

Mongolian kiertomatkalla tutustut paimentolaiselämään Mongolian aroilla, Tsingis-kaanin historiaan Karakorumissa sekä pääkaupunki Ulan Batoriin. Matkalla vietämme neljä yötä Deluxe-tason jurtissa ja nautimme vieraanvaraisesta paimentolaiskulttuurista kumpuilevassa, silmänkantamattomiin ulottuvassa maisemassa.
Kesäkuussa ruohoarojen villikukat alkavat kukkia ja Mongolian luonto on kauneimmillaan.
Mongolian kiertomatkamme alkaa ja päättyy pääkaupunki Ulan Batoriin. Tämä maailman kylmin pääkaupunki on hämmentävä sekoitus uusia pilvenpiirtäjiä, neuvostoarkkitehtuuria ja perinteisiä jurtta-asumuksia.
Ulan Batorin ulkopuolelle matkatessamme siirrymme kauaksi kiireestä ja kuhinasta. Maisema vaihtelee ruohotasangoista vuoristomaisemiin ja Gobin aavikon karuuteen. Ainutlaatuisten maisemien lisäksi tutustumme paimentolaisten elämään ja maistelemme paikallisiakin herkkuja täysihoitoaterioilla. Käymme mystisen Karakorumin raunioilla, buddhalais-luostarissa ja Hustain Nuruun kansallispuistossa voit nähdä villihevoset laukkaamassa laajoilla tasangoilla.
Mongoliassa edelleen käytettävät siirrettävät kodit, pyöreät jurtat ovat ihanteellisia paimentolaiselämään.
Vietämme neljä yötä deluxe-tason* jurtissa, joissa oma kylpyhuone ja WC lisäävät matkustusmukavuutta
Mongoliassa voi vieläkin aika ajoin tuntea astuvansa ajassa pari vuosisataa taaksepäin. Historiassa Mongolian suurvaltio ulottui Moskovasta Keltaisellemerelle saakka ja ensimmäisenä Mongoliasta tuleekin usein mieleen Tsingis-kaan sekä laajat arot paimentolaisineen ja Mongolian villihevoset. Nykyinen Mongolian alue on ”vain” vajaa viisi kertaa Suomen kokoinen.
Mongolian kansallissoittimen morin huurin eli ”hevosenpääviulun” haikeat soinnut sopivat täydellisesti hämärään iltaan kaukana maailman melskeistä
*) deluxe-tason jurttia on Hustain Nuruussa rajoitettu määrä. Hustain Nuruussa osa ryhmästä majoittuu yhden yön standard-luokan jurtassa, jossa wc ja suihku ovat yhteiskäytössä, tällöin myös hinta on 30 €/henkilö edullisempi.
Matkan hintaan sisältyy lennot, majoitus 2h huoneissa/jurtissa, täysihoitoateriat, ohjelman mukaiset kiertokäynnit ja retket pääsymaksuineen, palvelupalkkiot, lento- ja turistiverot sekä paljon muuta. Matkalla suomalainen matkanjohtaja. Lisämaksu 1h huoneesta/jurtasta 710 €.
A=aamiainen, L=lounas, RL=retkilounas, P=päivällinen (matkalla on täysihoito)
Kaikki hotellitähditykset perustuvat paikallisiin luokituksiin.
1. päivä, perjantai 1.9. Lähtö Helsingistä (Turkish Airlines) klo 12.55 Istanbulin kautta (Turkish Airlines) Ulan Batoriin, Mongoliaan.
