Hyppää pääsisältöön

Ensisijaiset välilehdet

Joulumatka Moldovaan

Nauti tunnelmasta joulumarkkinoilla, ihastu paikalliseen ruoka- ja viinikulttuuriin sekä tutustu Chisinaun tärkeimpiin nähtävyyksiin

5 päivää alk.1 270 €/hlö
  • 23.12.2018 - 27.12.2018 Täynnä
  • Chisinau 4 yötä
  • Asconi retki
  • Trebujeni retki
  • Cricova retki

Matkareitti

Bussi
Auto
Lento
Laiva
Juna

Pikkuruinen Moldova on yksi Euroopan kummallisimmista maista. Matkailijat ovat vasta viime vuosina löytäneet maan, eikä massaturismista ole tietoakaan.Maa on ortodoksinen ja joulua täällä vietetään varsinaisesti vasta tammikuussa ortodoksisen kalenterin mukaisesti. Ehdimme tällä matkalla siis hyvin paikallisille joulumarkkinoille.

Moldovan tasavallan strateginen sijainti on tehnyt siitä historiassa sekä tärkeän kulkuväylän että sotatantereen Aasian ja Euroopan välillä. Maata ovat hallinneet vuoroin niin roomalaiset, hunnit, bulgaarit kuin myös ottomaanit ja Neuvostoliitto. Nykyinen Moldova ja siitä edelleen irtautunut Transnistria syntyivät Neuvostoliiton romahtamisen myötä. Transnistriassa on oma hallinto, valuutta, posti, armeija, passi- ja rajatarkastukset, mutta sitä ei ole yksikään maa tunnustanut itsenäiseksi valtioksi. Kartalla Moldova muistuttaa rypäleterttua, ja viininviljely onkin ollut täällä kauan tärkeä elinkeino ja osa kulttuuria. Pääsemme maistelemaan paikallisia viinejä jouluaaton juhlapäivällisellä Asconin viinitilalla ja Cricovan sokkeloisissa viinikellareissa. Moldovalaiset ovat ystävällisiä ja maan kauniit maisemat ja perinteinen ruokakulttuuri tarjoavat elämyksiä. Tutustumme moldovalaisen keittiön salaisuuksiin pienessä Trebujenin kylässä. Maan pääkaupungin Chisinaun nähtävyydet tulevat meille myös tutuiksi. Majoitumme koko matkan ajaksi sympaattiseen Chisinauhun ensimmäisen luokan hotelliin.

 

Matkaohjelma

Helsinki – Chisinau
1. päivä, sunnuntai 23.12. Lähtö Helsingistä (Turkish Airlines) klo 12.25 Istanbulin kautta (Turkish Airlines) Chisinauhun, jonne saavumme klo 20.30. Majoitumme 4 yöksi kaupungin keskustaan ensimmäisen luokan Radisson Blu Leogrand -hotelliin (★★★★★) ja syömme kevyen päivällisen. (P)

Chisinau ja Asconi
2. päivä, maanantai 24.12. Moldovalla on pitkä ja kenties hieman sekava historia. Maan menneisyys ja nykyajan vaikutteet juontuvat suurelta osin sen naapurimaista Ukrainasta ja Romaniasta. Moldova on yksi Euroopan pienimmistä valtiosta. Maan erottaa Romaniasta rajajoki Prut, joka yhtyy Tonavaan lähellä sen Mustaanmereen laskevaa suistoa. Toinen tärkeä rajajoki on idempänä virtaava Dnestr, joka erottaa maan itänaapurista Ukrainasta. Vilkas ja leveiden puistomaisten katujen pääkaupunki Chisinau sijaitsee Moldovan sydämessä aivan keskellä maata. Tutustumme parin tunnin kiertoajelulla kaupungin keskustan tärkeimpiin nähtävyyksiin. Näemme mm. kaupungin pääkadun Stefan cel Maren hallintorakennuksineen, katedraalin, katedraalipuiston ja riemukaaren. Päätämme kiertoajelumme lounaaseen. Iltapäivällä meillä on vapaa-aikaa, jolloin voit tutustua Chisinaun joulumarkkinoiden tarjontaan tai tehdä viime hetken jouluostokset. Illalla lähdemme bussilla noin 30 kilometrin päässä Chisinausta sijaitsevalle Asconin viinitilalle. Pääsemme tutustumaan tilan viineihin ja nautimme juhlapäivällisen moldovalaisittain kansanperinneohjelman kera. Myöhemmin palaamme takaisin Chisinauhun. (A, L, P)

Chisinau
3. päivä, tiistai 25.12. Joulupäivä on varattu kokonaan rentoutumiseen, hotellin palveluista nauttimiseen ja omatoimiseen Chisinauhun tutustumiseen. Kaupunkiin on helppo tutustua kävellen, sillä etäisyydet ovat lyhyet ja hotellimme sijaitsee erinomaisella paikalla lähellä katedraalipuistoa. Kaupungin tärkeimmät alueet, nähtävyydet ja ravintolat ovat kävelyetäisyydellä. Monet Chisinaussa vierailevat lähtevät myös päiväretkelle itsenäiseksi julistautuneeseen Transnistriaan. Transnistria on noin 200 km pitkä ja 20 km leveä Ukrainaan rajoittuva alue, joka käytännössä itsenäistyi Moldovasta yksipuolisesti. Yksikään maa ei kuitenkaan ole tunnustanut Transnistriaa. Alueen 130 000 asukkaan pääkaupunki Tiraspol Lenin-patsaineen ja panssarivaunuineen tarjoaa aikamatkan vanhan Neuvostoliiton kommunismin aikaan. Suomen Ulkoasiainministeriö ei kuitenkaan suosittele matkustamista Transnistriaan ja Olympia Kaukomatkatoimisto noudattaa samaa linjausta. Illalla yhteinen päivällinen. (A, P)

