Jokiristeilyllä Etelä-Ranskan maisemissa nautit hyvästä all inclusive -palvelusta ensimmäisen luokan Ms Viva Voyage -laivalla. Risteilemme ensin Rhônea pitkin Arlenista Lyoniin, josta jatkamme Saônea pitkin Burgundin viinialueelle. Risteilymme päättyy Lyoniin ja ehdimme tutustua myös Geneveen ennen paluulentoa. Teemme päivittäin retkiä jokivarsien viehättäviin kaupunkeihin ja tutustumme niiden nähtävyyksiin.
Jokiristeily keväisessä Ranskassa
Aloitamme matkan Välimeren rannalla sijaitsevasta Marseillesta. Sen silhuettia hallitsee kukkulan laella sijaitseva pyhiinvaelluskirkko, Notre-Dame de la Garde. Marseillesta matkaamme bussilla Arlesiin, jossa nousemme laivaan. Arles tunnetaan suuresta roomalaisajan amfiteatteristaan ja myös Vincent van Gogh on jättänyt jälkensä kaupungin historiaan. Risteilymme ensimmäinen pysähdys on Avignonissa, jossa kiteytyy katolisen kirkon ja Ranskan kuninkaan välinen valtataistelu 1300-luvulla paavinistuimen sijainnista. Viviersista teemme retken Ardèche-joen kanjoniin, joka on miljoonien vuosien kuluessa syöpynyt kalkkikivipitoiseen maaperään jättäen jälkeensä eriskummallisen kauniita muodostelmia ja tippukiviluolia.
Risteilemme Rhônella Arlesista Lyoniin ja jatkamme Saônea pitkin Burgundin viinialueelle
Viinin lisäksi tutustumme alueen arkkitehtuuriin ja nähtävyyksiin. Roomalaisajan vaikutus on edelleen vahvasti läsnä monissa retkikohteissamme. Risteilymme palaa Lyoniin, jonka historialliseen osaan tutustumme kävellen. Lyonissa on mahdollisuus myös hyödyntää tiheää julkisen liikenteen verkostoa. Matkan päätteeksi jatkamme vielä bussilla kansainväliseen Geneveen, jossa meillä on opastettu kierros.
Laivalla nautimme laadukkaista all inclusive -palveluista
Monipuolinen ruoka- ja juomavalikoima virvokkeista shamppanjaan sekä mielenkiintoinen retkiohjelma sisältyvät risteilyyn.
Matkamme sisältää enemmän
Matkan hintaan sisältyy lennot, majoitus 2h hyteissä keskikannella, all inclusive -palvelut laivalla, ohjelmassa mainitut retket ja kiertokäynnit pääsymaksuineen sekä paljon muuta. Suomalainen matkanjohtaja. Lisämaksu 1h hytistä alk. 790 €.
Rhônella ja Saônella risteilemme Ms Viva Voyagelle, joka on vuonna 2005 valmistunut 110 metriä pitkä ensimmäisen luokan jokilaiva. Hyvän huolenpidon ja säännöllisten uudistusten takia laiva on käytännössä uudenveroinen. Matkustajia laivaan mahtuu enimmillään 152. Laivalla on kolme majoituskantta. Noin 15 neliön hyttimme sijaitsevat keskimmäisellä Ruby-kannella sekä ylimmällä Diamond-kannella. Hyttivarustukseen kuuluu ranskalainen parveke, taulutelevisio, minibaari, Rituals-kylpytuotteet, hiustenkuivaaja, tallelokero, ilmastointi sekä WC ja suihku.
Ylimpänä laivalla on osittain katettu aurinkokansi lepotuoleineen. Viihtyisissä yleisissä tiloissa on ravintola, baari ja lounge sekä pieni matkamuistoputiikki. Laivan peräosassa on myös pieni baari/oleskelutila.
Lisätietoja laivayhtiön englanninkielisiltä sivuilta.
