Väli-Amerikan kiertomatkamme vie sinut muinaisten mayojen raunioille ja värikkäisiin siirtomaa-aikaisiin kaupunkeihin. Panama, El Salvador, Honduras, Guatemala ja Belize sijaitsevat maantieteellisesti lähellä toisiaan mutta jokaisella maalla on omat erityispiirteensä. Mayojen elämään ja arkkitehtuuriin tutustumme mm. Copánissa, Tikalissa ja Xunantunichissa. Tutustumme alueen maisemiin ja luontoon veneretkillä, kävelyillä niin sademetsissä kuin tulivuorimaisemissakin, perehdymme kahvin valmistukseen ja Tyynenmeren kilpikonnien suojeluun. Matkan alussa ja lopussa vietämme aikaa Panama Cityssä.
Matka Väli-Amerikan viidessä maassa
Matkalla on kolme Unescon maailmanperintölistalla olevaa mayakohdetta, lisäksi Guatemalan Antigua kuuluu maailmanperintöön.
Väli-Amerikan kiertomatkamme alkaa Panama Citystä. Kaupunki on poikkeuksellinen latinokaupunki, koska sen silhuetin piirtävät kymmenet modernit pilvenpiirtäjät. Vain lyhyen matkan päässä kaupungista pääsemme seuraamaan Mirafloresin suluilla laivojen kulkua Panaman kanavassa. Jatkamme El Salvadoriin, joka on pienin ja ehkä myös tuntemattomin kiertomatkamme maista. Vierailemme ”Väli-Amerikan Pompeijissa”, Joya de Cerénissä, joka valottaa meille tavallisen kansan elämää muinaisessa mayayhteiskunnassa. Aistimme siirtomaa-ajan tunnelmaa Suchitoton pikkukaupungissa ja tutustumme merikilpikonnien suojeluun Tyynenmeren rannikolla Jiquiliscon lahdella. Retkeilemme tulivuorimaisemissa Cerro Verden kansallispuistossa ja tutustumme paikalliseen kahvintuotantoon.
Väli-Amerikassa on paljon monipuolista nähtävää ja koettavaa luonnosta, kulttuurista ja historiasta kiinnostuneille
El Salvadorista kiertomatkamme jatkuu Hondurasiin, jossa vierailemme Copánin mayakaupungissa. Taidokkaasti koristeltu Copán lukeutuu mayasivilisaation tärkeimpiin kohteisiin. Värikkäitä ja uhanalaisia aralintuja näemme niiden suojelukeskuksessa.
Hondurasista siirrymme Guatemalaan, jossa muinaisten mayojen jälkeläiset asuttavat edelleen suurta osaa maasta. Historiallisen Antiguan kaupungin monet nähtävyydet ja kristallinkirkkaan Atitlanjärven maisemat tulevat meille tutuiksi. Kiertomatkamme kohokohtia on vierailu Pohjois-Guatemalan Tikalin mayakaupungissa, jossa näemme Tikalin huikeat temppelit eli ”Guatemalan pilvenpiirtäjät”.
Piipahdamme myös Belizeen, jossa tutustumme Xunantunichin mayakaupungin temppeleihin. Matkan päätteeksi palaamme meille jo tuttuun Panama Cityyn. Matkan antia on mukava muistella jäähyväispäivällisellä kaupungin viehättävässä vanhassakaupungissa, Casco Viejossa.
Matkaamme muinaisen mayasivilisaation sydänalueilla; mahtava mayavaltakunta ulottui muinoin nykyisen El Salvadorin ja Hondurasin länsiosista Guatemalaan, Belizeen ja aina Etelä-Meksikoon asti
Matkamme sisältää enemmän
Matkan hintaan sisältyy lennot, majoitus 2h huoneissa, runsaasti aterioita, ohjelmassa mainitut kuljetukset ja kiertokäynnit pääsymaksuineen sekä paljon muuta. Suomalainen matkanjohtaja. Lisämaksu 1h huoneesta.
Matkaohjelma
A=aamiainen,L=lounas, P=päivällinen (kuutena päivänä täysihoito, kahdeksana päivänä puolihoito sekä muut ohjelmassa mainitut ateriat)
Kaikki hotellitähditykset perustuvat paikallisiin luokituksiin.
