Matka Grönlantiin vie meidät maailman suurimman saaren ihmeelliseen ja ainutlaatuiseen luontoon. Jäätiköiden, vuorten ja vuonojen maisema on valtavaa tai ainakin vähintään suurta. Matkaamme Grönlannin länsirannikolla veneellä ja lentäen mutta myös aktiivisesti patikoiden, sillä osa nähtävyyksistä voidaan nähdä vain jalan.
Harvoin tarjolla - matka arktisessa Grönlannissa
Varaa matka viimeistään 26.2.2026 niin varmistat paikkasi!
Grönlannin matkan aluksi tutustumme saaren pääkaupunkiin, värikkäistä taloistaan tunnettuun Nuukiin ja käymme myös kulttuurikeskus Katuaqissa. Matkalla saamme kosketuksen ikivanhaan inuiittikulttuuriin, jonka erikoiset tavat ja kekseliäisyys ovat mahdollistaneet elämän ankarissa arktisissa olosuhteissa. Gastronomian kunnia-asiana Grönlannissa on raaka-aineiden tuoreus, jonka voimmekin todeta vastapyydetyn kalan maussa.
Kaffemikilla rupattelemme mukavia paikallisten kanssa kahvin ja pikkupurtavan kera
Nuukista lennämme maailman jäävuoripääkaupungiksi kutsuttuun Ilulissatiin. Teemme veneretkiä ja puikkelehdimme veneellä massiivisten jäävuorien lomassa sekä tutustumme Icefjord Center -opastuskeskukseen ja rekikoirien elämään. Ilulissatista teemme yhden yön retken Eqip Sermia -jäätikölle ja majoitumme lodgessa, josta on näkymät suoraan jäätikölle. Täällä pääset hetkeksi vapaaksi myös digimaailmasta ja voit nauttia luonnon mahtavuudesta ilman wifiä ja puhelinyhteyttä, hetkittäin jopa ilman sähköä mikäli aurinkosähkö ei ole saatavilla.
Jäätiköiden massiivisuuden ymmärrämme todistaessamme jäävuorten lohkeamista turvallisen välimatkan päästä
Koska tieverkostot Grönlannissa ovat rajalliset, teemme matkalla myös patikointeja, joilla pääsemme lähemmin tutustumaan arktiseen luontoon. Ihailemme patikoinneilla maisemia jäätiköiden suistoalueella ja kiikaroimme kukkaniityillä mahdollisia pienempiä nisäkkäitä kuten lumijäniksiä ja naaleja.
Disko-lahdella etsimme valaita, jotka ovat alueen säännöllisiä kesävieraita.
Matkamme sisältää enemmän
Matkan hintaan sisältyy lennot, majoitus 2h huoneissa, vähintään puolihoito päivittäin, ohjelman mukaiset kuljetukset ja retket pääsymaksuineen sekä paljon muuta. Suomalainen matkanjohtaja. Lisämaksu 1h huoneesta alk. 1 480 €.
Huom! Grönlannin matkalla teemme kaksi patikointia, jotka edellyttävät hyvää liikuntakykyä. Vaikka kyseessä ei varsinaisesti ole aktiivimatka, vain osallistumalla patikoinneille näet ja koet kaiken ohjelmassa kerrotun.
Aktiivimatkojemme vaativuustasoilla Grönlannissa tehtävistä patikoinnit ovat tasoa 1/5 (perustaso). Tutustu patikointien vaativuustasoihin tästä tai sivun lopussa olevassa Hyvä tietää -osiossa.
Matkaohjelma
A=aamiainen, L=lounas, RL=retkilounas, RE=retkieväs, P=päivällinen
Kaikki hotellitähditykset perustuvat paikallisiin luokituksiin.
1. päivä, tiistai Lähtö Helsingistä klo 06.10 (SAS) Kööpenhaminan kautta (Air Greenland) Grönlannin pääkaupunkiin Nuukiin, jonne saavumme klo 12.00. Lähes 20000 asukkaan Nuuk on grönlantilaisittain iso kaupunki. Keskustassa on siirtomaa-aikaisia taloja sekä muun muassa Kansallismuseo. Uudemmat asuinalueet ovat värikkäitä kuin karkkipussin sisältö; rakennusten monivärikirjo ulottuu vaaleanpunaisesta mintunvihreään. Keskustasta kävelee muutamassa minuutissa Godthåbsfjordin rannalle, joka on osa valtavaa vuonoaluetta. Kaupungin nykyaikaa edustavat gourmet-ravintolat, muotiliikkeet ja arkkitehtuuristaan palkittu kulttuurikeskus, Katuaq. Historian havinaa voi aistia siirtomaa-ajan satamassa, jossa perinteet ja nykyaika kohtaavat. Ostoksilla voi käydä Nuuk Centerissä, jossa on tarjolla kaikkea – melkein.