2. päivä, lauantai 2.9. Klo 7.10 saavumme Mongolian pääkaupunkiin Ulan Batoriin, jonka nimi tarkoittaa punaista sankaria. Lentokentältä ajamme kaupungin keskustaan Sukhbaatar-aukiolle, jonka laidalla ovat maan hallintorakennukset. Nousemme Zaisan-kukkulalle, josta avautuu näkymät kaupunkiin. Lounaan jälkeen majoitumme Best Western Premium Tuushin -hotelliin (★★★★★). Illalla nautimme tervetulopäivällisen. (L, P)
3. päivä, sunnuntai 3.9. Ulan Batorin arkkitehtuuri on sekoitus uutta ja vanhaa – keskustan lasiseinäisten pilvenpiirtäjien naapurina seisovat sosialismin aikana rakennetut betonitalot. Myös perinteiset mongolialaiset jurtat kuuluvat kaupunkikuvaan. Aloitamme pääkaupunkiin tutustumisen maan suurimmasta ja tärkeimmästä luostarista, Gandantegchinlenista. Vierailemme myös Kansallismuseossa. Iltapäivällä ajamme Gorhki Tereljin kansallispuistoon, joka on suosittu ulkoilualue, mm. erikoisten graniittimuodostelmien takia. Majoitumme jurttakylän deluxe-tason jurttiin, joissa on oma wc ja suihku. (A, L, P)
4. päivä, maanantai 4.9. Aamupäivällä vierailemme paimentolaisperheessä. Palaamme lounaalle jurttakylään. Paluumatkalla Ulan Batoriin käymme katsomassa mahtavaa Tsingis-kaanin ratsastajapatsasta. Mongolit arvostavat nykyään Tsingis-khanin perintöä, mikä näkyy myös patsaan koossa; se ulottuu 40 metrin korkeuteen. Ulan Batorissa majoitumme jo tuttuun Best Western Premium Tuushin -hotelliin. (A, L, P)
5. päivä, tiistai 5.9. Tänään suuntaamme Hustain Nuruun kansallispuistoon. Matkalla kansallispuistoon pysähdymme paimentolaiskylään, jossa näemme esityksen, joka valottaa meille mongolialaisten paimentolaisten perinteitä ja elämää. Lounaan jälkeen jatkamme Hustain Nuruun. Kansallispuisto tunnetaan kumpuilevista maisemistaan ja ruohoaroilla käyskentelevistä villihevosistaan (takhi). Mongolianvillihevonen oli 1960-luvulla vaarassa kuolla sukupuuttoon, mutta vuosikymmenten suojelutyö ja yhteistyö eläintarhojen kanssa on elvyttänyt kannan. Korkeasaaren eläintarha on ollut mukana suojelutyössä ja mongolianhevostammat Hanna ja Helmi tekivät matkan Korkeasaaresta Mongolian aroille vuonna 2018. Nykyään villihevoset vaeltavat taas Mongolian aroilla.
Majoitumme kansallispuistossa Moltsog Resortin kahden hengen deluxe-tason jurttiin, jossa on puulattia, pöytä, erilliset sängyt sekä oma wc ja suihku. Keskellä oleva kamiina – myös muinaisille mongoleille pyhä tulen säilyttäjä ja ylläpitäjä – on asumuksen sydän. Jurttaan astuessaan on kohteliasta harpata kynnyksen yli. (A, L, P)
6. päivä, keskiviikko 6.9. Aamulla jatkamme Bayangobiin. Hiekkadyyneistä kosteikkoihin vaihtelevat maisemat ovat kotina omaperäiselle eläin- ja kasvimaailmalle. Varmimpia ”bongauksia” ovat lukuisat linnut, esimerkiksi suuret kotkat ja haukat, sekä koloonsa kiireesti puikahtavat murmelit. Harvinaisempia sen sijaan mm. villikameli, aasialainen villiaasi, saiga-antilooppi ja soopeli. Majoitumme 2 yöksi deluxe-tason jurttiin.
Nautittuamme lounaan tutustumme hevostenkasvattajien leiriin ja halukkaat voivat kokeilla, miltä perinteinen puusatula tuntuu. Tarjolla on myös airakkia, perinteistä mongolialaista tammanmaidosta valmistettua juomaa. Palaamme jurttakylämme illalliselle. Illan viiletessä jurtan keskellä sijaitsevaan kamiinaan sytytetään tuli. Puilla tai lannalla lämmitettävä kamiina pitää jurtan miellyttävän lämpöisenä. (A, RL, P)
7. päivä, torstai 7.9. Aamiaisen jälkeen lähdemme koko päivän retkelle Tsingis-kaanin vuonna 1220 perustamaan pääkaupunkiin, Karakorumiin, josta on enää vähän jäljellä. Kiinalaiset polttivat kaupungin 1400-luvun loppupuolella niin perusteellisesti, että vain kaksi kivistä kilpikonnaa on jäänyt muistuttamaan, missä maailman suurimman imperiumin pääkaupunki kerran sijaitsi. Alueen tärkein kohde on vuonna 1586 perustettu ”Sadan aarteen” eli Erdene Zuun lamalainen buddhalaisluostari. Tämä Mongolian ensimmäinen buddhalainen luostari rakennettiin ainakin osittain Karakorumin hävityksestä jääneistä rakennustiilistä. Luostarissa näemme mm. värikkäitä tiibetinbuddhalaisia thangka-maalauksia, buddha-veistoksia ja seremonioissa käytettäviä naamioita.