Risteilyn hintaan sisältyy all inclusive -palvelu. Se sisältää runsaan aamiaisen noutopöydästä, pöytiintarjoilun lounaalla ja päivällisellä, kapteenin tervetulococktailin, kaikki alkoholittomat juomat sekä oluet, viinit ja muut alkoholijuomat, minibaarin hytissä (vesi, virvoitusjuoma ja olut), langattoman netin, juomarahat sekä kuulokejärjestelmän retkillä. Laivalta voi lainata myös polkupyöriä omatoimiseen liikkumiseen.
Matkaohjelma
A=aamiainen, L=lounas, AI= all inclusive
1. päivä, torstai Lento (Air France) Helsingistä klo 6.40 Pariisin kautta (Air France) Marseilleen, jonne saavumme klo 12.55. Lounaan jälkeen tutustumme Marseilleen iltapäivän kierroksella. Marseille on Ranskan suurimpia kaupunkeja ja tärkeä Välimeren satama. Näemme muun muassa vilkkaan La Canebière-kadun sekä sen länsipäässä sijaitsevan vanhan sataman kahviloineen. Kukkulan laella sijaitseva Notre-Dame de la Garde -basilika on Marseillen tunnetuin maamerkki.
Myöhemmin jatkamme matkaa bussilla puolentoista tunnin verran Arlesiin, jossa nousemme laivaan. Laiva yöpyy Arlesissa. (L, AI laivaan nousun jälkeen)
2. päivä, perjantai Arles oli roomalaisajan tärkeimpiä kaupunkeja, mikä näkyy edelleen muinaisina monumentteina kaupunkikuvassa. Suureen amfiteatteriin mahtui aikoinaan 20 000 katsojaa. Se toimii nykyisin myös härkätaisteluareenana. Alyscamps, myös suuri roomalainen hautausmaa sekä teatteri muistuttavat antiikin ajoista. Arles on myös taiteen kehto: Van Gogh maalasi ja piirsi tuotteliaasti Arlesissa runsaan vuoden kestäneen oleskelunsa aikana ja leikkasi myös palan vasemmasta korvastaan. Kaupungin silhuetissa näkyy taidekeskus LUMA Arlesin teräspäällysteinen torni, joka on Frank Gehryn suunnittelema. Tutustumme Arlesiin historialliseen keskustaan parin tunnin kävelykierroksella.
Laivamme lähtee klo 13.30 kohti Avignonia, jonne saavumme klo 18.00.
Avignonin vankeus oli 1300-luvulla lähes 70 vuoden ajanjakso, jolloin paavinistuin oli siirrettynä Roomasta Avignoniin. Tällöin se oli käytännössä Ranskan kuninkaan määräysvallan alainen. Avignonin paavien palatsi ja historiallinen keskusta kuuluvat Unescon maailmanperintökohteisiin samoin kuin 1100-luvun lopulla rakennettu Saint-Bènèzet-silta. Rhônen tulva romahdutti aikoinaan suuren osan sillasta, joten sitä pitkin ei jokea ole ylitetty enää muutamaan sataan vuoteen. Tutustumme Avignoniin illalla parin tunnin kävelykierroksella. (AI)
3. päivä, lauantai Vuorokauden vaihduttua risteilemme yöllä Viviersiin jossa pysähdymme klo 7.00–14.00. Unelias pikkukaupunki on säilyttänyt hyvin keskiaikaisen tunnelman.
Teemme noin 4 tunnin bussiretken Ardèche-joen kanjonille. Luonnonpuistossa virtaava joki on miljoonien vuosien aikana kaivertanut syvän rotkon ja samalla ainutlaatuisen maiseman kalkkikivipitoiseen maastoon. Luonnonpuisto onkin retkeilijöiden suosiossa ja kesäaikaan monet tulevat hakemaan viilennystä kanjonin pohjalla virtaavan turkoosin joen rannoille. Alueelle tyypillisiä ovat monet tippukiviluolat, joista tunnetuin on Madeleinen luola. Ihailemme kanjonimaisemia valokuvatauoilla ja retken päätteeksi näemme myös Pont d`Arc-nimisen luonnon muovaaman kivisen kaarisillan. Käymme myös laventelimuseossa. Alueella viljellään monikäyttöistä tähkälaventelia, josta mm. tislataan eteeristä öljyä.
