Machu Picchu Perussa

Andien Aarteet

- kiertomatka Perussa ja Boliviassa
14
päivää

Kiertomatka Perussa ja Boliviassa on aarrearkku Andien intiaanikulttuureista kiinnostuneille. Kuljemme Perussa aurinkojumala Intin lasten eli inkojen jalanjäljissä Cuscossa, Machu Picchulla ja Titicacajärvellä. Myös Perun pääkaupunki Liman nähtävyydet tulevat tutuiksi. Boliviassa tutustumme pääkaupunki La Paziin ja käymme Tiwanakun rauniokaupungissa.

Andien Aarteet on kahden viikon matka inkojen jäljille Peruun ja Boliviaan

Perussa ja Boliviassa puhutaan pääsääntöisesti espanjaa, toki intiaanikieliäkin käytetään edelleen, esim aimaraa ja ketsuaa. Katolisen uskonnon ja sen pyhimysten juhlapäivien lisäksi juhlilla muistetaan edelleen myös omia jumalia.

Matkareitti
Lima
1 yö
Urubamba
2 yötä
Maras, Moray ja Ollantaytambo
retki
Machu Picchu
retki
Cusco
3 yötä
Chinchero
retki
Puno
1 yö
Titicacajärvi
risteily
La Paz
3 yötä
Tiwanaku
retki
Lima
2 yötä

"Andien aarteet" löysi jo viisisataa vuotta sitten espanjalaiset konkistadorit ja he toivat Peruun ja Boliviaan omat tapansa, uskontonsa ja suunnattoman kullanhimonsa. Kiertomatkan ensimmäiset päivät totuttelemme korkeaan ilmanalaan Urubambassa. Teemme retkiä lähistöllä oleviin inkojen linnoituksiin mutta emme kiirehdi liikaa.

Koe Machu Picchu, kauan kadoksissa ollut rauniokaupunki

Machu Picchu löydettiin vasta 1911 ja se on äänestetty yhdeksi maailman seitsemästä uudesta ihmeestä. Taitavien kivirakentajien kädenjälkeen tutustumme myös inkojen entisessä pääkaupungissa Cuscossa. Sunnuntaimarkkinat Chincherossa ovat mielenkiintoinen kokemus ja mainio tilaisuus ostaa paikallisia käsitöitä.

Risteilemme Etelä-Amerikan suurimmalla järvellä Titicacalla katamaraanilla ja rantaudumme Aurinkosaarelle. Titicacajärvi on Perun ja Bolivian rajalla joten jatkamme täältä La Paziin, maailman korkeimmalla sijaitsevaan pääkaupunkiin.

La Pazin nähtävyydet ja maisemat mystisen Illimani-vuoren kupeessa näemme myös köysiradalla liikkuen. Tiwanakun rauniokaupungissa tutustumme jo ennen inkoja Altiplanoa hallinneen suurvallan vaiheisiin.

Matkan lopuksi tutustumme Perun pääkaupungissa Limassa moniin nähtävyyksiin ja siirtomaa-ajan arkkitehtuuriin kaupungin historiallisessa keskustassa.

Matkamme sisältää enemmän

Matkan hinta sisältää lennot, majoituksen 2h huoneessa, puolihoidon sekä muut ohjelmassa mainitut ateriat, retket ja kiertokäynnit pääsymaksuineen, viranomaismaksut ja paljon muuta. Matkalla suomalainen matkanjohtaja. Lisämaksu 1h huoneesta alk. 1 100 €.

Matkan hinta ja ehdot

Matkaohjelma

Vuoden 2022 matkat

A=aamiainen, L=lounas, RL=retkilounas P=päivällinen (vähintään puolihoito päivittäin)
Kaikki hotellitähditykset perustuvat paikallisiin luokituksiin.