Trebujeni ja Cricova 
4. päivä, keskiviikko 26.12. Teemme kokopäiväretken kaupungin pohjoispuolelle. Ajamme bussilla hieman yli tunnissa Trebujenin pikkukylään, jossa pääsemme tutustumaan moldovalaisen keittiön salaisuuksiin perinneruoanlaiton merkeissä. Syömme myös lounaan Trebujenissa. Moldova tunnetaan sekä viineistään että kuohuviineistään ja neuvostoaikoina Moldovaa kutsuttiin leikkisästi ”Neuvostoliiton viinitarhaksi”. Lounaan jälkeen tutustumme maan tunnetuimpiin viinikellareihin Cricovassa. Cricovan viinikellarit on louhittu kalkkikiveen ja niiden mikroilmasto soveltuu erinomaisesti viinin kypsytykseen ja säilytykseen. Sokkeloisilla viinikellariluolastoilla on pituutta kaiken kaikkiaan noin 120 km. Legendan mukaan vuonna 1966 Neuvostoliiton juhlittu kosmonauttisankari Juri Gagarin eksyi viinikellareihin ja löysi tiensä takaisin maan pinnalle vasta kahden päivän kuluttua – silloinkin avustettuna ja tuettuna. Tutustumme viinikellareihin ja pääsemme maistelemaan paikan kuuluisia viinejä. Cricovan viinejä on mahdollista ostaa myös paikan päältä kotiin viemisiksi. Illalla nautimme vielä jäähyväispäivällisen (A, L, P)    

5. päivä, torstai 27.12. Varhaisen aamiaisen jälkeen kuljetus kentälle. Lentomme (Turkish Airlines) lähtee klo 9.40 Istanbulin kautta (Turkish Airlines) Helsinkiin, jonne saavumme klo 17.20. (A)

Olemme maininneet hotellin virallisen paikallisen luokituksen hotellin nimen yhteydessä. Huomioittehan, että paikalliset tähtiluokitukset eivät ole yhteismitallisia maailman eri kolkissa ja antavat usein liian hyvän kuvan hotellista.

Lisämaksu yhden hengen huoneesta 160 e

Tämän matkan hinnoittelu perustuu euroon.
Passin tulee olla voimassa vielä 6 kuukautta matkan jälkeen. Tarkistakaa passinne voimassaolo ja kunto jo matkaa varatessanne ja hankkikaa tarvittaessa uusi hyvissä ajoin ennen matkaa.
Matkustajilta edellytetään normaalia liikuntakykyä.  Matka ei sovellu liikuntarajoitteisille. Ryhmän minimikoko 15.

Ennakkomaksu 350 euroa.

Peruutusehdot:
Mikäli matkustaja peruuttaa matkansa

  • viimeistään 61 vrk ennen matkan alkua, pidätetään toimistokuluina 100 e / henkilö
  • 60–35 vrk ennen matkan alkua, pidätetään 250 e/henkilö
  • 34–21 vrk ennen matkan alkua, pidätetään ennakkomaksu
  • 20–15 vrk ennen matkan alkua, pidätetään 50 % matkan hinnasta
  • myöhemmin kuin 15 vrk ennen matkaa, pidätetään 95 % matkan hinnasta

Vastuullinen matkanjärjestäjä on Olympia Kaukomatkatoimisto, joka on asettanut vakuuden Suomen Kilpailu- ja Kuluttajavirastoon (KKV).

Matkoja on myynnissä rajoitettu määrä. Tässä ilmoitetut matkan tiedot ja hinta perustuvat tämän päivän tilanteeseen ja voivat muuttua. Matkan ajantasaiset tiedot, hinta ja saatavuus ovat aina saatavissa olympia.fi -verkkopalvelusta tai toimistostamme. Matkan varaushetkellä vallitseva matkan sisältö, hinta ja matkaehdot muodostuvat osaksi matkasopimusta, joten kehotamme tutustumaan niihin huolellisesti. Annamme mielellämme lisätietoja.

Matkaan sovelletaan matkan varaushetkellä voimassa olevia matkaehtoja. Viimeistään 30.6.2018 tehtäviin varauksiin sovelletaan Yleisiä Valmismatkaehtoja ja Olympian lisä- ja erityisehtoja.
1.7.2018 alkaen tehtäviin varauksiin sovelletaan Yleisiä Matkapakettiehtoja ja Olympian lisä- ja erityisehtoja.

Voit olla kiinnostunut myös näistä

16.5., 11.7. ja 19.9.
5 päivää

Moldova

alk.
1 150