Kuinka rakastuin Kiovaan

Matkablogi |
Irmeli Repo
Kaupungin-perustajien-patsas-Kiova-Ukraina

Ihmislapsen pääkoppa on sitten merkillinen kapistus. Vuosikausia saatat elellä ja oleilla tietämättä ainoatakaan siunattua asiaa jostakin – ilmiöstä, ihmisestä, paikasta – ja sitten ykskaks kaikkialta alkaa putkahdella vinkkejä, kuvia ja juttuja juuri siitä siunatusta. Minulle kävi niin Kiovan kanssa.

Lueskelin suuren Venäjän historiaa ja tajusin, että eihän sen alku missään Moskovassa ollut vaan Kiovan suuriruhtinaskunnassa. Herkuttelin lähiravintolassa borchkeitolla (päälle paljon smetanaa) ja pöytäseuralainen tiesi, että lempisoppani tuleekin Ukrainasta eikä Venäjältä, kuten olin luullut. Kun vielä levylautaselle näytti kerta toisensa jälkeen eksyvän vanha vinyyli ”Viimeisen kerran katson Dnepriin”, oli asia selvä. Oli lähdettävä Kiovaan.

Kiova-blogi

Ja sitten perillä Kiovassa… Yllätyin, hämmästyin, ihastuin ja, voiko sellaista sanaa edes vanha kaiken maailman paikat kolunnut matkanjohtaja käyttääkään, suorastaan rakastuin. Löytyivät kukkivat puistot. Eivät mitkään pienet nurmikkoläntit patsaiden ympärillä vaan rehevät polkujen halkomat metsät puisine penkkeineen ja huvimajoineen. Löytyivät kultakupoliset kirkot tuhatvuotisine freskoineen ja keskikesän kukkaloistoa pursuavine puutarhoineen. Löytyi mahtavana virtaileva Dnepr. Oli katuja, joiden varrella mummot myivät maalattuja munia ja iloisenvärisiä villasukkia. Toiset kadut taas olivat kuin suoraan Pietarista: samat Pietari Suuren ja Katariina Suuren arkkitehdit, samat värit, pylväät, katto- ja seinäkoristeet.

Kiovan upeita rakennuksia

 

Kiovan upeita rakennuksia

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Toukokuun illat olivat lämpimiä ja tuntui, että koko Kiova oli lähtenyt liikkeelle. Keskustan kadut muuttuivat kävelykaduiksi. Hetkessä jostain ilmestyi soittajia ja näille kuulijoita. Maidanin aukion portailla istuskeli kokonaisia perheitä, nuorisoporukoita, ukkoja ja mummoja. Tunnelma oli jotensakin etelämaalainen tai pikemminkin eteläeurooppalainen. Katukahvilat – ja niitähän Kiovassa riittää – olivat tupaten täynnä ja välillä koko asiakaskunta yhtyi kadulta kuuluvaan tuttuun sävelmään.

Kiovan katukuvaa

 

Ukrainalainen ravintola

 

 

Ukrainalainen ruoka oli uskomattoman hyvää ja yhtä uskomattoman halpaa. Sitä maailman parasta borchia tietysti, saslikeja tataarikeittiöstä, täytettyjä lihanyyttejä ja rahkalettuja. Paikallista olutta ja tilkkanen Nemiroffia kahvin kanssa.

 

Kiovalaista ruokaa

 

Monien mielestä vaikutelmat Ukrainasta ovat viime vuosien kansainvälisen uutisoinnin pohjalta tyystin toisenlaiset kuin yllä kuvaillut. Nekin kuvat ovat tietysti tosia, ainakin osassa Ukrainaa, jonka kovana kohtalona on monen muun maan tavoin ollut sijaita paitsi kukoistavan kaupan mutta myös valloittajien reitillä. Purjehduskelpoiset joet, mustan muhevan mullan ”leipäkori” ja maanalaiset rikkaudet ovat aina ja ikuisesti houkutelleet tulijoita läheltä ja kaukaa mongoleista kasakoihin ja tsaareista uudempiin valloittajiin. Maidanin aukiolle pystytetyistä tauluista saimme lukea oranssina vallankumouksena alkaneesta tapahtumasarjasta, joka jo yli 15 vuoden ajan on pitänyt Ukrainan yhtenä maailman televisiokanavien kärkiuutisista.

Osaisipa vain lukea kyrillisiä kirjaimia… Ties kuinka monennen kerran teen taas hurskaan lupauksen, että ensi kerralla varmasti osaan. Ja silloin ostan myös sen kauniisti kirjaillun puseron, jonka etumuksessa hehkuvat Ukrainan arojen villit kukat, punaiset unikot ja siniset ruiskukat.

Ihana Kiovan matka -blogi

Jos haluat nähdä, mihin Irmeli rakastui, tutustu Kiovan matkan ohjelmaan ja lähde mukaan!

Kirjoittaja FM Irmeli Repo on toiminut Olympian matkanjohtajana runsaat kaksikymmentä vuotta. Tutuiksi ovat tulleet kymmenet maat ja lukemattomat kulttuurit. Irmeli tunnetaan myös Olympian Maailma -kirjasarjastaan. Irmelin blogien tarinoissa matkoillamme koetut hetket heräävät eloon värikkään kerronnan kautta.