Lento kohteeseen
Helsinki - Lima

1. päivä, tiistai Lähtö Helsingistä (KLM) klo 7.00 Amsterdamin kautta (KLM) Limaan, jonne saavumme klo 18.05. Majoitumme hyvään keskitason Costa del Sol Wyndham Lima Airport -lentokenttähotelliin (★★★★) ja syömme kevyen päivällisen. (P) 

Urubamba-laakso-Peru
Lima - Urubamba

2. päivä, keskiviikko Aamiaisen jälkeen lennämme Cuscoon (n. 3300 m). Jatkamme bussilla inkojen pyhään laaksoon, joka sijaitsee joitakin satoja metrejä Cuscoa alempana. Matkalla hotelliin vierailemme Manos de la Comunidad -laamatilalla, jossa näemme laamoja, alpakoita, harvinaisia vikunjoja ja guanakoja, sekä perulaisia käsitöitä. Loppupäivä on varattu lepoon ja totuttelemiseen korkeaan ilmanalaan, jossa matkustamme tulevina päivinä. Majoitumme 2 yöksi Urumbamban kylään joen varrella sijaitsevaan ensimmäisen luokan Libertador Tambo del Inka -hotelliin (★★★★★) ja syömme päivällisen. (A, P)

Marasin-valkoisina-hohtavat-suola-altaat-Peru
Moray, Maras ja Ollantaytambo

3. päivä, torstai  Inkojen pyhä laakso on Urubambajokea myötäilevä hedelmällinen alue, joka on ollut alueen ruoka-aitta jo vuosisatojen ajan. Inkat rakensivat suojaisaan laaksoon linnoituksia, joiden ympärille levisi asutusta. Vierailemme aluksi Morayssa, jossa näemme, kuinka inkat viljelivät maata ympyrän muotoisissa terassiviljelmissä. Retkilounaan jälkeen suuntaamme Marasin pikkukylään, jossa tutustumme avoimella vuoren rinteellä valkoisina hohtaviin suola-altaisiin. Altaissa on tuotettu suolaa jo inkojen ajoista. Myöhemmin iltapäivällä jatkamme Ollantaytamboon, joka oli inkojen tärkeimpiä tukikohtia espanjalaisvalloituksen aikana. Sen hyvin säilyneet rauniot muistuttavat edelleen inkakansan kohtalonhetkistä. (A, RL, P) 

Machu Picchun raunion pilvipeitteen alla Perussa
Urubamba – Machu Picchu – Cusco

4. päivä, perjantai Matkan kohokohta on retki inkojen mystiseen kaupunkiin Machu Picchuun. Varhaisen aamiaisen jälkeen matkaamme bussilla ja junalla Urubambajoen rantoja myötäillen Aguas Calientesin kylään. Viimeisen muutaman kilometrin serpentiinitieosuuden nousemme pikkubussilla, kunnes olemme noin 500 metriä Aguas Calientesin yläpuolella Machu Picchun huikeissa maisemissa. Espanjalaiset valloittajat eivät koskaan kajonneet Machu Picchuun, vaikka todennäköisesti tiesivätkin sen olemassaolosta. Kaupunki oli vuosisatojen ajan hautautuneena vihreän viidakon kätköihin, kunnes amerikkalainen arkeologi Hiram Bingham toi sen suuren maailman tietoisuuteen vuonna 1911. Lounaan jälkeen palaamme junalla ja bussilla Cuscoon, jossa majoitumme 3 yöksi kaupungin keskustaan ensimmäisen luokan Libertador Palacio del Inka -hotelliin (★★★★★). (A, L)

