Japani yllättää - ensikertalaisen kokemuksia Japanista

Matkablogi |
Matti Julin
Syksyinen maisema ryokanista, Japani

Japani lienee Australian ja Uuden Seelannin ohella matkakohde, joka on monilla haaveissa. Minulle syksyn 2023 Japanin matka oli ensimmäinen laatuaan. Matka oli laajempi kiertomatka, johon sisältyi vierailut Kyushun ja Honshun saarten mielenkiintoisiin kohteisiin.

Beppu kuumat lähteet, Japani

Kyushun saarten kymmenet kuumat lähteet ovat alueen ehdoton erikoisuus. Esimerkiksi vierailulla Beppussa saa oivallisen kuvan japanilaisesta kylpyläkulttuurista. Myös lähialueen ryokaneissa eli majataloissa on lähes poikkeuksetta lämpimiä altaita, joiden vesi pulppuaa maan uumenista. Sana onsen viittaa kuumaan lähteeseen tai mineraalikylpyyn. 

 

Ryokan majatalon huone, Japani

 

Majoittumalla onsen ryokaniin pääsee nauttimaan japanilaisuudesta aidoimmillaan. Monissa kaupunkihotelleissakin on kylpylöitä ja saunoja, mutta useimmiten ne ovat meille tuttuja kylpylöitä.  Onsen ryokanissa huoneet on sisustettu perinteiseen japanilaiseen tyyliin. Tatamimatolla on matala puupöytä, jonka ympärillä on jalattomat tuolit tai litteät istuintyynyt. Nojatuolit ovat istuma-nurkkauksessa ikkunan äärellä. Yöksi pöytä siirretään sivummalle ja lattialle laitetaan futonpatjat nukkumista varten, sänkyjä huoneissa ei ole.

Shimonosekin satamakaupunki on kuuluisa vanhasta shintopyhäköstään. Sen ohella mielenkiintoni kohdistui paikalliseen kalatoriin, jossa myydään tuoretta kalaa ja äyriäisiä. Alue on myös kuuluisa lukuisista pallokala tarjoavistaan fugu-ravintoloistaan. Matkanjohtajamme rohkaisi minuakin maistamaan tätä japanilaisten herkkua, joka on väärinkäsiteltynä hyvin myrkyllistä. Maku ja purutuntuma olivat erilaisia verrattuna useisiin muihin kaloihin. Tokiossa se on ylellisyysherkku, mutta Shimonosekissa erittäin kohtuuhintaista.  

Luotijunalla matkustaminen Japanissa on vaivatonta ja mukavaa

Luotijuna, Japani

Nopeimmat junat muistuttavat sisältä laajarunkoisia lentokoneita. Vuoden 2023 syksystä lähtien junissa ei enää tarjoilla teetä, kahvia tai välipaloja vaan ne ostetaan mukaan jo lähtöasemalta. Junat ovat todella täsmällisiä, asemat siistejä ja henkilökunta ilahduttavan palveluhenkistä. Informaatio on pääosin japaninkielistä, mutta vaunun etuosan videotaulussa on myös englanninkielistä infoa tulevista asemista sekä jatkoyhteyksistä.  

Hiroshiman kaupunki ja etenkin sen laaja Rauhan puisto, joka on omistettu atomipommin uhreille on vaikuttava paikka ja Rauhan museo hiljentää kävijän. Mielessäni on muutaman maan johtajat, jotka voisivat hyvinkin vierailla siellä. Lukemattomat koululaisryhmät vierailevat alueella, jossa on myös erillinen muistomerkki menehtyneille lapsille. Mielenkiintoinen on myös suuri metallinen maapallo, josta puuttuvat maiden rajat. 

Fuji-vuori, Japani

 

Fuji-vuoren näemme pilvettömänä mikä lienee varsin harvinaista. Vuorelle kiipeäminen on luvallista vain muutaman viikon aikana loppukesästä. Kuvien perusteella tungos on valtava, koska monet japanilaiset haluavat käydä pyhällä vuorella. Rinteellä on kymmeniä ”pyhiä” paikkoja, jotka on esitelty seikkaperäisesti Fuji vuoren museossa. 

 

Kioto ja Tokio ovat molemmat suurkaupunkeja, joissa kaikki toimii moitteettomasti. Ruuhkia tietenkin on, mutta julkinen liikenne on todella toimiva ja lukuisat nähtävyydet saavutetaan jouhevasti. 

Ravintola Shinjukussa Tokiossa

Omaa aikaa suurkaupungeissa on siten, että ehtii kokea turvallisen päivä- ja iltaelämän. Kaikkia ihmetytti katujen ja julkisten tilojen siisteys ja japanilaisten ylenpalttinen kohteliaisuus. Alussa kohteliaat kumarrukset hieman vaivasivat, mutta ei aikaakaan kun se oli meidänkin mukavalle ryhmälle mitä luonnollisinta! Kotiin tullessa piti harjoitella taas normaali suomalainen käytös, joka sekin on maailmalla arvostettua kohteliaisuutta.   
 

Kirjoittaja ja pallokala, Japani
Blogin kirjoittaja ja pallokala Shimonosekissa