Kävelykierroksella käymme historiallisen sataman lisäksi myös kansallismuseossa. Grönlannin talous perustuu paljolti kalastukseen, minkä voimme itsekin todeta kauppahallin kalaosastolla. Vierailemme paikallisen perheen kodissa. Nautimme kahvia ja pikkupurtavaa paikallisittain kaffemikillä, joka on perinteinen tapa juhlistaa erityisiä tapahtumia sekä ystävien yhteenkuuluvuutta. Paikallinen perhe puhuu englantia ja kertoo elämästä Grönlannissa nykyään ja menneisyydessä.
Majoitumme keskustassa sijaitsevaan hyvään keskitason Hans Egede -hotelliin (★★★★) ja syömme aikaisen päivällisen nauttien grönlantilaisia tapaksia. Lautasella on maistiaisia erilaisista kuivatuista kaloista ja lihasta, sekä katkarapuja, kampasimpukoita ja muita paikallisia laatuelintarvikkeita. (A, P)
2. päivä, keskiviikko Aamulla lähdemme parin tunnin veneretkelle ihailemaan vuonomaisemia (ryhmän koon mukaan saatamme jakautua kahteen eri veneeseen). Veneessä on lämmin hytti ja wc. On kuitenkin hyvä varata mukaan tuulen- ja sateenpitävää vaatetusta, koska veneen kannelta on mielenkiintoista tarkkailla luontoa. Nopeakulkuisella veneellä ehdimme käydä vähän kauempanakin pääkaupungista. Hyvällä onnella saatamme nähdä valaita, hylkeitä ja merilintuja. Kiikarit kannattaa varata retkelle mukaan.
Myöhemmin iltapäivällä lennämme maailman ”jäävuoripääkaupunkiin” Ilulissatiin, joka sijaitsee dramaattisessa maisemassa jäävuonon rannalla, noin 300 kilometriä napapiiristä pohjoiseen Disko-lahden itärannalla. Majoitumme hyvään keskitason Ilulissat-hotelliin (★★★★) ja syömme päivällisen hotellin näköalaravintolassa. (A, P)
3. päivä, torstai Aamiaisen jälkeen lähdemme noin 5 tunnin laivamatkalle Disko-lahden koilliskulmauksessa sijaitsevalle Eqip Sermia -jäätikkölle. Pysähdymme jäätikön edustalle reilun tunnin ajaksi. Syömme lounaan laivalla samalla kun ihmettelemme jäätikön aktiivisuutta. Jatkuva ryske ja pauke ovat merkkejä jäätikön nopeasta etenemisestä, mikä aiheuttaa jäävuorien lohkeilua vuonon hyytävään syleilyyn. Massiivisten jäälohkareiden kaatuminen mereen aiheuttaa valtavia aaltoja, minkä vuoksi katselemme mahtavaa luonnonnäytelmää turvallisen etäisyyden päästä.
Iltapäivällä rantaudumme ja majoitumme Glacier Lodge Eqi -majapaikkaamme, josta on hieno näköala Eqip Sermia -jäätikölle. Yön yli kestävälle retkelle kannattaa pakata mukaan vain välttämätön, mieluummin kompaktiin reppuun. Laiturilta majoitusyksiköihin on jonkin verran matkaa ja jyrkkää nousua, eikä kantajia ole käytettävissä. Isot laukut voi jättää Ilulissatiin. Käytössämme on kahden kategorian mökkejä: Comfort ja Comfort deluxe. Molemmissa on oma wc, suihku, lämmitys ja sähkö sekä terassi. Deluxe -kategoriassa on lisäksi isot panoraamaikkunat, ja ne ovat lähempänä jäätikköä, noin 6 minuutin kävelymatkan päässä Cafe Victor -päivällisravintolasta. Comfort-mökit ovat kukkulan laella lähellä päivällisravintolaa. Deluxe-mökeistä on parempi näköala jäätikölle ja ne ovat lisämaksullisia.