Päivän aikana saamme nauttia mahtavista maisemista. Samaan näkymään mahtuvat vehreät arot, lumihuippuiset vuoret ja aavikon reuna. Aroilla laiduntaa laumoina hevosia, jakkeja ja lampaita. Myöhään iltapäivällä palaamme jurttakyläämme. (A, L, P)
8. päivä, perjantai 8.9. Verkkaisen aamun jälkeen lähdemme paluumatkalle Ulan Batoriin. Pääkaupungissa vierailemme Gobi Kashmir -tehtaassa sekä tehtaan myymälässä, jossa voimme ihastella mm. värikkäitä huiveja ja lämpimiä neuleita. Majoitumme tuttuun Best Western Premium Tuushin -hotelliin. (A, L, P)
9. päivä, lauantai 9.9. Tänään jatkamme pääkaupunkiin tutustumista. Vierailemme mm. hiljattain avatussa Tsingis-kaan -museossa. Lounaan jälkeen vapaata aikaa. Illalla kokoonnumme läksiäisillalliselle. (A, L, P)
10. päivä, sunnuntai Aikaisin aamulla kuljetus lentokentälle, josta klo 08.40–18.50 lento (Turkish Ailines) Istanbulin kautta (Turkish Airlines) Helsinkiin.
A=aamiainen, L=lounas, RL=retkilounas, P=päivällinen (matkalla on täysihoito)
Kaikki hotellitähditykset perustuvat paikallisiin luokituksiin.
1. päivä, perjantai Lähtö Helsingistä (Turkish Airlines) klo 12.55 Istanbulin kautta (Turkish Airlines) Ulan Batoriin, Mongoliaan.
2. päivä, lauantai Klo 7.10 saavumme Mongolian pääkaupunkiin Ulan Batoriin, jonka nimi tarkoittaa punaista sankaria. Lentokentältä ajamme kaupungin keskustaan Sukhbaatar-aukiolle, jonka laidalla ovat maan hallintorakennukset. Nousemme Zaisan-kukkulalle, josta avautuu näkymät kaupunkiin. Lounaan jälkeen majoitumme Best Western Premium Tuushin -hotelliin (★★★★★). Illalla nautimme tervetulopäivällisen. (L, P)
3. päivä, sunnuntai Ulan Batorin arkkitehtuuri on sekoitus uutta ja vanhaa – keskustan lasiseinäisten pilvenpiirtäjien naapurina seisovat sosialismin aikana rakennetut betonitalot. Myös perinteiset mongolialaiset jurtat kuuluvat kaupunkikuvaan. Aloitamme pääkaupunkiin tutustumisen maan suurimmasta ja tärkeimmästä luostarista, Gandantegchinlenista. Vierailemme myös Kansallismuseossa. Iltapäivällä ajamme Gorhki Tereljin kansallispuistoon, joka on suosittu ulkoilualue, mm. erikoisten graniittimuodostelmien takia. Majoitumme jurttakylän deluxe-tason jurttiin, joissa on oma wc ja suihku. (A, L, P)
4. päivä, maanantai Aamupäivällä vierailemme paimentolaisperheessä. Palaamme lounaalle jurttakylään. Paluumatkalla Ulan Batoriin käymme katsomassa mahtavaa Tsingis-kaanin ratsastajapatsasta. Mongolit arvostavat nykyään Tsingis-khanin perintöä, mikä näkyy myös patsaan koossa; se ulottuu 40 metrin korkeuteen. Ulan Batorissa majoitumme jo tuttuun Best Western Premium Tuushin -hotelliin. (A, L, P)
5. päivä, tiistai Tänään suuntaamme Hustain Nuruun kansallispuistoon. Matkalla kansallispuistoon pysähdymme paimentolaiskylään, jossa näemme esityksen, joka valottaa meille mongolialaisten paimentolaisten perinteitä ja elämää. Lounaan jälkeen jatkamme Hustain Nuruun. Kansallispuisto tunnetaan kumpuilevista maisemistaan ja ruohoaroilla käyskentelevistä villihevosistaan (takhi). Mongolianvillihevonen oli 1960-luvulla vaarassa kuolla sukupuuttoon, mutta vuosikymmenten suojelutyö ja yhteistyö eläintarhojen kanssa on elvyttänyt kannan. Korkeasaaren eläintarha on ollut mukana suojelutyössä ja mongolianhevostammat Hanna ja Helmi tekivät matkan Korkeasaaresta Mongolian aroille vuonna 2018. Nykyään villihevoset vaeltavat taas Mongolian aroilla.