Aurinko-nousee-Andeilta-Cusco-Peru-Olympia
Cusco

5. päivä, lauantai Cusco oli inkavaltakunnan pääkaupunki 1100-luvulta aina espanjalaisten tuloon asti 1500-luvun alussa. Kaupungin olemus huokuu vuosisatojen takaista historiaa, joka on täynnä kiehtovia yksityiskohtia. Sekä vanha inkavaltakunta että siirtomaa-aika näkyvät kaupungin arkkitehtuurissa. Tutustumme aamulla kävellen keskustan tärkeimpiin nähtävyyksiin, kuten Koricancha-temppeliin ja katedraaliin. Ajamme bussilla läheiselle kukkulalle Sacsayhuamanin raunioille, mistä on hienot näkymät alas punaisten tiilikattojen kirjomaan kaupunkiin. Retken päätteeksi syömme lounaan, jonka jälkeen on vapaa-aikaa. (A, L)

Paikallinen-kauppias-Chinchero-Peru
Chinchero

6. päivä, sunnuntai Chincheron kaupungissa noin 30 km:n päässä Cuscosta pidetään sunnuntaisin vilkkaat markkinat. Silloin lähiseudun vuoristokylien paikalliset saapuvat sinne myymään hedelmiä, vihanneksia, käsitöitä, värikkäitä kankaita, vaatteita ja kaikkea muuta mahdollista. Vierailemme markkinoilla heti aamusta markkinahumun ollessa kuumimmillaan. Tutustumme markkinoiden tarjontaan ja pääsemme toki myös itse testaamaan kaupankäyntitaitojamme paikallisten kanssa. Ennen lounasta käymme seuraamassa perinteisten cuscolaisten tekstiilien kudontaa. Iltapäivällä meillä on vapaa-aikaa nauttia Cuscon mystisestä ilmapiiristä. (A, L)    

Rakennelmia Titicaca-järven äärellä Perussa
Cusco – Puno

7. päivä, maanantai Aamiaisen jälkeen noin tunnin lento Juliacaan, josta jatkamme bussilla vielä noin tunnin matkan 3800 metrin korkeudessa sijaitsevaan Punoon. Majoitumme Titicacan rannalle ensimmäisen luokan GHL Lago Titicaca -hotelliin (★★★★★). (A, P) 

Värikkäästi pukeutuneita uru-intiaaninaisia Titicaca-järvellä Perussa
Puno – Aurinkosaari – La Paz

8. päivä, tiistai Titicaca on maailman korkeimmalla sijaitseva järvi, jolla on kaupallista vesiliikennettä. Lähdemme varhain aamulla bussilla järven rantoja myötäillen kohti Bolivian puolella sijaitsevaa Copacabanaa, jossa teemme pienen kierroksen ja nousemme sitten katamaraaniin. Rantaudumme Aurinkosaarella, jossa inkavaltakunta legendan mukaan sai alkunsa. Otamme saarella osaa perinteiseen aymara-seremoniaan. Iltapäivällä nostamme ankkurit ja jatkamme järven yli kohti Cocotonia. Lounaan syömme katamaraanilla. Loppumatka bussilla Cocotonista La Paziin kestää liikenteestä riippuen noin kolme tuntia. Hyvän näkyvyyden vallitessa näemme Titicacajärven itäpuolella kohoavan Cordillera Real -vuorijonon upeat lumiset huiput. Saavumme illansuussa La Paziin, jossa majoitumme 3 yöksi kaupungin keskustaan ensimmäisen luokan Europa-hotelliin (★★★★★). (A, L)

Värikkäitä taloja La Pazissa Boliviassa
La Paz

9.-10. päivä, ke-to Teemme keskiviikkona kierroksen La Pazissa, joka sijaitsee jyrkän kanjonin pohjalla ja rinteillä. Kaupungin taustalla siintää monien tarinoiden salaperäinen Illimani-vuori. Keskustan Murillo-aukio on 3636 metrin korkeudessa merenpinnasta. Sagarnaga-kadun värikkäillä markkinoilla myydään edullisia käsitöitä, luonnonrohtoja pikkuvaivoihin ja taikakaluja erilaisiin elämäntilanteisiin. Lounaan jälkeen käymme karussa Kuun laaksossa, jonka maisemat ovat kuin toiselta planeetalta. Vierailemme myös paikallisen keramiikkataiteilijan ateljeessa. Taiteilija valmistaa esineensä Kuun laakson savesta.  

