanttia ja myös vuoren toiselle puolelle Stellenboschin ja Paarlin vihreille ja hyvin hoidetuille viinitiloille. Hyväntoivonniemelle mentäessä kasvillisuus muuttuu, kun tuulen pieksämässä karussa maaperässä viihtyvät parhaiten vain pensasmaiset proteat ja kanervat.
Kapkaupungissa on vapaa-aikaa joten ehdit halutessasi myös lisäretkille, Kapmaan viinialueelle tutustumaan viinitilaan ja maistelemaan tilan tuotteita tai Robben Islandille - vankilasaarelle, jolla Nelson Mandela oli yli 18 vuotta.
Matkan hintaan sisältyy lennot, majoitus 2h huoneissa, safarilla täysihoito ja muut ohjelmassa mainitut ateriat, puistojen sisäänpääsymaksut, retket ja paljon muuta. Matkalla mukana suomalainen matkanjohtaja. Lisämaksu 1h huoneessa alkaen 610 €.
Tämä safarimatka sopii hyvin vaikkapa ensimmäiseksi safarimatkaksi, myös sinulle joka haluat nähdä muutakin kuin eläimiä ja luontoa!
Sekä Pilanesberg että Kapkaupunki ovat malaria-vapaalla alueella joten malarialääkitystä ei tälle safarimatkalle tarvita.
A=aamiainen, L=lounas, RL=retkilounas, P=päivällinen (Safarilla on täysihoito)
Kaikki hotellitähditykset perustuvat paikallisiin luokituksiin.
1. päivä, perjantai Lähtö Helsingistä (Turkish Airlines) klo 19.40 Istanbulin kautta (Turkish Airlines) Johannesburgiin.
2. päivä, lauantai Saavumme klo 9.50 Johannesburgiin. Lentokentältä ajamme lounaalle Pretoriaan, maan hallinnolliseen pääkaupunkiin. Iltapäivällä jatkamme bussilla vajaan 3 tunnin ajomatkan päähän Pilanesbergin kansallispuistoon. Tämä Etelä-Afrikan neljänneksi suurin puisto sijaitsee kauan sitten sammuneen tulivuoren kraatterin alueella. Se erottuu selvästi ympäröivää tasankomaastoa korkeampana. Puistossa on runsas eläimistö ja myös lintuharrastajille on paljon kiikaroitavaa. Majoitumme 3 yöksi kansallispuistossa sijaitsevaan keskitason Bakubung Lodgeen (★★★★). Safaritunnelmaan pääsemme Boma-grilli-illallisella, jonka nautimme Afrikan tähtitaivaan alla (säävaraus). (L, P)
3. päivä, sunnuntai Päivämme alkaa auringon noustessa, jolloin lähdemme varhaisaamun puistoajolle. Aamiaisen jälkeen voi rentoutua vaikkapa uima-altaalla tai nauttia lodgen hoitolan hemmottelevista hoidoista (maksullisia). Myöhemmin iltapäivällä teemme toisen puistoajon. Liikumme silloin, kun eläimet ovat aktiivisimmillaan eli aikaisin aamulla ja illansuussa. Hyvällä onnella voimme nähdä sekä pensas- että isosarvikuonon. (A, L, P)
4. päivä, maanantai Varhainen aamusafarimme alkaa auringon noustessa. Aamiaisen jälkeen on mahdollisuus tutustua omatoimisesti Pilanesbergin kupeessa sijaitsevaan Sun Cityn huvittelukeskukseen. Alue on rakennettu hulppeaan tyyliin upeine golfkenttineen ja mielikuvituksellisine rakennuksineen. Matkanjohtaja sopii Bakubung Lodgen kanssa retken kuljetuksista. Retkestä aiheutuvat kustannukset ja pääsymaksut mieleisiin kohteisiin maksetaan itse paikan päällä. Iltapäivällä teemme puistoajon. (A, L, P)