Majoitumme kansallispuistossa Moltsog Els Campin kahden hengen deluxe-tason jurttiin, jossa on puulattia, pöytä, erilliset sängyt sekä oma wc ja suihku (huom! muutamia standard-tason jurttia myös käytössä) Jurtan keskellä oleva kamiina – myös muinaisille mongoleille pyhä tulen säilyttäjä ja ylläpitäjä – on asumuksen sydän. Jurttaan astuessaan on kohteliasta harpata kynnyksen yli. (A, L, P)
6. päivä, keskiviikko Aamulla jatkamme Bayangobiin. Hiekkadyyneistä kosteikkoihin vaihtelevat maisemat ovat kotina omaperäiselle eläin- ja kasvimaailmalle. Varmimpia ”bongauksia” ovat lukuisat linnut, esimerkiksi suuret kotkat ja haukat, sekä koloonsa kiireesti puikahtavat murmelit. Harvinaisempia sen sijaan mm. villikameli, aasialainen villiaasi, saiga-antilooppi ja soopeli. Majoitumme 2 yöksi deluxe-tason jurttiin.
Nautittuamme lounaan tutustumme hevostenkasvattajien leiriin ja halukkaat voivat kokeilla, miltä perinteinen puusatula tuntuu. Tarjolla on myös airakkia, perinteistä mongolialaista tammanmaidosta valmistettua juomaa. Palaamme jurttakylämme illalliselle. Illan viiletessä jurtan keskellä sijaitsevaan kamiinaan sytytetään tuli. Puilla tai lannalla lämmitettävä kamiina pitää jurtan miellyttävän lämpöisenä. (A, RL, P)
7. päivä, torstai Aamiaisen jälkeen lähdemme koko päivän retkelle Tsingis-kaanin vuonna 1220 perustamaan pääkaupunkiin, Karakorumiin, josta on enää vähän jäljellä. Kiinalaiset polttivat kaupungin 1400-luvun loppupuolella niin perusteellisesti, että vain kaksi kivistä kilpikonnaa on jäänyt muistuttamaan, missä maailman suurimman imperiumin pääkaupunki kerran sijaitsi. Alueen tärkein kohde on vuonna 1586 perustettu ”Sadan aarteen” eli Erdene Zuun lamalainen buddhalaisluostari. Tämä Mongolian ensimmäinen buddhalainen luostari rakennettiin ainakin osittain Karakorumin hävityksestä jääneistä rakennustiilistä. Luostarissa näemme mm. värikkäitä tiibetinbuddhalaisia thangka-maalauksia, buddha-veistoksia ja seremonioissa käytettäviä naamioita.
Päivän aikana saamme nauttia mahtavista maisemista. Samaan näkymään mahtuvat vehreät arot, lumihuippuiset vuoret ja aavikon reuna. Aroilla laiduntaa laumoina hevosia, jakkeja ja lampaita. Myöhään iltapäivällä palaamme jurttakyläämme. (A, L, P)
8. päivä, perjantai Verkkaisen aamun jälkeen lähdemme paluumatkalle Ulan Batoriin. Pääkaupungissa vierailemme Gobi Kashmir -tehtaassa sekä tehtaan myymälässä, jossa voimme ihastella mm. värikkäitä huiveja ja lämpimiä neuleita. Majoitumme tuttuun Best Western Premium Tuushin -hotelliin. (A, L, P)
9. päivä, lauantai Tänään jatkamme pääkaupunkiin tutustumista. Vierailemme mm. hiljattain avatussa Tsingis-kaan -museossa. Lounaan jälkeen vapaata aikaa. Illalla kokoonnumme läksiäisillalliselle. (A, L, P)
10. päivä, sunnuntai Aikaisin aamulla kuljetus lentokentälle, josta klo 08.40–18.50 lento (Turkish Ailines) Istanbulin kautta (Turkish Airlines) Helsinkiin.