Matkan tarkistettu ohjelma, aikataulu, ehdot ja hinnat julkaistaan noin 10 kk ennen matkan alkua.
Voit jo nyt tehdä matkalle alustavan varauksen lähtöpäivän kohdalta avautuvalla ennakkovarauslomakkeella tai toimistostamme, p 09 696 2770.
Alustava hinta-arvio noin 7 780 €/henkilö (2h huoneessa), lisämaksu 1h huoneesta noin 1 250 €.
ALUSTAVA MATKAOHJELMA
1. päivä, perjantai Lähtö Helsingistä (KLM) klo 7.00 Amsterdamin kautta (KLM) Panama Cityyn, jonne saavumme klo 16.30. Majoitumme 2 yöksi keskustassa sijaitsevaan hyvään keskitason InterContinental Miramar -hotelliin (★★★★).
2. päivä, lauantai Espanjalaiset perustivat Panama Cityn vuonna 1519. Vierailemme aamulla ”Panamá Viejon” raunioituneessa alkuperäisessä pääkaupungissa, jonka walesilainen kaappari Henry Morgan tuhosi vuonna 1671. Täystuhon jälkeen kaupunki perustettiin uudelleen 10 kilometrin päähän nykyiseen paikkaansa. Panama Cityn vanhan keskustan, ”Casco Viejon”, arkkitehtuuri on sekoitus karibialaista, tasavaltalaista, ranskalaista sekä siirtomaa-ajan tyyliä ja Art Decoa. Eri tyylit kuvastavat hyvin maan monikansallista kulttuurikirjoa. Historiallinen osa on vastakohta kaupungin liikekeskustan pilvenpiirtäjille. Tutustumme viehättävän vanhan keskustan nähtävyyksiin ja pistäydymme paikalliseen rommitaloon maistelemaan laadukkaita panamalaisia rommeja.
Lounaan jälkeen suuntaamme vain lyhyen ajomatkan päässä sijaitsevalle Panaman kanavalle, joka on valtiolle merkittävä tulonlähde. Kanava on 82 km pitkä ja se yhdistää Tyynenmeren ja Atlantin toisiinsa. Kanava oli jo käymässä pieneksi ns. Post Panamax -laivoille, joten vuosina 2007–2016 toteutettiin kanavan mittava laajennushanke. Mirafloresin sulkujen opastuskeskuksessa saamme hyvän käsityksen kanavan toiminnasta ja sen historiasta. Tervetulopäivällinen. (A, L, P)
3. päivä, sunnuntai Aamiaisen jälkeen kuljetus lentokentälle ja parin tunnen lento El Salvadorin pääkaupunkiin San Salvadoriin. Ennen hotelliin kirjautumista teemme lyhyen kävelykierroksen San Salvadorin vanhassa keskustassa. Majoitumme 3 yöksi keskusta-alueella sijaitsevaan hyvään keskitason Barceló San Salvador -hotelliin (★★★★). Päivällinen. (A, P)
4. päivä, maanantai Tänään teemme kokopäiväretken Tyynenmeren rannikolle Jiquiliscon lahdelle, joka on tunnettu merikilpikonnista. Monet merikilpikonnalajit pesivät El Salvadorissa ja Jiquiliscon lahti on maan tärkeimpiä pesimisalueita. Paikallinen voittoa tavoittelematon järjestö on tutkinut täällä merikilpikonnia viimeisen 10 vuoden ajan. Järjestön tavoitteena on kehittää merikilpikonnille paras mahdollinen suojeluohjelma lajien säilyttämiseksi.