5. päivä, tiistai Aamiaisen jälkeen ajamme bussilla Johannesburgiin ja tutustumme Sowetoon. Rotuerottelun aikoina mustat afrikkalaiset pakotettiin asumaan tietyillä alueilla kaupunkien laidoilla. Rotusorron loputtua monet eivät halunneet enää muuttaa kotoaan ja näin slummeista tuli tunnustettuja kaupunginosia. Niistä yksi on Soweto, jossa nykyään asuu noin 3 miljoonaa ihmistä. Käymme kierroksen aikana Nelson Mandelan kotimuseossa. Mandela muutti tähän taloon Sowetossa jo vuonna 1946 ja palasi sinne myös vapauduttuaan vankilasta vuonna 1990. Museo on pieni ja sinne mahtuu vain 20 vierailijaa kerrallaan, joten joudumme mahdollisesti menemään museoon pienemmissä ryhmissä. Myöhään iltapäivällä lennämme Kapkaupunkiin. Majoitumme 4 yöksi Commodore-hotelliin (★★★★). Hotelli sijaitsee aivan lähellä Waterfrontin aluetta, josta on muodostunut Kapkaupungin keskus lukuisine kauppoineen ja ravintoloineen. (A, L)
6. päivä, keskiviikko Hollantilaiset perustivat ensimmäisen siirtokunnan suojaisaan Table Bayn lahteen vuonna 1652. Tällä paikalla sijaitsee nykyisin Kapkaupunki, monien mielestä yksi maailman kauneimmista kaupungeista. Se lepää valtavan Atlantin rannalla mahtavan Pöytävuoren suojaavassa syleilyssä. Teemme kaupunkikiertoajelun, jonka aikana nousemme sään salliessa kaapelihissillä Pöytävuorelle. Vuorelta avautuvat henkeäsalpaavan kauniit maisemat yli Kapkaupungin ja kauas etelään Hyväntoivonniemelle.
Iltapäivällä on mahdollisuus tehdä lisämaksullinen retki Kapkaupungin edustalla sijaitsevalle Robben Island -vankilasaarelle, jonne on reilun puolen tunnin venematka (huom. säävaraus). (A)
7. päivä, torstai Hyväntoivonniemellä saa hyvän käsityksen Kapin alueen mahtavasta luonnosta. Kokopäiväretkellä kierrämme 75 kilometrin pituisen niemen aina sen kuuluisaa kärkeä Cape Pointia myöten. Kuvankaunis reittimme kulkee läpi pienten kaupunkien seuraillen Atlantin valtameren rantaa. Kapin alueella vallitsee välimerenilmasto ja maisema on paikoin hyvinkin karua. Karuus kätkee kuitenkin sisälleen yli 8500 kasvilajia sekä nisäkäslajeja, joita muualla ei tavata. Hyväntoivonniemen kansallispuisto sijaitsee aivan niemen kärjessä. Hyvällä onnella saatamme nähdä siellä harvinaisen valkopäätopin tai kapinvuoriseepran. Lounaan nautimme kalaravintolassa lähellä viehättävää Simon’s Townia. Kaupungin lähellä asustaa pingviiniyhdyskunta, jonka puuhia pääsemme seuraamaan aivan läheltä. Hotelliin palaamme myöhään iltapäivällä. (A, L)
8. päivä, perjantai Vapaata. Waterfrontin alue tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet vapaapäivän viettoon.
Tänään on myös mahdollisuus lähteä lisämaksulliselle puolipäiväretkelle Kapmaan viinialueille. Jäähyväispäivällinen. (A, P)
9. päivä, lauantai Aamupäivällä on vielä aikaa nauttia Kapkaupungin tarjonnasta. Iltapäivällä kuljetus lentokentälle, josta klo 18.10 lento (Turkish Airlines) Istanbulin kautta (Turkish Airlines) Suomeen. (A)
10. päivä, sunnuntai Saavumme Helsinkiin klo 11.35.
A=aamiainen, L=lounas, RL=retkilounas, P=päivällinen (Safarilla on täysihoito)
Kaikki hotellitähditykset perustuvat paikallisiin luokituksiin.
1. päivä, perjantai Lähtö Helsingistä (Turkish Airlines) klo 18.40 Istanbulin kautta (Turkish Airlines) Johannesburgiin.