Myöhemmin iltapäivällä halukkaat voivat lähteä matkanjohtajan kanssa tutustumiskävelylle. Huomioithan, että maasto on epätasainen ja kävelyyn sisältyy myös nousuja. Päivällisen nautimme Cafe Victorissa. (A, RL, P)
4. päivä, perjantai Aamiaisen jälkeen lähdemme noin kolmen tunnin patikoinnille vuoristoisessa maastossa (n. 4 km). Reitti suuntautuu läheisen jäätikköjoen suistoalueelle. Patikoinnin aikana pysähdymme nauttimaan kupposellisen kuumaa juotavaa. Samalla meillä on tilaisuus tarkkailla luontoa ja mahdollisesti nähdä kiehtovia arktisia eläimiä, kuten lumijäniksiä, naaleja ja merikotkia. Patikoidessamme taustalla avautuu lisäksi kaunis näkymä jäätikölle.
Iltapäivällä palaamme laivalla takaisin Ilulissatiin, jossa majoitumme kolmeksi yöksi jo tutuksi tulleeseen hyvään keskitason Ilulissat-hotelliin. (A, RE)
5. päivä, lauantai Vajaan 5 000 asukkaan Ilulissat on hyvin eloisa pikkukaupunki ja sillä on paikallisen mittapuun mukaan paljon kulttuuritarjontaa. Tutustumme aamulla keskustaan kävellen ja kuulemme samalla tarinoita, jotka avaavat meille paikallisen elämän erikoisuuksia. Ilulissatin jäävuono on Unescon maailmanperintökohde.
Lounaan syötyämme patikoimme vajaan 3 kilometriä helppokulkuista lankkupolkua pitkin Sermermiutin arkeologiselle alueelle, jossa on ollut asutusta jo ennen ajanlaskumme alkua. Siellä täällä on näkyvissä vanhoja luita, joiden perusteella voidaan päätellä mm. hylkeiden, lintujen ja valaiden kuuluneen muinaisten inuiittien ruokavalioon. Tutustumme myös reitin varrella sijaitsevaan Icefjord Centre -opastuskeskukseen. Vuonna 2019 valmistuneen rakennuksen arkkitehtuuri on kerrassaan upeaa. Näyttelyt luotsaavat vierailijoita sisälle inuiittikulttuuriin ja Grönlannin luontoon. ”Jään tarina” kertoo osaltaan massiivisen mannerjäätikön vaikutuksesta alueen elinolosuhteisiin vuosituhansien kuluessa. Rakennuksen katolta avautuu hieno näköala jäävuonoon.
Illalla teemme parin tunnin veneretken jäävuonoon, jonka suun matalikolle massiiviset jäävuoret jumiutuvat jopa vuosiksi, kunnes takana tulevien paine pakottaa ne eteenpäin. Jäävuoret ovat peräisin 40 kilometrin päässä sijaitsevasta Sermeq Kujalleq -jäätiköstä, jonka seinämä on 10 kilometriä leveä. Se on maailman ”tuottoisin” Etelämantereen ulkopuolella sijaitseva jäätikkö. Arvion mukaan noin 10 % Grönlannin jäävuorista on täältä kotoisin. (A, L, RE)
6. päivä, sunnuntai Ohjelmassa jälleen muutaman tunnin veneretki, jolloin etsimme valaita Disko-lahdelta. Valaskausi on parhaimmillaan kesällä aina syyskuun loppupuolelle saakka. Suurista valaista vakituisia kesävieraita ovat ryhävalaat, lahtivalaat, sillivalaat sekä grönlanninvalaat. Grönlanninvalas on toiseksi suurin merinisäkäs sinivalaan jälkeen. Sen kanta on nykyisin elinvoimainen valaanpyynnin loputtua käytännössä lähes kokonaan, lukuun ottamatta inuiittien perinteistä pienimuotoista pyyntiä.