Torstaina teemme retken ylätasangolla noin 70 kilometrin päässä La Pazista sijaitsevaan Tiwanakun rauniokaupunkiin. Kaupunki oli merkittävä suurvallan keskus noin 500–900 jKr. Tutustumme kaupungin tärkeimpiin osiin ja palaamme sitten La Paziin. Lounaan jälkeen teemme La Pazissa hieman erilaisen kiertoajelun ja nousemme köysiradan kyytiin ihailemaan maisemia kaupunkiin, ylängöllä sijaitsevaan El Alton naapurikaupunkiin ja Illimani-vuorelle. Suurten korkeuserojen ja ruuhkien La Pazissa laaja köysirataverkosto on tärkeä ja ennen kaikkea nopea liikenneväline. Illalla syömme päivällisen yhdessä Bolivian parhaimmista ravintoloista.  (2xA, 2xL, 1xP)

Tiwanakun rauniot Boliviassa
La Paz – Puno – Lima

11. päivä, perjantai Aamulla lähdemme kohti Desaguaderoa, jossa ylitämme rajan Peruun. Matka rajalta Punoon taittuu noin 3 tunnissa. Lounaan jälkeen meillä on vielä kuljetus Juliacaan, josta lennämme noin 1,5 tunnissa Limaan. Majoitumme 2 yöksi Mirafloresin alueella sijaitsevaan ensimmäisen luokan Hilton Lima Miraflores -hotelliin (★★★★★). (A, L)

Liman-keskusaukio-Peru
Lima

12.–13. päivä, la–su Espanjalaisen valloittajan Francisco Pizarron vuonna 1535 perustama Perun pääkaupunki on nykyisin yli 8 miljoonan asukkaan sykkivä metropoli. Lauantaina teemme kiertoajelun tässä ”Kuninkaiden kaupungissa”, millä nimellä sitä kutsuttiin espanjalaisvallan aikana. Tutustumme Liman historiallisen keskustan nähtävyyksiin ja käymme myös kaupungin moderneissa Mirafloresin ja San Isidron kaupunginosissa.

Sunnuntaina tutustumme taiteilijoiden suosimaan boheemiin Barrancon kaupunginosaan. Käymme myös katsomassa Larco Herrera -museon ainutlaatuista muinaisperulaista kokoelmaa, joka kertoo omaa tarinaansa mm. entisajan erotiikasta. Ennen kuin lähdemme lentokentälle, syömme jäähyväislounaan museon ravintolassa. Paluulentomme (KLM) lähtee klo 21.15 Amsterdamin kautta (KLM) kohti Helsinkiä. (2xA, 2xL, 1xP)

lento

14. päivä, maanantai Saavumme Helsinkiin klo 23.55.

Varaa matka omalle ryhmällesi

Kun kokoat vähintään 10 hengen ryhmän, järjestämme matkan yksilöllisenä teille.

Matka omalle ryhmällesi

Hinta, sisältö ja ehdot

Andien Aarteet
  • reittilennot turistiluokassa
  • lentokenttäkuljetukset matkakohteissa
  • majoitus kahden hengen huoneissa ohjelmassa mainituissa tai vastaavissa hotelleissa
  • puolihoito sekä muut ohjelmassa mainitut ateriat
  • ohjelmassa mainitut kuljetukset ja retket pääsymaksuineen
  • palvelupalkkiot ja kantajamaksut hotelleissa
  • lento- ja turistiverot sekä muut viranomaismaksut 437 €
  • juomarahat paikallisoppaille ja bussinkuljettajille
  • suomalainen matkanjohto
Löydät täältä mm. matkan maksu- ja peruutusehdot, yhden hengen huoneen lisämaksut, tietoa passista ja viisumista sekä muuta matkaan liittyvää tärkeää tietoa.