2. päivä, lauantai Saavumme klo 10.35 Johannesburgiin. Lentokentältä ajamme lounaalle Pretoriaan, maan hallinnolliseen pääkaupunkiin. Iltapäivällä jatkamme bussilla vajaan 3 tunnin ajomatkan päähän Pilanesbergin kansallispuistoon. Tämä Etelä-Afrikan neljänneksi suurin puisto sijaitsee kauan sitten sammuneen tulivuoren kraatterin alueella. Se erottuu selvästi ympäröivää tasankomaastoa korkeampana. Puistossa on runsas eläimistö ja myös lintuharrastajille on paljon kiikaroitavaa. Majoitumme 3 yöksi kansallispuistossa sijaitsevaan keskitason Bakubung Lodgeen (★★★★). Safaritunnelmaan pääsemme Boma-grilli-illallisella, jonka nautimme Afrikan tähtitaivaan alla (säävaraus). (L, P)

1. päivä, perjantai Lähtö Helsingistä (Turkish Airlines) klo 18.50 Istanbulin kautta (Turkish Airlines) Johannesburgiin.
2. päivä, lauantai Saavumme klo 11.05 Johannesburgiin. Lentokentältä jatkamme bussilla vajaan 3 tunnin ajomatkan päähän Pilanesbergin kansallispuistoon. Tämä Etelä-Afrikan neljänneksi suurin puisto sijaitsee kauan sitten sammuneen tulivuoren kraatterin alueella. Se erottuu selvästi ympäröivää tasankomaastoa korkeampana. Puistossa on runsas eläimistö ja myös lintuharrastajille on paljon kiikaroitavaa. Majoitumme 3 yöksi kansallispuistossa sijaitsevaan keskitason Bakubung Lodgeen (★★★★). Safaritunnelmaan pääsemme Boma-grilli-illallisella, jonka nautimme Afrikan tähtitaivaan alla (säävaraus). (RL, P)
3. päivä, sunnuntai Päivämme alkaa auringon noustessa, jolloin lähdemme varhaisaamun puistoajolle. Aamiaisen jälkeen voi rentoutua vaikkapa uima-altaalla tai nauttia lodgen hoitolan hemmottelevista hoidoista (maksullisia). Myöhemmin iltapäivällä teemme toisen puistoajon. Liikumme silloin, kun eläimet ovat aktiivisimmillaan eli aikaisin aamulla ja illansuussa. Hyvällä onnella voimme nähdä sekä pensas- että isosarvikuonon. (A, L, P)
4. päivä, maanantai Varhainen aamusafarimme alkaa auringon noustessa. Aamiaisen jälkeen on mahdollisuus tutustua omatoimisesti Pilanesbergin kupeessa sijaitsevaan Sun Cityn huvittelukeskukseen. Alue on rakennettu hulppeaan tyyliin upeine golfkenttineen ja mielikuvituksellisine rakennuksineen. Matkanjohtaja sopii Bakubung Lodgen kanssa retken kuljetuksista. Retkestä aiheutuvat kustannukset ja pääsymaksut mieleisiin kohteisiin maksetaan itse paikan päällä. Iltapäivällä teemme puistoajon. (A, L, P)
5. päivä, tiistai Aamiaisen jälkeen ajamme bussilla Johannesburgiin ja tutustumme Sowetoon. Rotuerottelun aikoina mustat afrikkalaiset pakotettiin asumaan tietyillä alueilla kaupunkien laidoilla. Rotusorron loputtua monet eivät halunneet enää muuttaa kotoaan ja näin slummeista tuli tunnustettuja kaupunginosia. Niistä yksi on Soweto, jossa nykyään asuu yli 2 miljoonaa ihmistä. Käymme kierroksen aikana Nelson Mandelan kotimuseossa. Mandela muutti tähän taloon Sowetossa jo vuonna 1946 ja palasi sinne myös vapauduttuaan vankilasta vuonna 1990. Museo on pieni ja sinne mahtuu vain 20 vierailijaa kerrallaan, joten joudumme mahdollisesti menemään museoon pienemmissä ryhmissä.
Myöhään iltapäivällä lennämme Kapkaupunkiin. Majoitumme 4 yöksi Commodore-hotelliin (★★★★). Hotelli sijaitsee aivan lähellä Waterfrontin aluetta, josta on muodostunut Kapkaupungin keskus lukuisine kauppoineen ja ravintoloineen. (A, L)
6. päivä, keskiviikko Hollantilaiset perustivat ensimmäisen siirtokunnan suojaisaan Table Bayn lahteen vuonna 1652. Tällä paikalla sijaitsee nykyisin Kapkaupunki, monien mielestä yksi maailman kauneimmista kaupungeista. Se lepää valtavan Atlantin rannalla mahtavan Pöytävuoren suojaavassa syleilyssä. Teemme kaupunkikiertoajelun, jonka aikana nousemme sään salliessa kaapelihissillä Pöytävuorelle. Vuorelta avautuvat henkeäsalpaavan kauniit maisemat yli Kapkaupungin ja kauas etelään Hyväntoivonniemelle.