A=aamiainen, L=lounas, RL=retkilounas, P=päivällinen (matkalla on täysihoito)
Kaikki hotellitähditykset perustuvat paikallisiin luokituksiin.
Tämän lähdön ohjelma, hinnat ja ehdot julkaistaan joulukuussa 2023.
Voit jo nyt tehdä matkalle alustavan varauksen lähtöpäivän kohdalta avautuvalla ennakkovarauslomakkeella tai toimistostamme, p 09 696 2770
Alustava hinta-arvio noin 3 300 €/hlö, 2h huoneessa/jurtassa.
ALUSTAVA MATKAOHJELMA
1. päivä, perjantai Lähtö Helsingistä (Turkish Airlines) klo 12.55 Istanbulin kautta (Turkish Airlines) Ulan Batoriin, Mongoliaan.
2. päivä, lauantai Klo 7.10 saavumme Mongolian pääkaupunkiin Ulan Batoriin, jonka nimi tarkoittaa punaista sankaria. Lentokentältä ajamme kaupungin keskustaan Sukhbaatar-aukiolle, jonka laidalla ovat maan hallintorakennukset. Nousemme Zaisan-kukkulalle, josta avautuu näkymät kaupunkiin. Lounaan jälkeen majoitumme Best Western Premium Tuushin -hotelliin (★★★★★). Illalla nautimme tervetulopäivällisen. (L, P)
3. päivä, sunnuntai Ulan Batorin arkkitehtuuri on sekoitus uutta ja vanhaa – keskustan lasiseinäisten pilvenpiirtäjien naapurina seisovat sosialismin aikana rakennetut betonitalot. Myös perinteiset mongolialaiset jurtat kuuluvat kaupunkikuvaan. Aloitamme pääkaupunkiin tutustumisen maan suurimmasta ja tärkeimmästä luostarista, Gandantegchinlenista. Vierailemme myös Kansallismuseossa. Iltapäivällä ajamme Gorhki Tereljin kansallispuistoon, joka on suosittu ulkoilualue, mm. erikoisten graniittimuodostelmien takia. Majoitumme jurttakylän deluxe-tason jurttiin, joissa on oma wc ja suihku. (A, L, P)
4. päivä, maanantai Aamupäivällä vierailemme paimentolaisperheessä. Palaamme lounaalle jurttakylään. Paluumatkalla Ulan Batoriin käymme katsomassa mahtavaa Tsingis-kaanin ratsastajapatsasta. Mongolit arvostavat nykyään Tsingis-khanin perintöä, mikä näkyy myös patsaan koossa; se ulottuu 40 metrin korkeuteen. Ulan Batorissa majoitumme jo tuttuun Best Western Premium Tuushin -hotelliin. (A, L, P)
5. päivä, tiistai Tänään suuntaamme Hustain Nuruun kansallispuistoon. Matkalla kansallispuistoon pysähdymme paimentolaiskylään, jossa näemme esityksen, joka valottaa meille mongolialaisten paimentolaisten perinteitä ja elämää. Lounaan jälkeen jatkamme Hustain Nuruun. Kansallispuisto tunnetaan kumpuilevista maisemistaan ja ruohoaroilla käyskentelevistä villihevosistaan (takhi). Mongolianvillihevonen oli 1960-luvulla vaarassa kuolla sukupuuttoon, mutta vuosikymmenten suojelutyö ja yhteistyö eläintarhojen kanssa on elvyttänyt kannan. Korkeasaaren eläintarha on ollut mukana suojelutyössä ja mongolianhevostammat Hanna ja Helmi tekivät matkan Korkeasaaresta Mongolian aroille vuonna 2018. Nykyään villihevoset vaeltavat taas Mongolian aroilla.
Majoitumme kansallispuistossa Moltsog Els Campin kahden hengen deluxe-tason jurttiin, jossa on puulattia, pöytä, erilliset sängyt sekä oma wc ja suihku. Keskellä oleva kamiina – myös muinaisille mongoleille pyhä tulen säilyttäjä ja ylläpitäjä – on asumuksen sydän. Jurttaan astuessaan on kohteliasta harpata kynnyksen yli. (A, L, P)
6. päivä, keskiviikko Aamulla jatkamme Bayangobiin. Hiekkadyyneistä kosteikkoihin vaihtelevat maisemat ovat kotina omaperäiselle eläin- ja kasvimaailmalle. Varmimpia ”bongauksia” ovat lukuisat linnut, esimerkiksi suuret kotkat ja haukat, sekä koloonsa kiireesti puikahtavat murmelit. Harvinaisempia sen sijaan mm. villikameli, aasialainen villiaasi, saiga-antilooppi ja soopeli. Majoitumme 2 yöksi deluxe-tason jurttiin.