Iltapäivällä risteilemme vielä Tournonin pikkukaupunkiin, jonne saavumme klo 22.30 yöpymistä varten. (AI)
4. päivä, sunnuntai Aamulla on aikaa tutustua omatoimisesti Tournonin viehättävään pikkukaupunkiin, jonka silhuettia hallitsee historiallinen linnoitus. Kävelykadulle on lyhyt matka ja suklaan ystävät voivat ylittää joen kävelysiltaa pitkin ja käydä Valrhonan suklaapuodissa hankkimassa helpotusta makean nälkään.
Jatkamme risteilyä klo 12.00 kohti Lyonia, jonne saavumme klo 21.30 teknistä yöpymistä varten. (AI)
5. päivä, maanantai Laiva lähtee aamuyöllä kohti Mâconia, jonne savumme puolen päivän aikoihin. Maisemaa hallitsevat vanhan katedraalin kahdeksankulmaiset kaksoistornit sekä Pyhän Pietarin kirkon tornit. Jokirannan rakennukset tuovat aavistuksenomaisesti mieleen välimerellisen tunnelman. Kaupunkia ja jokea voi ihailla rantabulevardilla kävellen.
Lounaan jälkeen lähdemme puolen tunnin bussimatkalle Clunyyn. Pikkukaupunki kehittyi alun perin benediktiiniläisluostarin ympärille. Jo 900-luvulla perustettua luostaria laajennettiin myöhemmin muun muassa rakentamalla kirkko, joka oli pitkään maailman suurin. Nykyisin kirkko ja luostarialue on osittain raunioitunut, mutta edelleen vaikuttava nähtävyys. Paluumatkalla käymme Pierreclosin linnassa viinimaistelulla. Risteily jatkuu klo 21.00. (AI)
6. päivä, tiistai Saavumme aamuyöllä Chalon-sur-Saôneen. Se on Burgundin viinialueen toiseksi suurin kaupunki. Lähdemme aamulla bussilla 4 tunnin retkelle viinialueen pääkaupunkiin Beauneen. Charmikkaan kaupungin tunnelma on kuin läpileikkaus menneistä vuosisadoista. Viininviljelyn syvin olemus huokuu vanhojen holvikaarien alla sijaitsevissa viinikellareissa. Kaupungin helmi on kuitenkin 1400-luvulta peräisin oleva hyväntekeväisyyslaitos ja köyhien sairaala, Hospices / Hôtel-Dieu de Beaune. Upea rakennus on kenties paras esimerkki burgundilaisesta arkkitehtuurista. Erityistä huomiota herättää rakennuksen koristeellinen lasitiilikatto.
Iltapäivällä on vapaa-aikaa, kunnes lähdemme myötävirtaan kohti Lyonia klo 20.00. (AI)
7. päivä keskiviikko Saavumme aamiaisen aikoihin Lyoniin, jossa meillä on koko päivä aikaa laivan yöpyessä keskustan laiturissa.
Tutustumme 2000-vuotisen Lyonin vanhaankaupunkiin reilun parin tunnin kävelykierroksella. Vanhan Lyonin mukulakivikatujen kätköissä on salakäytäviä ”traboules”. Alun perin keskiaikaiset silkkityöläiset käyttivät näitä käytäviä tavarankuljetukseen. Monet niistä myös lyhensivät vedenhakumatkaa joelle. Suuri osa vanhan Lyonin kujista on joen kanssa samansuuntaisia, joten niitä pitkin matka oli pitkä. Toisen maailmansodan aikana vastarintaliike osasi hyödyntää salakäytäviä natseilta piilossa. Lyon on nykyään merkittävä gastronomian kaupunki. Makean nälkään voi maistaa vaikka paikallista herkkua ”La brioche à la praline”.