Iltapäivällä on mahdollisuus tehdä lisämaksullinen retki Kapkaupungin edustalla sijaitsevalle Robben Island -vankilasaarelle, jonne on reilun puolen tunnin venematka (huom. säävaraus). (A)
7. päivä, torstai Hyväntoivonniemellä saa hyvän käsityksen Kapin alueen mahtavasta luonnosta. Kokopäiväretkellä kierrämme 75 kilometrin pituisen niemen aina sen kuuluisaa kärkeä Cape Pointia myöten. Kuvankaunis reittimme kulkee läpi pienten kaupunkien seuraillen Atlantin valtameren rantaa. Kapin alueella vallitsee välimerenilmasto ja maisema on paikoin hyvinkin karua. Karuus kätkee kuitenkin sisälleen yli 8500 kasvilajia sekä nisäkäslajeja, joita muualla ei tavata. Hyväntoivonniemen kansallispuisto sijaitsee aivan niemen kärjessä. Hyvällä onnella saatamme nähdä siellä harvinaisen valkopäätopin tai kapinvuoriseepran. Lounaan nautimme kalaravintolassa lähellä viehättävää Simon’s Townia. Kaupungin lähellä asustaa pingviiniyhdyskunta, jonka puuhia pääsemme seuraamaan aivan läheltä. Hotelliin palaamme myöhään iltapäivällä. (A, L)
8. päivä, perjantai Vapaata. Waterfrontin alue tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet vapaapäivän viettoon. Jäähyväispäivällinen. (A, P)
Tänään on myös mahdollisuus lähteä lisämaksulliselle puolipäiväretkelle Kapmaan viinialueille.
9. päivä, lauantai Aamupäivällä on vielä aikaa nauttia Kapkaupungin tarjonnasta. Kuljetus lentokentälle, josta klo 18.00 lento (Turkish Airlines) Istanbulin kautta (Turkish Airlines) Suomeen. (A)
10. päivä, sunnuntai Saavumme Helsinkiin klo 11.35.
A=aamiainen, L=lounas, RL=retkilounas, P=päivällinen (Safarilla on täysihoito)
Kaikki hotellitähditykset perustuvat paikallisiin luokituksiin.
1. päivä, perjantai Lähtö Helsingistä (Turkish Airlines) klo 19.40 Istanbulin kautta (Turkish Airlines) Johannesburgiin.
2. päivä, lauantai Saavumme klo 10.35 Johannesburgiin. Lentokentältä jatkamme bussilla vajaan 3 tunnin ajomatkan päähän Pilanesbergin kansallispuistoon. Tämä Etelä-Afrikan neljänneksi suurin puisto sijaitsee kauan sitten sammuneen tulivuoren kraatterin alueella. Se erottuu selvästi ympäröivää tasankomaastoa korkeampana. Puistossa on runsas eläimistö ja myös lintuharrastajille on paljon kiikaroitavaa. Majoitumme 3 yöksi kansallispuistossa sijaitsevaan keskitason Bakubung Lodgeen (★★★★). Safaritunnelmaan pääsemme Boma-grilli-illallisella, jonka nautimme Afrikan tähtitaivaan alla (säävaraus). (RL, P)
3. päivä, sunnuntai Päivämme alkaa auringon noustessa, jolloin lähdemme varhaisaamun puistoajolle. Aamiaisen jälkeen voi rentoutua vaikkapa uima-altaalla tai nauttia lodgen hoitolan hemmottelevista hoidoista (maksullisia). Myöhemmin iltapäivällä teemme toisen puistoajon. Liikumme silloin, kun eläimet ovat aktiivisimmillaan eli aikaisin aamulla ja illansuussa. Hyvällä onnella voimme nähdä sekä pensas- että isosarvikuonon. (A, L, P)