Teemme lahdella veneretken yhdessä biologien kanssa, jotka ovat kouluttaneet paikallisia ihmisiä ottamaan aikuisia merikilpikonnia turvallisesti kiinni tutkimustarkoituksiin. Tutkimusten jälkeen kilpikonnat päästetään takaisin mereen. Näin on pystytty luomaan tietokanta, joka tarjoaa tutkijoille arvokasta tietoa. Näemme myös lintuja ja mahdollisesti hämähäkkiapinoita lyhyellä kävelykierroksella sademetsässä. (A, L)
5. päivä, tiistai Aamulla lähdemme kokopäiväretkelle. Aluksi lyhyt bussimatka San Salvadorin ulkopuolella sijaitsevaan Joya de Ceréniin, ”Väli-Amerikan Pompejiin”. Joya de Cerén on mayojen maalaiskylä, joka on säilynyt vulkaanisen tuhkaan hautautuneena. Kohde on hyvin merkittävä, sillä siellä on säilynyt tietoa tavallisen kansan elämästä. Joya de Cerén löydettiin vuonna 1976 ja se on kuulunut vuodesta 1993 lähtien Unescon maailmanperintöluetteloon. Tutustumme suojattuun arkeologiseen alueeseen ja kaivausalueen museon kokoelmiin.
Retkemme jatkuu maatilalle, jossa kasvatetaan indigokasvia. Indigosta saadaan sinistä väriainetta. Tutustumme tilan toimintaan ja indigon valmistukseen kasvista väriaineeksi. Tapaamme myös paikallisia käsityöläisiä, joiden kanssa pääsemme suunnittelemaan ja värjäämään omat indigotekstiilimme. Myöhemmin iltapäivällä saavumme Suchitotoon, joka on yksi El Salvadorin parhaiten säilyneistä ja kauneimmista siirtomaa-ajan kaupungeista. Kaupungissa on paljon värikkäitä rakennuksia, mukulakivikatuja ja kauniit näkymät lähijärvelle. Palaamme takaisin San Salvadoriin illansuussa. (A, L)
6. päivä, keskiviikko Tänään meillä on kestoltaan yksi kiertomatkamme pisimmistä ohjelmapäivistä. Lähdemme varhain aamulla noin parin tunnin bussimatkalle kohti länttä ja Cerro Verden kansallispuistoa. Kansallispuiston ydinalueen muodostavat neljä nuorta päätulivuorta sekä vulkaaninen järvi. Kansallispuiston kasvillisuus on runsas runsaiden sateiden ja usein usvaisen sään ansioista. Pääsemme ihailemaan kansallispuiston vehreitä tulivuori- ja Coetepeque-järvimaisemia helpolla kävelykierroksella. Lounaaksi syömme tänään el salvadorilaisia erikoisuuksia, pupusoita. Pupusa on eräänlainen parilaleipä, joka on valmistettu useimmiten maissijauhoista. Pääsemme myös seuraamaan pupusojen valmistusta ja ehkä myös itse osallistumaan niiden valmistukseen.
Pienestä koostaan huolimatta El Salvador kuuluu maailman 20. eniten kahvia tuottavan maan joukkoon. Me suomalaiset olemme puolestamme maailman ahkerimpia kahvinjuojia. Lounaan jälkeen tutustumme paikalliseen kahvintuotantoon ja opimme kahvintuotantoprosessit kahvipavusta herkulliseen kupilliseen tuoretta kahvia.
Illaksi saavumme Santa Anaan ja majoitumme kaupungin keskustassa sijaitsevaan keskitason Remfort-hotelliin (★★★) . (A, L, P)
7. päivä, torstai Santa Ana on El Salvadorin toiseksi suurin kaupunki ja sen pääaukiota reunustavat monet historialliset rakennukset. Teemme pienen kävelykierroksen kaupungin keskustassa.
Lounaan jälkeen lähdemme vajaan parinsadan kilometrin ajomatkalle kohti Hondurasin Copánia. Reittimme kulkee aluksi Guatemalan puolelle ja sitten Hondurasiin, joten meillä on tänään kaksi rajanylitystä. Saavumme perille Copániin illansuussa ja majoitumme 2 yöksi keskustassa sijaitsevaan hyvään keskitason Marina Copán -hotelliin (★★★★). (A, L, P)
8. päivä, perjantai Copán on mayasivilisaation tärkeimpiä kohteita. Se toimi laajan Copánin laakson poliittisena mutta myös uskonnollisena keskuksena, kunnes hylättiin 900-luvulla jkr. Taiteellisilla arvoilla mitattuna Copán on kenties kaikkein hienoin mayakulttuurikohde. Tutustumme Copánin tärkeimpiin alueisiin ja kohteisiin kävellen. Näemme mm. monet temppelit, alttarit, koristeellisia veistoksia ja hieroglyfien portaikon, joka on pisin koko Amerikasta löydetyistä hieroglyfikirjoituksista. Copán otettiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1980.