Iltapäivällä tutustumme rekikoiratarhaan. Rekikoirat ovat olleet kautta aikojen inuiiteille tärkeä osa elämää. Erityisesti talvella niillä on iso rooli vetojuhtina joko hyöty- tai nykyisin myös huvikäytössä lisääntyneen matkailun myötä. Kesäisin niiden merkitys korostuu myös seurakoirina. Aamun alkajaisiksi teemme tuttavuutta rekikoirien kanssa ja saamme kuulla niiden ominaisuuksista ja sopeutuvuudesta arktisiin olosuhteisiin osana inuiittien jokapäiväistä elämää. Kaikki koirat eivät tosin ole innostuneita uusista tuttavuuksista, joten turhan ärhentelyn välttämiseksi koiratarhan opas osoittaa meille uteliaat ja ystävälliset koirat, joiden kanssa voimme kommunikoida turvallisesti.
Jäähyväispäivällisen syömme Grönlannin tuoreita antimia nauttien hotelli Hvide Falkin näköalaravintolassa (A, P)
7. päivä, maanantai Aamulla bussikuljetus kentälle ja lento 10.05 (Air Greenland) Nuukin (Air Greenland) ja Kööpenhaminan (SAS) kautta Helsinkiin, jonne saavumme tiistain puolella klo 01.30. (A)
Hotellit
Hans Egede, Nuuk
Glacier Lodge Eqi, Ilulissat
Ilulissat, Ilulissat
Lisämaksulliset retket ja palvelut
Majoitus Eqip Sermia -jäätiköllä deluxe-kategorian mökeissä
Majoitus Eqip Sermia -jäätiköllä deluxe-kategorian mökeissä
Eqip Sermia -jäätiköllä majoitumme yhden yön Glacier Lodgessa, josta on hieno näköala Eqip Sermia -jäätikölle. Käytössämme on kahden kategorian mökkejä: Comfort ja Comfort deluxe. Molemmissa vaihtoehdoissa on oma wc, suihku, lämmitys ja sähkö sekä terassi. Matkan perushintaan sisältyy majoitus 2h Comfort-mökeissä. Nämä sijaitsevat kukkulan laella, lähellä päivällisravintolaa.
Lisämaksusta (70 €/henkilö) voit varata 2h Comfort deluxe -kategorian mökin. Nämä mökit sijaitsevat lähempänä jäätikköä ja niissä on isot panoraamaikkkunat, joten näköala jäätikölle on parempi. Deluxe -mökeiltä on noin 6 minuutin kävelymatka päivällisravintolaan.
Varaa matka omalle ryhmällesi
Kun kokoat vähintään 10 hengen ryhmän, järjestämme matkan yksilöllisenä teille.
Matka omalle ryhmällesiHinta, sisältö ja ehdot
Grönlannin matka- reittilennot turistiluokassa
- lentokenttäkuljetukset matkakohteissa
- majoitus jaetussa 2 hengen huoneessa ohjelmassa mainituissa tai vastaavissa hotelleissa
- aamiaiset sekä muut ohjelmassa mainitut ateriat
- ohjelmassa mainitut kuljetukset ja retket pääsymaksuineen
- lentoverot, palvelupalkkiot sekä muut viranomaismaksut
- juomarahat paikallisoppaille
- suomalainen matkanjohto
Matkan ehdot ja ohjeet
Grönlannin matkaMatkan hinta 7 390 €/hlö (majoitus 2h Comfort-mökissä Eqip Sermia -jäätikön Glacier Lodgessa) tai 7 460 €/hlö (majoitus 2h Comfort deluxe -mökissä Glacier Lodgessa)
Lisämaksu 1h huoneesta 1 480 € (1h Comfort-mökki) tai 1 620 € (1h Comfort deluxe). 1h huoneita saatavissa rajoitetusti.
Grönlannin matkalle tarvitaan hyväkuntoinen voimassa oleva passi. Toimita meille värillinen kopio passisi kuvasivusta viimeistään 3 kk ennen lähtöä. Passikopion voit lähettää suojatussa sähköpostissa osoitteeseen passi(at)olympia.fi tai Omaloman kautta. Tarkista passisi voimassaolo ja kunto jo matkaa varatessasi ja hanki tarvittaessa uusi hyvissä ajoin.
HUOM! Matkalle osallistuminen edellyttää hyvää terveydentilaa ja hyvää kävelykykyä. Matkalla patikoidaan muutamana päivänä osittain epätasaisessakin maastossa useita kilometrejä. Matka ei sovellu henkilöille, joiden liikuntakyky on rajoittunut.