4. päivä, maanantai Varhainen aamusafarimme alkaa auringon noustessa. Aamiaisen jälkeen on mahdollisuus tutustua omatoimisesti Pilanesbergin kupeessa sijaitsevaan Sun Cityn huvittelukeskukseen. Alue on rakennettu hulppeaan tyyliin upeine golfkenttineen ja mielikuvituksellisine rakennuksineen. Matkanjohtaja sopii Bakubung Lodgen kanssa retken kuljetuksista. Retkestä aiheutuvat kustannukset ja pääsymaksut mieleisiin kohteisiin maksetaan itse paikan päällä. Iltapäivällä teemme puistoajon. (A, L, P)
5. päivä, tiistai Aamiaisen jälkeen ajamme bussilla Johannesburgiin ja tutustumme Sowetoon. Rotuerottelun aikoina mustat afrikkalaiset pakotettiin asumaan tietyillä alueilla kaupunkien laidoilla. Rotusorron loputtua monet eivät halunneet enää muuttaa kotoaan ja näin slummeista tuli tunnustettuja kaupunginosia. Niistä yksi on Soweto, jossa nykyään asuu yli 2 miljoonaa ihmistä. Käymme kierroksen aikana Nelson Mandelan kotimuseossa. Mandela muutti tähän taloon Sowetossa jo vuonna 1946 ja palasi sinne myös vapauduttuaan vankilasta vuonna 1990. Museo on pieni ja sinne mahtuu vain 20 vierailijaa kerrallaan, joten joudumme mahdollisesti menemään museoon pienemmissä ryhmissä.
Myöhään iltapäivällä lennämme Kapkaupunkiin. Majoitumme 4 yöksi Commodore-hotelliin (★★★★). Hotelli sijaitsee aivan lähellä Waterfrontin aluetta, josta on muodostunut Kapkaupungin keskus lukuisine kauppoineen ja ravintoloineen. (A, L)
6. päivä, keskiviikko Hollantilaiset perustivat ensimmäisen siirtokunnan suojaisaan Table Bayn lahteen vuonna 1652. Tällä paikalla sijaitsee nykyisin Kapkaupunki, monien mielestä yksi maailman kauneimmista kaupungeista. Se lepää valtavan Atlantin rannalla mahtavan Pöytävuoren suojaavassa syleilyssä. Teemme kaupunkikiertoajelun, jonka aikana nousemme sään salliessa kaapelihissillä Pöytävuorelle. Vuorelta avautuvat henkeäsalpaavan kauniit maisemat yli Kapkaupungin ja kauas etelään Hyväntoivonniemelle.
Iltapäivällä on mahdollisuus tehdä lisämaksullinen retki Kapkaupungin edustalla sijaitsevalle Robben Island -vankilasaarelle, jonne on reilun puolen tunnin venematka (huom. säävaraus). (A)
7. päivä, torstai Hyväntoivonniemellä saa hyvän käsityksen Kapin alueen mahtavasta luonnosta. Kokopäiväretkellä kierrämme 75 kilometrin pituisen niemen aina sen kuuluisaa kärkeä Cape Pointia myöten. Kuvankaunis reittimme kulkee läpi pienten kaupunkien seuraillen Atlantin valtameren rantaa. Kapin alueella vallitsee välimerenilmasto ja maisema on paikoin hyvinkin karua. Karuus kätkee kuitenkin sisälleen yli 8500 kasvilajia sekä nisäkäslajeja, joita muualla ei tavata. Hyväntoivonniemen kansallispuisto sijaitsee aivan niemen kärjessä. Hyvällä onnella saatamme nähdä siellä harvinaisen valkopäätopin tai kapinvuoriseepran. Lounaan nautimme kalaravintolassa lähellä viehättävää Simon’s Townia. Kaupungin lähellä asustaa pingviiniyhdyskunta, jonka puuhia pääsemme seuraamaan aivan läheltä. Hotelliin palaamme myöhään iltapäivällä. (A, L)
8. päivä, perjantai Vapaata. Waterfrontin alue tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet vapaapäivän viettoon. Jäähyväispäivällinen. (A, P)
Tänään on myös mahdollisuus lähteä lisämaksulliselle puolipäiväretkelle Kapmaan viinialueille.