Matkan ehdot ja ohjeet

Andien Aarteet

Lisämaksu yhden hengen huoneesta 1 100 €.

Huom. Oleskelu korkealla vuoristossa (Cusco n. 3300 m, Puno ja Titicaca n. 3800 m ja La Paz n. 3650 m) ohuessa ilmassa edellyttää hyvää terveydentilaa. Suosittelemme keskustelua lääkärin kanssa ennen matkalle ilmoittautumista. Ohut ilma saattaa aiheuttaa oireita, kuten päänsärkyä, pahoinvointia, vatsavaivoja yms. Kehotamme myös tarkistamaan matkavakuutuksenne kattavuuden mm. mahdollisen vuoristotaudin osalta. Matkalla kävellään paljon, joten edellytämme normaalia liikuntakykyä. Paikallinen bakteerikanta poikkeaa suomalaisesta, joten erilaiset vatsaoireet ovat yleisiä erityisesti maaseudulla ja vuoristossa. Kehotamme huolehtimaan käsihygieniasta ja välttämään kypsentämättömien tuotteiden syömistä. Suosittelemme keltakuumerokotusta.

Passin tulee olla voimassa vielä 6 kuukautta matkan jälkeen. Tarkista passisi voimassaolo ja kunto jo matkaa varatessasi ja hanki tarvittaessa uusi hyvissä ajoin. Tarvitsemme syntymäaikasi sekä matkalla käytettävän passin numeron ja voimassaoloajan jo varauksen yhteydessä tai viimeistään 3 kk ennen matkan alkua. Etelä-Amerikassa lentoyhtiöt voivat muuttaa aikataulujaan hyvin lyhyellä varoitusajalla, joten pidätämme oikeuden muutoksiin. Tutustu Etelä-Amerikan-matkojen erityisehtoihin. Ryhmän minimikoko 15. Matka ei sovellu liikuntarajoitteisille.

Maksuaikataulu
Ennakkomaksu 650 €. Loppuerä matkan hinnasta erääntyy 48 vrk ennen matkan alkua.

Peruutusehdot: Matkan erityisluonteen vuoksi matkaan sovelletaan poikkeavia peruutusehtoja. Kehotamme matkustajiamme ottamaan matkavakuutuksen ja tarkistamaan sen peruutusturvakohdan.
Peruutusajankohta            Peruutuskulut

  • viim. 91 vrk ennen matkaa     150 €
  • 90–75 vrk ennen matkaa       350 €
  • 74–48 vrk ennen matkaa       650 €
  • 47–31 vrk ennen matkaa       50 % matkan hinnasta
  • 30–21 vrk ennen matkaa       70% matkan hinnasta
  • 20–8 vrk ennen matkaa        80 % matkan hinnasta
  • alle 8 vrk ennen matkaa        95 % matkan hinnasta

 

Olympia Kaukomatkatoimisto varaa Yleisten matkapakettiehtojen kohdan 8. mukaisesti oikeuden matkapaketin hinnanmuutokseen verojen ja muiden julkisten maksujen, valuuttakurssien sekä polttoaineiden tai muiden energialähteiden hinnoista aiheutuvien kuljetuskustannusten muutosten nojalla.

Matkan hinta perustuu 3.1.2022 voimassa olleisiin valuuttakursseihin ja tariffeihin. Kuluttaja-asiamiehen antamien ohjeiden mukaan hinnanmuutosta laskettaessa verrataan matkan hinnoittelukurssia ja 6 viikkoa ennen matkaa voimassa ollutta valuuttakurssia.

Vastuullinen matkanjärjestäjä on Olympia Kaukomatkatoimisto, joka on asettanut vakuuden Suomen Kilpailu- ja Kuluttajavirastoon (KKV).