Lounaan jälkeen vierailemme yksityisessä suojelukeskuksessa ja lintupuistossa, joka pyrkii pelastamaan Keski-Amerikan uhanlaiset aralinnut. Keskus myös kuntouttaa luonnosta löydettyjä loukkaantuneita lintuja myöhemmin luontoon palautettavaksi. Pääsemme seuraamaan näitä älykkäitä ja värikkäitä lintuja lähietäisyydeltä ja tutustumme keskuksen toimintaan. (A, L)
9. päivä, lauantai Aamulla lähdemme noin 280 km:n ajomatkalle kohti Guatemalan Antiguaa, jonne matka kestää rajanylityksineen suurimman osan päivästä. Syömme lounaan matkan varrella.
Antiguaa ympäröi kolme lähes 4000 metrin korkeuteen kohoavaa tulivuorta: Agua, Fuego ja Acatenango. Kaupunki perustettiin vuonna 1543 ja se toimi siirtomaa-aikaisena pääkaupunkina aina vuoteen 1776, jolloin pääkaupungiksi tuli Guatemala City. Vallansiirto johtui vuoden 1773 suuresta maanjäristyksestä, joka raunioitti Antiguan pahoin. Majoitumme 2 yöksi keskusta-alueella sijaitsevaan hyvään keskitason Porta Hotel Antigua -hotelliin (★★★★). (A, L)
10. päivä, sunnuntai Aamupäivällä tutustumme kävelykierroksella historiallisen Antiguan tärkeimpiin rakennuksiin ja maamerkkeihin. Antigua on kuulunut Unescon maailmanperintöluetteloon vuodesta 1979 lähtien.
Lounaan jälkeen on omaa aikaan nauttia kaupungin kiireettömästä ilmapiiristä. (A, L)
11. päivä, maanantai Varhaisen aamiaisen jälkeen lähdemme parin tunnin bussimatkalle kohti Atitlanjärveä. Kristallinkirkasta Atitlanjärveä ympäröi kolme yli 3000 metrin korkuista tulivuorta: San Pedro, Toliman ja Atitlan. Järveä ympäröivät toistakymmentä kylää ovat Guatemalan ylänköalueen alkuperäisheimojen sydänmaita. Majoitumme järven rannalla Panajachelin pikkukaupungissa sijaitsevaan hyvään keskitason Porta Hotel del Lago -hotelliin (★★★★).
Iltapäivällä teemme veneretken, jonka aikana vierailemme järven rannan eri kylissä. Santiago Atitlanin kylä on Atitlanjärven suurin keskus ja paikallisten tzutujil-naisten sanotaan kutovan Guatemalan kauneimmat puserot, huipilit. (A, L)
12. päivä, tiistai Kiireettömän aamun jälkeen liikenteestä riippuen noin 3 tunnin bussimatka maan pääkaupunkiin Guatemala Cityyn, jossa syömme myöhäisen lounaan.
Illansuussa noin tunnin lento Pohjois-Guatemalaan Floresiin. Lentokentältä meillä on vielä runsaan puolen tunnin bussikuljetus Peten Itza -järven rannalla sijaitsevaan hyvään keskitason Camino Real Tikal -hotelliin (★★★★). Päivällinen. (A, L, P)
13. päivä, keskiviikko Muinaisista mayakaupungeista vaikuttavin lienee Unescon maailmanperintökohde Tikal. Sen viidakon kätköissä sijaitsevat temppelit rakennettiin huimaavan korkeiksi ja jyrkiksi. Kaupungin historia ulottuu aina vuoteen 700 eKr., mutta noin 900 jKr. Tikal hylättiin mystisesti. Se oli unohduksissa vuosisatojen ajan, kunnes vuonna 1848 kuminkerääjä Ambrosio Tut huomasi kumipuita viidakosta etsiessään korkeiden temppelinhuippujen pistävän esiin tiheän viidakon seasta.