9. päivä, lauantai Aamupäivällä on vielä aikaa nauttia Kapkaupungin tarjonnasta. Kuljetus lentokentälle, josta klo 17.05 lento (Turkish Airlines) Istanbulin kautta (Turkish Airlines) Suomeen. (A)
10. päivä, sunnuntai Saavumme Helsinkiin klo 12.05.
Iltapäivällä on mahdollisuus tehdä lisämaksullinen retki Kapkaupungin edustalla sijaitsevalle Robben Island -vankilasaarelle, jonne on reilun puolen tunnin venematka (huom. säävaraus). Vankilan kuuluisin vanki Nelson Mandela vietti saarella lähes 18 vuotta.
Retki on kansainvälinen ja englanninkielinen. Pyydämme ilmoittautumaan retkelle jo matkaa varatessasi.
Huom! retkivaraukseen tarvitaan myös passitiedot
Eteläafrikkalaiset viinit tunnetaan ympäri maailmaa. Parhaat rypäleet kypsyvät Stellenboschin ja Paarlin maisemallisesti kauniilla viinialueilla. Alueella vallitseva ilmasto on ihanteellinen viininviljelylle. Vierailemme viinitilalla ja maistelemme tilan tuotteita (myös syötäviä). Pysähdymme myös viehättävään Stellenboschin yliopistokaupunkiin, jossa on kattava tarjonta kahviloita ja ravintoloita sekä hyvät ostosmahdollisuudet.
Tälle retkelle ilmoittaudutaan paikan päällä ja se maksetaan käteisellä matkanjohtajalle Etelä-Afrikan randeilla.
Retken hinta on vuoden 2023 matkoilla noin 1 800 ZAR, kevään 2024 lähdöillä noin 1 990 ZAR (n. 100 €)
Matkalle on mahdollista varata lennot business-luokkaan Turkish Airlinesin lennoille (Helsinki-Istanbul-Johannesburg/Kapkaupunki-Istanbul-Helsinki).
Lisämaksu vaihtelee lähdöittäin paikkatilanteen mukaan. Paikkoja rajoitetusti.
27.10.2023 lähdöllä alkaen 3 200 €/henkilö.
17.11.2023 lähdöllä alkaen 2 660 €/henkilö.
29.12.2023 lähdöllä 3 240 €/henkilö.
Huom! 29.12.2023 lähdölle mahdollista varata business-luokan paikat myös ainoastaan paluulennoille, 1 980 €/henkilö! (erillinen ennakkomaksu 800 €/hlö, joka tulee maksaa viimeistään 18.9.2023.)
Huom! Business-luokan paikoista veloitetaan erillinen ennakkomaksu, 900 €/matkustaja, 29.12.2023 lähdöllä 1 200 €/matkustaja. Tämä ennakkomaksu tulee maksaa 4kk ennen lähtöä, loppuosa lisämaksusta erääntyy matkan loppumaksun yhteydessä. Mikäli matkustaja peruuttaa matkansa tai business-luokan paikan tämän ennakkomaksun eräpäivän jälkeen, veloitamme normaalien peruutuskulujen lisäksi tämän ennakkomaksun kokonaisuudessaan.
Kun kokoat vähintään 10 hengen ryhmän, järjestämme matkan yksilöllisenä teille.
Matka omalle ryhmällesiLisämaksu yhden hengen huoneesta on 2023 syksyn lähdöillä 610 €, 29.12.2023 lähdöllä 640 €. 16.2.2024 lähdöllä lisämaksu on 590 € ja 29.3.2024 lähdöllä 490 €.
Koska lennämme Istanbulin kautta, suosittelemme, että passi on voimassa 6 kk matkan jälkeen. Etelä-Afrikkaan passin tulee olla voimassa 1 kk matkan jälkeen ja siinä tulee olla 1 tyhjä aukeama. Toimita meille värillinen kopio passisi kuvasivusta matkavarauksesi yhteydessä tai viimeistään 3 kuukautta ennen matkaa. Mikäli uusit passisi ennen matkaa, toimita kopio myös uudesta passistasi viimeistään 3 kuukautta ennen matkaa. Passikopion voit lähettää suojatussa sähköpostissa osoitteeseen passi(at)olympia.fi tai Omaloman kautta. Tarkista passisi voimassaolo ja kunto jo matkaa varatessasi ja hanki tarvittaessa uusi hyvissä ajoin.