Matkoja on myynnissä rajoitettu määrä. Tässä ilmoitetut matkan tiedot ja hinta perustuvat tämän päivän tilanteeseen ja voivat muuttua. Matkan ajantasaiset tiedot, hinta ja saatavuus ovat aina saatavissa olympia.fi -verkkopalvelusta tai toimistostamme. Matkan varaushetkellä vallitseva matkan sisältö, hinta ja matkaehdot muodostuvat osaksi matkasopimusta, joten kehotamme tutustumaan niihin huolellisesti. Annamme mielellämme lisätietoja.

Matkaan sovelletaan Yleisiä Matkapakettiehtoja sekä Olympian lisä- ja erityisehtoja.

Olympian yleiset matkaehdot
14 päivää
Haluatko kysyä lisää matka-asiantuntijaltamme? tai soita (09) 6962 770

Palvelemme arkisin klo 9-16. Voit myös lähettää sähköpostia olympia@olympia.fi.

 

Kokemuksia

Andien Aarteet
18 arvostelua
Erinomainen
36.00 %
Hyvä
57.00 %
Ok
6.50 %
Ei kovin hyvä
1.80 %
Ei lainkaan hyvä
0.00 %

Mielenkiintoinen ja ikimuistoinen matka. 

 

Olympian korkeatasoiset ryhmämatkat ovat ehdottoman oikea tapa tutustua kaukomaihin ja niiden kulttuuriin.

Hannu

Kohokohdat luonnollisesti Machu Picchu ja Titicaca-järvi. Hieno oli myös (olosuhteiden pakosta) La Pazíssa matkaoppaan junailema köysirata-ajelu kaupungin yläpuolella. Matkan sisältö muutenkin hyvä.

Hyvä tietää Andien Aarteet -matkasta

Andien Aarteet -matka on ollut Olympian matkavalikoimassa jo yli kymmenen vuotta. Pieniä muutoksia ohjelmaa on vuosien aikana tehty mutta pääkohteet varsinkin Perun puolella ovat pysyneet samoina.

Matkalle kannattaa kesävaatteiden lisäksi pakata myös lämmintä vaatetta, ilmastoituja tiloja ja vuoristoalueita varten. Punossa ja La Pazissa yölämpötilat saattavat laskea lähelle nollaa, joten aamulla on vielä viileää. Päiväsin lämpötilat ovat noin + 20 C, La Pazissa noin + 15 C. Matkalla kävellään paljon, joten edellytämme normaalia liikuntakykyä. Hyvät kävelykengät (esim lenkkitossut, kevyet vaelluskengät) on hyvä olla mukana.

Matkalla liikutaan suurimmaksi osaksi korkeassa ilmanalassa. Oleskelu korkealla vuoristossa (Cusco n. 3300 m, Puno ja Titicaca n. 3800 m ja La Paz n. 3650 m) ohuessa ilmassa edellyttää hyvää terveydentilaa. Suosittelemme keskustelua lääkärin kanssa ennen matkalle ilmoittautumista. Ohut ilma saattaa aiheuttaa oireita, kuten päänsärkyä, pahoinvointia, vatsavaivoja yms. Usein oireet helpottavat muutaman päivän oleskelun jälkeen. Lisähappea on yleensä saatavilla hotelleissa sekä bussissa. Huom! tarkista matkavakuutuksesi kattavuus mm. mahdollisen vuoristotaudin osalta.

Valuuttana Perussa on nuevo sol (PEN) ja Boliviassa boliviano (BOB). Mukaan kannattaa varata USAn dollareita ja euroja. Dollarit käyvät joissakin paikoissa suoraan maksuvälineenä, joten varaa myös pieniä seteleitä mukaan. Luottokortit käyvät hotelleissa sekä suuremmissa tavarataloissa ja ravintoloissa.

Matkalla käydään näissä Unescon maailmanperintökohteissa:

Liman historiallinen keskusta
Cuzco
Machu Picchu

 

Katso kaikki Perun matkat