Lähdemme retkelle Tikaliin varhain aamulla. Teemme Tikalin temppelialueella usean kilometrin lenkin metsäpolkuja pitkin ja tutustumme kaupungin tunnetuimpiin osiin. Syömme retkellä lounaan ja palaamme hotellille, minkä jälkeen loppupäivä on vapaa-aikaa. (A, L, P)
14. päivä, torstai Aamiaisen jälkeen lähdemme parin tunnin bussimatkalle kohti Belizen rajaa. Rajamuodollisuuksien jälkeen vierailemme Xunantunichin mayakaupungissa, joka oli muinoin merkittävä seremoniakeskus. Kaupungin suurin temppeli, El Castillo, kohoaa 40 metrin korkeuteen ja on koristeltu hienoin reliefein.
Xunantunichista meillä on vielä noin 3 tunnin ajomatka Western Highway -valtatietä pitkin Belizen suurimpaan kaupunkiin, Belize Cityyn. Matkamme varrelle jää Belizen nykyinen pääkaupunki, noin 20 000 asukkaan Belmopan. Hurrikaani Hattien tehtyä hurjaa tuhoa Belize Cityssä vuonna 1961 pääkaupunki päätettiin siirtää turvaan rannikolta sisämaahan Belmopaniin. Belize Cityssä majoitumme keskusta-alueella sijaitsevaan hyvään keskitason Fort George Hotel & Spa -hotelliin (★★★★). Päivällinen. (A, L, P)
15. päivä, perjantai Aamiaisen jälkeen kuljetus lentokentälle ja noin 2,5 tunnin lento Panama Cityyn. Majoitumme meille jo tuttuun InterContinental Miramar -hotelliin. Iltapäivällä on vapaa-aikaa. Vietä halutessasi aikaa, vaikka hotellin altaalla tai tee oma kävelyretki hotellin edustan hienolla Malecón-rantabulevardilla. Jäähyväispäivällinen. (A, P)
16. päivä, lauantai Päivä vielä vapaa-aikaa, ennen kuin paluulentomme (KLM) lähtee klo 18.45 Amsterdamin kautta (KLM) kohti Helsinkiä. (A)
17. päivä, sunnuntai Saavumme Helsinkiin klo 17.25.
Hotellit
InterContinental Miramar , Panama City
Barceló San Salvador, San Salvador
Remfort, Santa Ana
Marina Copán, Copán
Porta Hotel, Antigua
Porta Hotel del Lago, Panajachel
Camino Real Tikal , Peten Itza
Fort George Hotel & Spa, Belize City
Varaa matka omalle ryhmällesi
Kun kokoat vähintään 10 hengen ryhmän, järjestämme matkan yksilöllisenä teille.
Matka omalle ryhmällesiHinta, sisältö ja ehdot
Väli-Amerikan kiertomatka- reittilennot turistiluokassa
- lentokenttäkuljetukset matkakohteessa
- majoitus kahden hengen huoneissa ohjelmassa mainituissa tai vastaavissa hotelleissa
- useimpina päivinä puoli-/täysihoito
- ohjelmassa mainitut kuljetukset ja retket pääsymaksuineen
- palvelupalkkiot ja kantajamaksut hotelleissa
- lento- ja turistiverot ja muut viranomaismaksut
- juomarahat paikallisoppaille ja bussinkuljettajille
- suomalainen matkanjohto
Matkan ehdot ja ohjeet
Väli-Amerikan kiertomatkaLisämaksu 1h huoneesta.
Passin tulee olla voimassa vielä 6 kuukautta matkan jälkeen. Toimita meille värillinen kopio passisi kuvasivusta mielellään jo matkavarauksesi yhteydessä tai viimeistään 4 kuukautta ennen matkaa. Tarkista passisi voimassaolo ja kunto jo matkaa varatessasi ja hanki tarvittaessa uusi hyvissä ajoin. Mikäli uusit passisi ennen matkaa, toimita kopio myös uudesta passistasi viimeistään 4 kuukautta ennen matkaa. Passikopion voit lähettää salatussa sähköpostissa osoitteeseen passi(at)olympia.fi tai Omaloman kautta.
Matkalla kävellään paljon, joten edellytämme normaalia liikuntakykyä. Matka ei sovellu liikuntarajoitteisille. Matkalla on useita pitkiä, jopa koko päivän kestäviä, bussimatkoja ja tiet voivat joskus olla heikkokuntoisia.