Tutustu Afrikan-matkojen erityisehtoihin (www.olympia.fi/matkaehdot)
Ryhmän minimikoko 15. Matka ei sovellu liikuntarajoitteisille.
Ennakkomaksu 550 €. Loppumaksu erääntyy 35 vrk ennen lähtöä.
Peruutusehdot vuoden 2023 lähdöille: peruutusehto B: Mikäli matkustaja peruuttaa matkansa
Peruutusehdot vuoden 2024 lähdöille: Mikäli matkustaja peruuttaa matkansa
Huom! Business-luokan lisämaksullisista paikoista veloitamme normaalin ennakkomaksun lisäksi oman ennakkomaksunsa, joka vaihtelee lähdöittäin. Myös peruutusehdot ovat business-luokan paikkojen osalta erilaiset ja vaihtelevat lähdöittäin. Tutustu näihin ylempänä tällä sivulla kohdassa "Lisämaksulliset retket ja palvelut".
Olympia Kaukomatkatoimisto varaa Yleisten matkapakettiehtojen kohdan 8. mukaisesti oikeuden matkapaketin hinnanmuutokseen verojen ja muiden julkisten maksujen, valuuttakurssien sekä polttoaineiden tai muiden energialähteiden hinnoista aiheutuvien kuljetuskustannusten muutosten nojalla.
27.10.2023 ja 17.11.2023 lähtöjen osalta matkan hinta perustuu 16.12.2022 (29.12.2023 lähdön osalta 24.1.2023, 16.2.2024 ja 29.3.2024 lähtöjen osalta 22.5.2023) voimassa olleisiin valuuttakursseihin ja tariffeihin. Kuluttaja-asiamiehen antamien ohjeiden mukaisesti matkan lopullinen hinta määritellään niiden valuuttakurssien ja tariffien mukaisesti, jotka ovat voimassa 6 viikkoa ennen matkan alkua.
Vastuullinen matkanjärjestäjä on Olympia Kaukomatkatoimisto, joka on asettanut vakuuden Suomen Kilpailu- ja Kuluttajavirastoon (KKV).
Matkoja on myynnissä rajoitettu määrä. Tässä ilmoitetut matkan tiedot ja hinta perustuvat tämän päivän tilanteeseen ja voivat muuttua. Matkan ajantasaiset tiedot, hinta ja saatavuus ovat aina saatavissa olympia.fi -verkkopalvelusta tai toimistostamme. Matkan varaushetkellä vallitseva matkan sisältö, hinta ja matkaehdot muodostuvat osaksi matkasopimusta, joten kehotamme tutustumaan niihin huolellisesti. Annamme mielellämme lisätietoja.
Matkaan sovelletaan Yleisiä Matkapakettiehtoja ja Olympian lisä- ja erityisehtoja.
Sekä Pilanesberg että Kapkaupunki ovat malaria-vapaalla alueella joten malarialääkitystä ei tälle safarimatkalle tarvita.
Mukavat kesäiset vaatteet ja jalkineet, lämpimämpi sateen ja/tai tuulen pitävä takki, lämmin yöasu, uima-asu, päähine, aurinkovoide ja aurinkolasit, hyttyskarkote sekä umpinaiset retkikengät, kuten lenkkitossut, on hyvä ottaa matkalle mukaan. Myös kiikareille löytyy varmasti käyttöä. Kerrospukeutuminen on kätevää retkillä ja puistoajoilla, sillä aamut ja illat voivat olla viileitä.
Etelä-Afrikassa on syyskuussa talvi; aamut ja illat viileitä, päiväsaikaan lämpötila nousee yli 20 asteeseen. Marras-helmikuussa sää on huomattavasti lämpimämpi - alin lämpötila noin + 18 °C, ylin + 24 °C. Huhtikuussa lämpötilat ovat päivisin keskimäärin + 18 °C. Suomen kesän aikaan Etelä-Afrikassa on viileintä ja yölämpötilat saattavat silloin laskea jopa alle 10 asteen. Sateita tulee syyskuussa noin 20 mm/kk ja marraskuussa 110 mm/kk.
Etelä-Afrikan rahayksikkö on randi (ZAR) ja sitä voit vaihtaa jo ennen lähtöä Suomessa. Yleisimmät luottokortit käyvät hotelleissa sekä suurimmissa tavarataloissa ja ravintoloissa.