Nautittuamme lounaan tutustumme hevostenkasvattajien leiriin ja halukkaat voivat kokeilla, miltä perinteinen puusatula tuntuu. Tarjolla on myös airakkia, perinteistä mongolialaista tammanmaidosta valmistettua juomaa. Palaamme jurttakylämme illalliselle. Illan viiletessä jurtan keskellä sijaitsevaan kamiinaan sytytetään tuli. Puilla tai lannalla lämmitettävä kamiina pitää jurtan miellyttävän lämpöisenä. (A, RL, P)
7. päivä, torstai Aamiaisen jälkeen lähdemme koko päivän retkelle Tsingis-kaanin vuonna 1220 perustamaan pääkaupunkiin, Karakorumiin, josta on enää vähän jäljellä. Kiinalaiset polttivat kaupungin 1400-luvun loppupuolella niin perusteellisesti, että vain kaksi kivistä kilpikonnaa on jäänyt muistuttamaan, missä maailman suurimman imperiumin pääkaupunki kerran sijaitsi. Alueen tärkein kohde on vuonna 1586 perustettu ”Sadan aarteen” eli Erdene Zuun lamalainen buddhalaisluostari. Tämä Mongolian ensimmäinen buddhalainen luostari rakennettiin ainakin osittain Karakorumin hävityksestä jääneistä rakennustiilistä. Luostarissa näemme mm. värikkäitä tiibetinbuddhalaisia thangka-maalauksia, buddha-veistoksia ja seremonioissa käytettäviä naamioita.
Päivän aikana saamme nauttia mahtavista maisemista. Samaan näkymään mahtuvat vehreät arot, lumihuippuiset vuoret ja aavikon reuna. Aroilla laiduntaa laumoina hevosia, jakkeja ja lampaita. Myöhään iltapäivällä palaamme jurttakyläämme. (A, L, P)
8. päivä, perjantai Verkkaisen aamun jälkeen lähdemme paluumatkalle Ulan Batoriin. Pääkaupungissa vierailemme Gobi Kashmir -tehtaassa sekä tehtaan myymälässä, jossa voimme ihastella mm. värikkäitä huiveja ja lämpimiä neuleita. Majoitumme tuttuun Best Western Premium Tuushin -hotelliin. (A, L, P)
9. päivä, lauantai Tänään jatkamme pääkaupunkiin tutustumista. Vierailemme mm. hiljattain avatussa Tsingis-kaan -museossa. Lounaan jälkeen vapaata aikaa. Illalla kokoonnumme läksiäisillalliselle. (A, L, P)
10. päivä, sunnuntai Aikaisin aamulla kuljetus lentokentälle, josta klo 08.40–18.50 lento (Turkish Ailines) Istanbulin kautta (Turkish Airlines) Helsinkiin.
Kun kokoat vähintään 10 hengen ryhmän, järjestämme matkan yksilöllisenä teille.
Matka omalle ryhmällesiLisämaksu 1h huoneesta/jurtasta 7.6.2024 lähdöllä 710 €.
Matkan perushinta 7.6.2024 lähdöllä on 3 290 €.
*) deluxe-tason jurttia on Hustain Nuruussa rajoitettu määrä.
Hustain Nuruun osalta osa ryhmästä majoittuu yhden yön standard-luokan jurtassa, jossa wc ja suihku ovat yhteiskäytössä, tällöin myös hinta on 30 €/henkilö edullisempi.
Passin tulee olla voimassa vielä 6 kuukautta matkan jälkeen ja siinä tulee olla vähintään 1 tyhjä aukeama. Toimita meille värillinen kopio passisi kuvasivusta matkavarauksesi yhteydessä tai viimeistään 3 kuukautta ennen matkaa. Mikäli uusit passisi ennen matkaa, toimita kopio myös uudesta passistasi viimeistään 3 kuukautta ennen matkaa. Passikopion voit lähettää suojatussa sähköpostissa osoitteeseen passi(at)olympia.fi tai Omaloman kautta.Tarkista passin voimassaolo ja kunto jo matkaa varatessasi ja hanki tarvittaessa uusi hyvissä ajoin.