Ryhmän minimikoko on 15. Olympia varaa oikeuden perua lähdön, mikäli vähimmäisosallistujamäärä ei täyty.
Ohjelma annetaan sitoumuksetta. Sää, merenkäynti, jäätilanne yms. tekijät voivat aiheuttaa muutoksia reittiin ja viivästyksiä aikatauluihin. Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Maksuehdot: Ennakkomaksu 950 €. Loppumaksu erääntyy 1.5.2026.
Peruutusehdot: Matkan erityisluonteen vuoksi sovelletaan Olympian matkaehdoista merkittävästi poikkeavia peruutusehtoja. Varmista matkavakuutuksen voimassaolo ja tarkista sen peruutusturva.
Peruutusajankohta Peruutuskulut
- viimeistään 1.2.2026 450 €
- 2.2.–30.4.2026 950 €
- 1.5.–1.6.2026 50 % matkan kokonaishinnasta
- 2.6.–10.6.2026 80 % matkan kokonaishinnasta
- 11.6.2026 tai myöhemmin 95 % matkan kokonaishinnasta
Matkan hinnoittelu perustuu euroon.
Olympia Kaukomatkatoimisto varaa Yleisten matkapakettiehtojen kohdan 8. mukaisesti oikeuden matkapaketin hinnanmuutokseen verojen ja muiden julkisten maksujen, valuuttakurssien sekä polttoaineiden tai muiden energialähteiden hinnoista aiheutuvien kuljetuskustannusten muutosten nojalla.
Vastuullinen matkanjärjestäjä on Olympia Kaukomatkatoimisto, joka on asettanut vakuuden Suomen Kilpailu- ja Kuluttajavirastoon (KKV).
Matkoja on myynnissä rajoitettu määrä. Tässä ilmoitetut matkan tiedot ja hinta perustuvat tämän päivän tilanteeseen ja voivat muuttua. Matkan ajantasaiset tiedot, hinta ja saatavuus ovat aina saatavissa olympia.fi -verkkopalvelusta tai toimistostamme. Matkan varaushetkellä vallitseva matkan sisältö, hinta ja matkaehdot muodostuvat osaksi matkasopimusta, joten kehotamme tutustumaan niihin huolellisesti. Annamme mielellämme lisätietoja.
Matkaan sovelletaan Yleisiä Matkapakettiehtoja sekä Olympian lisä- ja erityisehtoja.
Hyvä tietää Grönlannin matkasta
Grönlannin kesäsää saattaa olla miellyttävän lämmin, mutta nopeat säätilan muutokset eivät ole harvinaisia. Keskimäärin päivälämpötilat ovat noin + 10 °C, yöllä alle 5 °C. Varaa mukaan kuoripukeutumiseen soveliaat vaatteet eli lämmintä alle sekä tuulen- ja sateenpitävää ylle. Maastopatikointiin soveltuvat tukevat jalkineet kuuluvat Grönlannin matkan perusvarustukseen samoin kuin päähine, aurinkovoide ja aurinkolasit. Aika ajoin esiintyy myös hyttysiä. Ota myös kiikarit mukaan.
Epiq Sermian yöpymiselle kannattaa pakata mukaan vain välttämätön, mieluimmin reppuun. Laiturilta majoitusyksiköihin on jonkin verran matkaa, eikä kantajia ole käytettävissä. Isot laukut voi jättää Ilulissatiin. Huom! Glacier Lodge Epiqissä kaikki sähkö tuotetaan aurinkopaneleeilla, sähkökatkot ovat yleisiä. Mökkien varusteluun ei kuulu wifiä eikä hiustenkuivaajaa, mökkien ovissa ei myöskään ole lukkoja. Sauna on vuokrattavissa lisämaksusta.
Patikoinnit matkalla - suositeltava kuntotaso:
Matkan patikoinnit ovat vaativuustasoa 1/5. (Olet harrastanut säännöllistä liikuntaa (jossa hikoilet ja hengästyt) 1–2 kertaa viikossa viimeisen puolen vuoden aikana. Jaksat sauvakävellä reippaasti 30 minuuttia kerrallaan, tai liikkua repun (3–5 kg) kanssa kumpuilevassa maastossa saman päivän aikana toistuvia 2–3 tunnin mittaisia lenkkejä.)
Grönlannin matkallamme on myös yksi Unescon maailmanperintökohde, Ilulissatin jäävuono.