Ryhmän minimikoko 14. Olympia varaa oikeuden perua lähdön, mikäli vähimmäisosallistujamäärä ei täyty.
Erityisiä rokotuksia ei tarvita, matkalla on vähäinen malarian tartuntavaara. Malarian ehkäisyä ei tarvita, mutta on tärkeää suojautua hyttysiltä hyvin.
Matkan luonteesta, säästä, tieolosuhteista yms. seikkojen takia joitain matkan osia saatetaan joutua muuttamaan tai jopa perumaan olosuhteiden vuoksi. Jos jokin matkan osa jouduttaisiin perumaan, korvataan se olosuhteiden kannalta sopivammalla vaihtoehdolla. Tutustu Väli-Amerikan matkojen erityisehtoihin (www.olympia.fi/matkaehdot)
Maksu- ja peruutusehdot julkaistaan matkan hinnoittelun yhteydessä.
Kuluttaja-asiamiehen antamien ohjeiden mukaan hinnanmuutosta laskettaessa verrataan matkan hinnoittelukurssia ja 6 viikkoa ennen matkaa voimassa ollutta valuuttakurssia.
Olympia Kaukomatkatoimisto varaa Yleisten matkapakettiehtojen kohdan 8. mukaisesti oikeuden matkapaketin hinnanmuutokseen verojen ja muiden julkisten maksujen, valuuttakurssien sekä polttoaineiden tai muiden energialähteiden hinnoista aiheutuvien kuljetuskustannusten muutosten nojalla.
Vastuullinen matkanjärjestäjä on Olympia Kaukomatkatoimisto, joka on asettanut vakuuden Suomen Kilpailu- ja Kuluttajavirastoon (KKV).
Matkoja on myynnissä rajoitettu määrä. Tässä ilmoitetut matkan tiedot ja hinta perustuvat tämän päivän tilanteeseen ja voivat muuttua. Matkan ajantasaiset tiedot, hinta ja saatavuus ovat aina saatavissa olympia.fi -verkkopalvelusta tai toimistostamme. Matkan varaushetkellä vallitseva matkan sisältö, hinta ja matkaehdot muodostuvat osaksi matkasopimusta, joten kehotamme tutustumaan niihin huolellisesti. Annamme mielellämme lisätietoja.
Matkaan sovelletaan Yleisiä Matkapakettiehtoja ja Olympian lisä- ja erityisehtoja.
Hyvä tietää Väli-Amerikan kiertomatkasta
Väli-Amerikan matkalla päivälämpötilat ovat useimmiten noin + 25–30 C°. Varaa siis mukaan kesävaatteita ja hyvät kengät, retkillä kävellään paljon ja myös epätasaisilla reiteillä.
Huom! Matkallamme on useita pidempiä bussimatkoja ja tiet voivat joskus olla heikkokuntoisia. Osa hotelleistamme (erityisesti maaseudulla), ovat kooltaan pieniä ja huoneiden koko ja niistä avautumat näkymät voivat olla erilaisia. Kaikissa hotelleissa ei mahdollisesti ole saatavilla huoneita erillisillä vuoteilla.
Hotellit Väli-Amerikassa saattavat vaatia matkustajilta takauksen hotellihuoneen hintaan kuulumattomista palveluista ja tuotteista (esim. minibaari). Vaivattominta takaus on tehdä omalla luottokortilla.
Valuutaksi Väli-Amerikan kiertomatkalle suosittelemme varaamaan USA:n dollareita ja/tai euroja. Hondurasin valuutta on lempira (HNL), Guatemalassa quetzal (GTQ) ja Belizessa valuutta on Belizen dollari (BZD). El Salvadorissa virallinen valuutta on USA:n dollari, 2021 alkaen myös bitcoin on ollut virallista valuuttaa. Panaman virallinen valuutta on balboa (PAB), joka käytännössä on sama kuin Yhdysvaltain dollari - Panamassa on kuitenkin omat kolikot, seteleinä käytetään USAn dollareita.
Väli-Amerikan kiertomatkallamme tutustumme neljään Unescon maailmanperintökohteeseen:
Joya de Cerén
Copán
Antigua
Tikal
Katso kaikki kiertomatkat