Kävelykierroksen jälkeen omatoimista tutustumista voi jatkaa retkeen sisältyvää metron päivälippua hyödyntäen. Suosittu vierailukohde on esimerkiksi upea Musée de Confluneces, jonne laituripaikkamme läheltä on 15 minuutin matka raitiovaunulla. (AI)
8. päivä, torstai Aamiaisen jälkeen jätämme jäähyväiset laivalle. Lähdemme bussilla Geneveen, johon tutustumme kaupunkikierroksella. Sveitsin toiseksi suurin kaupunki sijaitsee Genevejärven rannalla. Geneve tunnetaan monien kansainvälisten organisaatioiden kotipaikkana. Se on myös kuuluisan sveitsiläisen kelloteollisuuden keskus, jossa sijaitsee muun muassa Rolexin pääkonttori. Historiallinen keskusta ja sen sydämessä sijaitseva Bourg-de-Four-aukio sekä lahdella vettä 140 metrin korkeuteen syöksevä suihkulähde, Jet d´eau, ovat kaupungin tunnetuimmat nähtävyydet.
Lounas retkellä ja myöhemmin kuljetus kentälle, josta lento (Finnair) Helsinkiin klo 18.55–22.55. (A, L)
Varaa matka omalle ryhmällesi
Kun kokoat vähintään 10 hengen ryhmän, järjestämme matkan yksilöllisenä teille.
Matka omalle ryhmällesiHinta, sisältö ja ehdot
Jokiristeily Rhônella ja Saônella- reittilennot turistiluokassa
- lentokenttäkuljetukset matkakohteessa
- majoitus kahden hengen hytissä
- all inclusive -palvelut laivalla 1. päivän päivällisestä 8. päivän aamiaiseen sekä tulo- ja lähtöpäivän lounas
- ohjelmassa mainitut kuljetukset ja retket
- lento- ja turistiverot sekä muut viranomaismaksut
- satamamaksut
- juomarahat paikallisoppaille, bussinkuljettajille sekä laivan henkilökunnalle
- Olympian suomalainen matkanjohto
Matkan ehdot ja ohjeet
Jokiristeily Rhônella ja SaônellaLisämaksu yhden hengen hytistä on keskikannen hytissä 790 €, yläkannen hytissä 870 €.
Huom! 1h hyttejä on rajoitetusti.
Matkan perushinta kahden hengen hytissä keskikannella on 3 680 €/henkilö.
Kahden hengen hytissä yläkannella hinta on 3 860 €/henkilö.
Matkalla tarvitaan passi tai virallinen henkilökortti, jonka tulee olla voimassa matkan ajan. Lentolippuja varten tarvitsemme matkustajien tarkat henkilötiedot, joiden tulee täsmätä passin/henkilökortin kanssa. Toimita meille värillinen kopio passisi kuvasivusta/henkilökortistasi matkavarauksesi yhteydessä tai viimeistään 3 kuukautta ennen matkaa. Kopion voit lähettää suojattuna sähköpostilla osoitteeseen passi(at)olympia.fi tai Omaloman kautta.
Ryhmän minimikoko 15 matkustajaa. Olympia varaa oikeuden perua lähdön, mikäli vähimmäisosallistujamäärä ei täyty.
Retkillä on paljon kävelyä, joten osallistuminen edellyttää normaalia liikuntakykyä. Matka ei sovellu liikuntarajoitteisille.
Varustamo pidättää oikeuden muuttaa reittiä, laituripaikkoja ja aikatauluja sääolosuhteiden, liian alhaisen tai korkean vedenpinnan tason tai viranomaisten teknisten tms. rajoitusten vuoksi. Matkustajat voidaan kuljettaa myös bussilla kohteeseen. Äärimmäisessä tapauksessa risteily voidaan peruttaa ylivoimaisen esteen vuoksi.
Maksuehdot: Ennakkomaksu 550 €. Loppumaksu erääntyy 65 vrk ennen lähtöä.