Ryhmän minimikoko 15. Matka ei sovellu liikuntarajoitteisille.
Ennakkomaksu 550 €. Loppumaksu erääntyy 35 vrk ennen lähtöä.
Peruutusehdot B: Mikäli matkustaja peruuttaa matkansa
Matkan hinta perustuu 7.6.2024 lähdön osalta 30.8.2023 voimassa olleisiin valuuttakursseihin ja tariffeihin. Kuluttaja-asiamiehen antamien ohjeiden mukaisesti matkan lopullinen hinta määritellään niiden valuuttakurssien ja tariffien mukaisesti, jotka ovat voimassa 6 viikkoa ennen matkan alkua.
Huom! Business-luokan lisämaksullisista paikoista veloitamme normaalin ennakkomaksun lisäksi oman ennakkomaksunsa, joka vaihtelee lähdöittäin. Myös peruutusehdot ovat business-luokan paikkojen osalta erilaiset ja vaihtelevat lähdöittäin. Tutustu näihin ylempänä tällä sivulla kohdassa "Lisämaksulliset retket ja palvelut".
Olympia Kaukomatkatoimisto varaa Yleisten matkapakettiehtojen kohdan 8. mukaisesti oikeuden matkapaketin hinnanmuutokseen verojen ja muiden julkisten maksujen, valuuttakurssien sekä polttoaineiden tai muiden energialähteiden hinnoista aiheutuvien kuljetuskustannusten muutosten nojalla.
Vastuullinen matkanjärjestäjä on Olympia Kaukomatkatoimisto, joka on asettanut vakuuden Suomen Kilpailu- ja Kuluttajavirastoon (KKV).
Matkoja on myynnissä rajoitettu määrä. Tässä ilmoitetut matkan tiedot ja hinta perustuvat tämän päivän tilanteeseen ja voivat muuttua. Matkan ajantasaiset tiedot, hinta ja saatavuus ovat aina saatavissa olympia.fi -verkkopalvelusta tai toimistostamme. Matkan varaushetkellä vallitseva matkan sisältö, hinta ja matkaehdot muodostuvat osaksi matkasopimusta, joten kehotamme tutustumaan niihin huolellisesti. Annamme mielellämme lisätietoja.
Matkaan sovelletaan Yleisiä Matkapakettiehtoja ja Olympian lisä- ja erityisehtoja.
Mongolian kiertomatkan teemme kesäkuussa ja syyskuun alussa. Kesäkuussa lämpötilat saattavat päivällä nousta + 20 C°, syyskuun alussa noin + 15 C°. Yölämpötilat ovat huomattavasti alhaisemmat, kesällä noin + 10 C°, syyskuussa jopa lähellä nollaa. Mongolian aroilla myös voimakas tuuli saa ilman tuntumaan kylmältä; lämmintä vaatetta sekä päähine ja käsineet on hyvä varata mukaan. Mukaan kannattaa pakata myös lämmin yöasu ja lämpimät sukat. Sateita ei juuri tule mutta pukeutumisessa kannattaa huomioida kylmät aamut ja illat sekä mahdollinen tuuli, joka tekee ilmasta lämpöasteita viileämpää. Mukavat jalkineet ovat tärkeät.
Matkalla on osittain huonokuntoisia tieosuuksia sekä pitkiäkin ajomatkoja. Jurtat on tehty puukehikon ympärille vedetystä huovutetusta kankaasta; deluxe-tason jurtassa on kaksi sänkyä, pöytä, tuoli ja keskellä kamiina sekä oma suihku ja wc.
Matkapuhelimen ja kameran lataaminen onnistuu jurttakylissäkin. Hiustenkuivaajia ei kaikissa kylissä ole, joten varaathan oman mukaan, mikäli tarvitset sitä.
Mongolian valuutta on tugrik (MNT). Tugrikeja ei voi vaihtaa Suomessa. Varaa mukaan euroja, joita voit vaihtaa paikanpäällä tugrikeiksi. Luottokortit kelpaavat Ulan Batorissa hotelleissa ja isommissa tavarataloissa, pääkaupungin ulkopuolella maksut hoituvat käteisellä.