Peruutusehdot: Matkan erityisluonteen ja suositun risteilyajankohdan vuoksi maksuissa ja peruutusehdoissa sovelletaan normaalia tiukempia ehtoja.
Mikäli matkustaja peruuttaa matkansa
- viimeistään 91 vrk ennen matkan alkua, pidätetään 200 €/henkilö
- 90–61 vrk ennen matkaa, pidätetään 550 €/henkilö
- 60–46 vrk ennen matkaa, pidätetään 950 €/henkilö
- 45–30 vrk ennen matkaa, pidätetään 1 500 €/henkilö
- 29–15 vrk ennen matkaa, pidätetään 75 % matkan kokonaishinnasta
- 14 vrk ennen matkaa tai myöhemmin, pidätetään 95 % matkan kokonaishinnasta
Matkan hinta perustuu euroon.
Olympia Kaukomatkatoimisto varaa Yleisten matkapakettiehtojen kohdan 8. mukaisesti oikeuden matkapaketin hinnanmuutokseen verojen ja muiden julkisten maksujen, valuuttakurssien sekä polttoaineiden tai muiden energialähteiden hinnoista aiheutuvien kuljetuskustannusten muutosten nojalla.
Vastuullinen matkanjärjestäjä on Olympia Kaukomatkatoimisto, joka on asettanut vakuuden Suomen Kilpailu- ja Kuluttajavirastoon (KKV).
Matkoja on myynnissä rajoitettu määrä. Tässä ilmoitetut matkan tiedot ja hinta perustuvat tämän päivän tilanteeseen ja voivat muuttua. Matkan ajantasaiset tiedot, hinta ja saatavuus ovat aina saatavissa olympia.fi -verkkopalvelusta tai toimistostamme. Matkan varaushetkellä vallitseva matkan sisältö, hinta ja matkaehdot muodostuvat osaksi matkasopimusta, joten kehotamme tutustumaan niihin huolellisesti. Annamme mielellämme lisätietoja.
Matkaan sovelletaan Yleisiä Matkapakettiehtoja ja Olympian lisä- ja erityisehtoja.
Kokemuksia
Hyvä tietää jokiristeilystä Rhônella ja Saônella
Risteily tehdään toukokuussa, jolloin kohteissa on jo lämmintä. Lämpötilat ovat päivällä +15 - +24 C. Illat saattavat kuitenkin olla viileämpiä joten varaa kesävaatteiden lisäksi mukaan ainakin takki/neule tai vastaava. Myös kevyt sadetakki tms voi olla retkipäivinä hyödyllinen. Mukavat jalkineet ovat retkillä tärkeät, kierroksilla ja kohteissa kävellään paljon.
Oleskelu laivalla on melko rentoa eikä päivällisille tarvitse pukeutua esim. pikkutakkeihin tai solmioihin. Asun tulee olla kuitenkin siisti, joten ruokasalissa ei tule käyttää shortseja, urheilusandaaleja yms. Hyteissä on vaatteille kohtuullisen hyvin säilytystilaa, mutta matkalaukuille vähemmän. Tämä on hyvä ottaa huomioon laukkua valitessa. Arvoesineet voi säilyttää hytin tallelokerossa. Hyteissä on säädettävä ilmastointi.
Varustamo pidättää oikeuden muuttaa reittiä, laituripaikkoja ja aikatauluja sääolosuhteiden, liian alhaisen tai korkean vedenpinnan tason tai viranomaisten teknisten tms. rajoitusten vuoksi. Matkustajat voidaan kuljettaa myös bussilla kohteeseen. Äärimmäisessä tapauksessa risteily voidaan peruttaa ylivoimaisen esteen vuoksi.
Unescon maailmanperintökohteet matkalla:
Pont du Gard -akvedukti
Avignonin paavien palatsi ja historiallinen keskusta
Arlesin roomalaisajan monumentit
Lyonin vanhakaupunki
Burgundin viinialue ja Beaune